Kotona Kalliossa olen kaupunkilaismimmi henkeen ja vereen. Sydän sykkii sporakiskojen kalkkeen tahtiin, ja hengitän rauhallisemmin, kun tiedän, että hyvin varustettu kirjastoni sijaitsee kivenheiton päässä. Kadulla vastaan viilettävät ihmiset, ihmisten läsnäolo ylipäätään – se pitää pulssini tasaisena.
Vaan kuinka ollakaan, Tanskassa huomasin harkitsevani maalaiselämää. Tai ainakin elelyä pikkukylässä.
FYN
Ylt’ympäri laajenevat viljavat pellot ja hedelmäpuutarhat niin kauas kuin silmä kantaa. Tuo luonto ei hämmästytä suuruudellaan eikä häikäise kauneudellaan, vaan uhkuu rehevyyttä ja viljavuutta ja herättää siten katsojassa tyytyväisen hyvänvoinnin tunteen. (Eva Moltesen o.s. Hällström: Nykyajan Tanska, 1910)
Fynin saaren kaakkoiskulmassa sijaitsee pieni Faaborgin rantakaupunki, jonka kyljessä sijaitsevasta pikkuruisesta Svanningen kylästä saimme tukikohdan parin yön ajaksi.
Faaborgin kävelykeskustassa oli paljon hauskannäköisiä kahviloita ja hotelleja, ja huvisatamassa veneet keikkuivat odottavaisina. Merellinen charmi ja kokoluokka toi mieleen vähän Porvoon; olikin yllätys kuulla, että väkiluku on nykyisellään vain 7000. Ehkä 1200-luvulla perustetun kaupungin puitteet ovat nykyisyyttä suuremmat, ja toisaalta palvelutarjonnassa näkyy varmaan kulttuurieroa.
Jos Jyllannissa haimme viikinkinähtävyyksiä, erämaaelämyksiä ja hurjia kontrasteja, joiden perässä ajelimme tunnin toisensa perään, nyt oli vuoro ottaa iisimmin.
Koska olisimme ehtineet vain pyörähtämään Odensessa, päätimme suorittamisen sijaan suosiolla skipata H.C. Andersenin kotikaupungin kokonaan. Jotainhan täytyy jäädä varastoon seuraavaa kertaa varten! Fynin saarella ei muutenkaan matkaoppaiden mukaan ole varsinaisesti suuria nähtävyyksiä, mutta se hurmaa matkailijan vehreällä takuuviehättävällä tanskalaismaisemallaan.
Tänne tulimme siis tapaamaan tuttuja. Oli mahtavaa, pientä luksusta lähteä metsäretkelle ja nautiskella termarikahveja leikkikentän mökissä sadekuuron yllätettyä (jälleen), rakennella legoista yhä uudelleen kaatuvia torneja olohuoneen lattialla, laittaa ruokaa ja kokoontua ison pöydän ääreen nauttimaan siitä. Illalla talon hiljennyttyä haaveilla ja parantaa maailmaa, keittiön yläkaappiin lapsiperheen arjessa unohtuneita snapsivarastoja siemaillen.
Mitä sitä lopulta matkustamiselta haluaa? Mikä on matkanteon ydin? Pientä vai suurta? Tunnistettavaa arkea vai sen katkaisevaa glamouria?
Mitä milloinkin, itse kullekin, kuhunkin tarpeeseen. Mutta yksi todella hyvä syy on ihmiset, ihanat ihmiset. Ja heidän kauttaan avautuu myös matkakohde: kuinka mielellään sitä kuuntelee ajattelevan ihmisen kertovan omia mietteitään arjesta, politiikasta, kulttuurista tai kirjallisuudesta. Ja niistä haaveistaan.
Se todella tuntuu yhä pätevältä syyltä ylittää etäisyyksiä.
