”Kaikki suuret prinsessat ovat hulluja” / Q-teatteri: Prinsessa Hamlet

Poissa ovat kuningas Claudius ja Hamletin isän haamu; Q-teatterin Prinsessa Hamletista on turha etsiä liian uskollisia yhtymäkohtia Shakespearen klassikkoon. Tanskan kruununprinssin tarina toimii innoittajana ja eksistentialistisena taustatekstinä, hieman samaan tapaan kuin Ryhmäteatterin viime syksyn Farmi assosioi vapaasti Orwellin Eläinten vallankumouksen pohjalta. Molemmat on ohjannut Linda Wallgren. Käsiohjelmassa siteeraataan myös Virginia Woolfin Mrs. Dallawaytä.

Näyttämöllä on taitureita joka lähtöön: karismaattinen Leea Klemola kuningatar Gertrudina,  Emma Parviainen sensuellina kertojana, Lotta Kaihuan vimmainen Hamlet-prinsessa. Silti show’n uhkaa varastaa Eero Ritalan ovela Ofelio, jonka läsnäolossa on vaaran tuntua. Eikä tämä ihailija päädy heittämään henkeään virran viemänä, vaan luovii opportunistisesti otollisesta tilanteesta toiseen.

Kun ei ole hukkunutta Ofeliaa, jolle kaivaa hautaa, ei kaivata myöskään kohtausta, jossa haudasta nostettu kallo motivoisi monologiin. Muutamia tunnettuja sitaatteja on siroteltu sitomaan näytelmiä toisiinsa.

32537690410_f0b71daa74_k
Kuva: Pete Pasonius / Q-teatteri

”Loppu on hiljaisuutta.” Mutta mitä tapahtuu ennen kuin koittaa iäisyys?

Prinsessa istuu yksin huoneessaan ja kauhu puristuu kurkkuun nyrkin lailla, kertoja kuvailee. Hamlet piirtää kasvoihinsa haavan. Hän haaveilee poistuvansa tulipatsaana, jättävänsä historiaan palavan huutomerkin. Lähipiiri epäilee hänen menettäneen järkensä.

”Kaikki suuret prinsessat ovat hulluja”, vakuuttaa Ofelio ihailemalleen kruununperijälle.

Myös Shakespearella hovi arvelee pakkomielteistä ja synkkää Hamletia hulluksi, hänhän keskustelee muille näkymättömän isänsä aaveen kanssa. Prinssi pitää itseään valittuna, hänellä on tehtävä.

Minulle päähenkilö toi mieleen Jeanne D’Arcin, erityisesti Carl Theodor Dreyerin vuoden 1928 tulkinnan, jossa Maria Falconettin  vetoavat kasvot täyttävät valkokankaan ja kyyneleet vierivät poskilla kämmenen kokoisina.

Naismarttyyrien esitaistelija poltettiin noitana. Ehkä moderni prinsessa haluaa itse sytyttää rovionsa?

Hulluus voi olla terve reaktio epäterveeseen todellisuuteen. Jokainen sijoiltaan mennyt aika ja perhe luo omat taudinkuvansa, sankarinsa, marttyyrinsa, prinsessansa, hullunsa.

”To thine own self be true”, Polonius tunnetusti ohjeistaa poikaansa Laertesia. Kiinnostavaa on tämä tieto: se, mikä nykykorvaan kuulostaa neuvolta seurata sydämensä ääntä, oli Elisabetin ajan Englannissa oikeastaan isällisen pragmaattinen ohje miettiä aina ensin omaa etua. Niin saattaa muuttua ’tosi’ ja ’itse’ vuosisatain saatossa. Nyt samat sanat sopisivat vapaan maailman mahtavimman johtajan suuhun, jos hän tuntisi Shakespearen tuotantoa, mitä rohkenen epäillä. Ehkä jätän sitaatin viljelyn synttärikorteissa vähemmälle tulevaisuudessa.

Olla oma johtotähtensä, ehdoitta. Tehdä niin kuin on oikein, tai niin kuin on pakko. Mutta muista: mikään ei takaa, etteikö historia käyttäisi tarinaasi omiin tarkoituksiinsa.

Shakespeare-sitaatin suomennos Eeva-Liisa Manner.

Tänä keväänä on onneksi muuten monta mahdollisuutta nähdä Shakespeare-tulkintoja, kuten Kansallisteatterin Macbeth ja Rikhard III. Niitä odotellessa.

 


Edit 26.2.2017: Tässäpä mielenkiintoinen näkökulma aiheeseen: Prinsessa Hamletin käsikirjoittajan E. L. Karhun haastattelu.

”On banaalia ajatella, että taiteilija on jotenkin uskottavampi, kun se on ollut mielisairaalassa. Jokainen mielisairaalassa ollut tietää, että ei siellä mitään suurteoksia kirjoitella. Jos on seurannut läheltä mistä tahansa syystä sortuvaa ihmistä tietää, että glooria on kaukana siitä arkisesta asiasta.”

