Rebecca Solnit, niin paljon muutakin kuin mansplaining

…eli miksi kirjahyllyssäni on seitsemän hänen kirjaansa.

Rebecca Solnitia kannattaa lukea, sillä se saa ajattelemaan = tekee fiksummaksi, kirjoitin blogissani jo joulukuussa 2016.

San Franciscossa asuva kirjailija ja aktivisti tunnetaan siitä, että hän keksi antaa nimen mansplaining-ilmiölle (mikä tapahtui puolivahingossa).

Men Explain Things to Me oli kuitenkin itselleni järjestyksessä vasta toinen teos, johon tutustuin.

Listassa mukana myös tuorein teos, syyskuussa ilmestynyt kokoelma Call Them by Their True Names.

solnit_kirjoja (1 of 1)

1. The Encyclopedia of Trouble and Spaciousness (2014)

Ensimmäisen kerran Solnitin ajatukset tulivat tietoisuuteeni, kun luin BrainPickings-blogin Maria Popovan kirjoituksen We’re Breaking Up -esseestä.

Solnit kirjoitti esseen 2013, nykyisin samasta aiheesta julkaistaan artikkeleita joka viikko. Harvoin kuitenkaan näin tarkkanäköisesti ja elegantisti.

It’s hard now, to be with someone else wholly, uninterruptedly, and it’s hard to be truly alone. The fine art of doing nothing in particular, also known as thinking, or musing, or introspection, or simply moments of being, was part of what happened when you walked from here to there alone, or stared out of a train window, or contemplated the road, but the new technologies have flooded those open spaces.

— We’re Breaking Up. Noncommunications in the Silicon Age (2013)

On vaikea liioitella tämän kirjoituksen merkitystä itselleni, vaikka jo asian myöntäminen tuntuu jotenkin oudolta… Mutta viimeistään tässä vaiheessa ryhdyin varjelemaan ja arvostamaan tyhjiä hetkiäni.

The Encyclopedia of Trouble and Spaciousness (2014) on kirja, joka sai minut ihastumaan Solnitin tapaan runolliseen tapaan kirjoittaa yhteiskunnallisista aiheista. Kokoelmaan on koottu esseitä vuosien varsilta ja niissä Solnit kertoo niin retkestään Jäämerelle kuin siitä, mitä merkitystä on Henry David Thoreaun likapyykillä.

2. Men Explain Things to Me (2014)

Hieno ja raju kirja. Kokoelma on ilmestynyt vuonna 2014, mutta nimiessee on vuodelta 2008. Tässä kuitenkin lainaus toisesta, vähemmän tunnetusta esseestä, jossa Solnit kirjoittaa Virginia Woolfista ja yhdestä lempiteemoistaan: tulevaisuudesta, joka voi olla synkkä, mutta ei koskaan vailla toivoa.

Most people are afraid of the dark. Literally when it comes to children, while many adults fear, above all, the darkness that is the unknown, the unseeable, the obscure. At the night in which distinctions and definitions cannot be readily made is the same night in which love is made, in which things merge, change, come enchanted, aroused, impregnated, possessed, released, renewed.

— Woolf’s Darkness. Embracing the Inexplicable (2009)

Tämäkin kirja on muuten todella kaunis. Olen kahteen otteeseen päätynyt antamaan omani ex tempore lahjaksi, joten itse asiassa kirjahyllyssä on nyt jo kolmas kappale samasta kirjasta.

3. A Field Guide to Getting Lost (2005)

Tämä, tämä, tämä kirja on kuitenkin ehkä lempikirjani: The Field Guide to Getting Lost (2005). Kirja matkustamisesta, kadottamisesta, löytämisestä, etäisyyksistä ja horisontin sinestä.

Eduardo Galeano notes that America was conquered, but not discovered, that the men who arrived with a religion to impose and dreams of gold never really knew who they were, and that this discovery is still taking place in our time. This suggests that most European-American remained lost over the centuries, lost not in practical terms but in the more profound sense of apprehending were they truly were, of caring what the history of the place was and its nature. Instead, they named it after the places they had left and tried to reconstruct those places through imported plants, animals and practices, though pumpkin, maple, and other staples would enter their diet as words like Connecticut and Dakota and raccoond would enter their vocabularies. 

— The Blue of Distance

Tämäkin kirja on kerran lähtenyt hyllystäni lahjana, Etelä-Amerikkaa tutkimaan reissanneen ystävän repussa. Pyysin häntä antamaan sen eteenpäin, joten en tiedä, kuka kirjan ajatuksiin tällä hetkellä tutustuu, ellei ole jo luettu puhki.

4. Wanderlust (2000)

Wanderlust (2000) on kävelemisen ylistys. Se on toistaiseksi jäänyt itselleni etäisimmäksi.

Walking allows us to be in our bodies and in the world without being made busy by them.