IN THE COUNTRY
Mikä tekee maaseudusta muualla viehättävämmän kuin Suomessa? Tätä ihmettelin jälkikäteen. Minähän olen ihminen, joka tunnetusti messuaa, että ihmiskunnan kehitys on aina tapahtunut kaupungeissa: miten siihen on syynsä, että puhutaan antiikin Ateenasta ja Roomasta – eikä hämäristä peräkylistä. Sitten sitä yhtäkkiä huomaa sovittelevansa itseään sellaiseen haavekuvaan, jossa ikkunasta näkyy pääasiassa peltoa. (Huom. 1900-luvun alussa rakennetun ja poikkeuksellisen hyvällä maulla remontoidun vanhan maalaistalon isosta ikkunasta.)
Oikeastaan ei ole ihan ensimmäinen kerta, kun tunsin viehätystä maalaiselämää kohtaan. Mutta poikkeuksetta tällaiset kohtaukset ovat saaneet minut valtaansa ulkomailla, reissussa.Onko se vain turistin illuusiota? Ihan kuin muualla pikkukylät olisivat niin usein elävämpiä, arki orgaanisempaa. Ja maisematkin, ja ne maalaistalotkin saattavat olla kiinnostavampia.
KORKEUSEROJA
Tanskan tiet ovat täplitettyjä pienin kylin, ja jokaisessa kylässä nököttää oma valkoinen kirkko. Vaan Svanningen kylän kirkko onkin toista maata. Se tuo mieleen eteläisen Saksan seudun, syystä. Sain kuulla, että aikoinaan kylän pappismies (tms.) oli matkustellut alppimaisemissa, ihastunut kovin alueen rakennustyyliin ja päättänyt kotiin palattuaan uusia remonttia tarvinneen kirkon näitä vaikutteita noudattaen.
Tämän kerrottuaan tuttavamme lisäsi, että sehän sopiikin siinä mielessä, että tätä aluetta kutsutaan Tanskan Alpeiksi. Yritin etsiä maastosta pientä mäennyppylää kummempaa kumparetta ja katseessani lienee käväissyt kysymys, sillä vertauksen kertoja naurahti. Tanska nyt vain on hyvin tasainen maa.
Yksi kohta on, joka on todella luonnonihana, nim. Svendborg’in salmi saaren etelärannalla. Mereltä päin tullen kapenee meri lahdeksi, jonka suun sulkevat salmeksi kauniit saaret. Lahden pohjukassa on Svendborg’in kaupunki ja sen taustana Tanskan oloihin nähden korkeat kummut – todellinen vuorimaisema. (Nykyajan Tanska.)
EPILOGI: Everything must come to an end
Tätä kirjoittaessani yömyöhään istuskelenkin nyt, odottamatta, tukholmalaisessa hotellihuoneessa. Meidän piti astua tänään laivaan, mutta, kuinka ollakaan, Söderlänkanin liikennemylläkkä matkan viime metreillä laittoi suunnitelmat uusiksi. Sääliksi kävi kuskia, joka varmakätisesti luotsasi meidät 617 kilometriä Malmöstä Tukholmaan, vain huomataksemme saapuneemme peruuttamattomat kymmenen minuuttia liian myöhään. Kun käytännön asiat järjestyivät ilman suurempia tuskia (yö hotellissa, aamulaiva), tilanne näytti valoisan puolensa: ilta Södermalmilla! Nyt pääsisimmekin testaamaan sen Mariatorgetin lähistöllä sijaitsevan hauskan ravintolan, joka jäi mieleen viime viikon iltakävelyllä.
Asiat voisivat olla toki hullumminkin. Ja sopivaa on, että kun kaikki alkoi Tukholmasta, tällä kertaa tänne myös kaikki päättyy. Yllättävä käänne kruunasi lopulta vaiherikkaan reissun.
Matka alkaa olla lopuillaan, mutta luvassa on vielä ainakin paketti käytännön vinkkejä sekä second hand -shoppailua Aarhusissa.
Neiti Hoi 