5. Hope in the Dark (2004/2016)

Tämä pieni, painava kirja koki uuden tulemisen noin kaksi vuotta sitten, hieman Margaret Atwoodin Orjattaresi-teoksen tapaan. Syykin on sama.

Alun perin Solnit kirjoitti Hope in the Dark -teoksen George Bushin hallinnon aikaan ja se julkaistiin vuonna 2004. Uusi painos on vuodelta 2016.

Ydinajatus on toivon tärkeys, ja tärkeää on se, mitä toivo ei ole. 

On tärkeää sanoa, mitä toivo ei ole: se ei ole uskoa siihen, että kaikki on ollut tai tulee olemaan hyvin. Ympärillämme on todisteita suunnattomasta kärsimyksestä ja suunnattomasta tuhosta. Minua kiinnostaa toivo, joka tarkoittaa avaria näkemyksiä ja täsmällisiä mahdollisuuksia, sellaisia, jotka kutsuvat tai vaativat meitä toimimaan. Se ei myöskään ole aurinkoinen narratiivi siitä miten kaikki-muuttuu-paremmaksi, joskin se voi olla vastakkainen narratiiville siitä miten kaikki-muuttuu-pahemmaksi.

Poikkeuksellisesti suomenkielinen käännös, olen joskus suomentanut kyseisen kohdan omia tarpeitani varten.

Solnitille toivo ei ole sokeaa optimismia, sillä hänen mielestään emme voi passiivisesti odottaa, että kaikki tulee menemään hyvin. Toivoa on, ja siksi on toimittava.

6. The Mother of All Questions (2017)

Tämä teos sai minut ajattelemaan, että okei, nyt pidän vähän taukoa. Alkoi tuntua siltä, että Solnit toistaa itseään, että hän on muuttunut rasittavaksi. Mutta se ei tarkoita, etteikö hän silti kirjoittaisi todella hyvin.

The list made me think there should be another, with some of the same books, called ”80 Books No Woman Should Read”, though of course I believe everyone should read anything they want. I just think some books are instructions on why women are dirt or hardly exist at all except as accessories or are inherently evil or empty. Or they’re instructions in the versions of masculinity that means being unaware or unkind, that set of values that expands out into violence at home, in war, and by economic means.

— 80 Books No Woman Should Read

Samassa yhteydessä tulee mieleen mainita, että näinhän se menee, kaikkiin kirjoittajiin pettyy jossain vaiheessa. Solnit esittää monissa kirjoituksissaan myös näkemyksiä, joita en itse jaa.

7. Call Them by Their True Names (2018)

Syksyllä ilmestynyt uusin teos kiinnosti kuitenkin niin paljon, että marraskuussa posti toi sen. Ja siitä olen jälleen tykännyt tosi paljon!

Kielen käyttö on vallankäyttöä. Tuoreimmassa teoksessaan Rebecca Solnit kehottaa ottamaan kielen ja tarinat haltuun.

”Asioiden kutsuminen niiden oikeilla nimillä voi leikata läpi niiden valheiden, jotka oikeuttavat toimettomuuden, välinpitämättömyyden tai muistamattomuuden epäoikeudenmukaisuuden ja väkivallan edessä, tai hämäävät, välttävät ja rohkaisevat siihen.”

You can blame the victim or reframe the story so that women are chronically dishonest or delusional rather than that they are chronically assaulted, because the former reaffirms the status quo as the latter dissassembles it—which is a a reminder that sometimes tearing down is constructive.

— Foreword

Some of the stories we need to break are not exceptional events, they’re the ugly wallpaper of our everyday lives. For example, there’s a widespread belief that women lie about being raped, not a few women, not an anomalous woman, but women in general. This framework comes from the assumption that reliability and credibility are as natural to men as mendacity and vindictiveness are to women. In other words, feminists just made it all up, because otherwise we’d have to question a really big story whose nickname is patriarchy. But the data confirms that people who come forward about being raped are, overall, telling the truth (and that rapists tend to lie, a lot). Many people have gotten on board with the data, many have not, and so behind every report on a sexual assault is a battle over the terms in which we tell, in what we believe about gender and violence.

— Break the Story

…Seuraavaksi?

Solnitin tuotanto on paljon tätä listaa laajempi. Ja ainakin yhden teoksen haluaisin vielä omakseni. Vanhana leffanörttinä jo pitkään on kiehtonut River of Shadows: Eadweard Muybridge and the Technological Wild West (2003).

Se on muuten myös sama kirja, jonka Solnit yritti kertoa kirjoittaneensa miehelle, joka ei ollut kiinnostunut kuuntelemaan vaan sen sijaan selitti Solnitille, mistä kirjassa oli kysymys. Keskustelu, jolla alkaa Men Explain Things to Me.

Mainokset

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s