Kulttuurivieras, näytelmäkirjailija E.L. Karhu sai tarpeekseen taiteilijoiden hulluuden romantisoinnista: ”Oikeasta hulluudesta on glamour kaukana” Karhun mielestä hulluus kahlitsee mieltä. Suljetuilla osastoilla ei tehdä suurteoksia. / YLE 26.2.2017

Toivottavasti en itse vaikuttanut glorifioivani hulluutta kirjoituksessani. Mielisairaudessa ei ole hohdokkuutta (paitsi silloin, kun sillä on viihdearvoa tai se pönkittää nerokulttia, kuten E. L. Karhu huomioi). Toisaalta hulluiksi on leimattu toisinajattelijoitta kautta historian. Shakespearen Hamlet myös käyttää hyväkseen sitä, että häntä epäillään hulluksi ja suorastaan ruokkii huhuja omalla käytöksellään, jotta muut eivät pääsisi perille hänen pyrkimyksistään kostaa isänsä murha.

Mainokset

Sininen hetki La Pazin näköalapaikalla ja muut Puerto de la Cruzin parhaat jutut / Best of Puerto de la Cruz

fullsizerender-21
Bollullon rantaa pidetään yhtenä Teneriffan kauneimmista.

Miksi ihmeessä suunnata samaan paikkaan vuosi (ja vuosikymmen!) toisensa jälkeen — siitä kirjoitin vuosi sitten.(Ja niin no, menevät ne monet mökillekin samaan paikkaan…) Kun kertoja alkaa olla enemmän kuin kädessä sormia, on siitä ainakin se ilo, että alkaa kertyä vinkkejä jaettavaksi muillekin. Tässä siis parhaat jutut Teneriffan pohjoisrannikon vehreään, kiehtovaan Puerto de la Cruziin.

Aamuhetki, Playa Martiánez / Wake up at Playa Martiánez

Aamu valkenee kahdeksan aikaan. Jos haluat aamiaista, mainio La Coronela -rantakahvila avautuu yhdeksän maissa. Samalla kun siemailee café con lecheä, voi lepuuttaa silmiään surffareissa, jotka uhmaavat aaltoja heti aamusta. (Varoitus: lähtöpäivän aamuna saattaa aiheuttaa sietämätöntä haikeutta.)

Päiväretki Bollullon rannalle / Day trip to Playa de El Bollullo

Viehättävä Bollullon ranta eli Playa de El Bollullo sijaitsee nelisen kilometriä Puertosta itään. Helpoiten paikalle vie toki nelipyöräinen, mutta meillä on ollut tapana tehdä matkaa jalkaisin. Kävelyreitti käy halki banaaniviljelmien ja yhden barrancon ja vie vajaan tunnin (lastenrattaiden kanssa aikaa kannattaa varata enemmän ja varautua kantamaan niitä rotkon halki… pikkulasten kanssa kantoreppu onkin siis kätevä ratkaisu). Tietenkin voi kokeilla kiertää maantien kautta, se vie sitten helposti pari tuntia keskustasta, ja reitti on puuduttava (kokemus puhuu tästäkin). Itse rannalle laskeudutaan myös varsin jyrkkää rinnettä pitkin, mutta perillä vaivannäkö palkitaan. Vaikka ranta on villinoloinen, paikalla päivystää muistaakseni hengenpelastaja, ja pukukoppikin on. Lähettyvillä palvelee kahvila-ravintola, nimeltään El Bollullo, kuten rantakin. Mukaan voi tietenkin pakata myös omat eväät.

Iltapäiväkävely, Parque de Taoro / Afternoon stroll in Parque de Taoro

Taoron vehreästä puistosta on upeat näkymät sekä Teidelle että merelle yli keskustan, ei siis ihme, että alue on suosittu lenkkeilijöiden keskuudessa. Puiston laidalla sijaitsevan fiinin Tigaiga-hotellin kahvilassa voi nauttia virvokkeita ja samalla jatkaa maisemien ihailua. Lähistöllä sijaitsee myös Risco Bello -kahvila, jonka sinänsä hyvin kauniissa puutarhassa tunnelma on pysähtyneisyydessään hivenen erikoinen. Toisin sanoen suosittelen lämpimästi piipahtamaan, jos olet oudon ilmapiirin ystävä.

Sininen hetki, Mirador de La Paz / Blue hour at Mirador de La Paz

Paras aika ihailla päivän vaihtumista iltaan ja valonauhojen syttymistä vuorenrinteille on kuuden ja seitsemän välillä. La Pazin näköalapaikka keskustan yläpuolella on vaikuttava mihin aikaan vuorokaudesta tahansa, mutta erityinen tunnelma siellä on auringonlaskun aikaan. Aukion vieressä on pitkään toiminut ravintola Bellamar, josta näköalaa voi ihalla juomien tai aterian äärellä.

Lempikadut / My favorite streets:

Calle Méquinez – ihastele värikkäitä taloja, kahvittele, nauti ravintolatarjonnasta

Avenida Aguilar y Quesada – kävele ainakin kerran palmukujan läpi kohti Playa Martiánezia

Calle de la Verdad – viehättävällä pikkukujalla ,”totuuden kadulla”, sijaitsee persoonallinen Casa Mika ja modernia kanarialaista keittiötä edustava gastrobaari La Cocina.

Ravintoloita / Restaurants:

Hay Lo Que Hay

Erinomainen kasvisravintola sijaitsee La Pazin alueella. Kannattaa kokeilla kotitekoista pastaa (eri vaihtoehtoja) voi-salviakastikkeessa, ihania salaatteja ja jälkiruoaksi gofiojäädykettä, mikäli sitä on saatavilla. Ravintolan nimi lausutaan ”ai lo ke ai”, suomeksi: ”on mitä on” (katsotaan mitä kaapista löytyy).

Sijainti voi muuten yllättää – vilkkaan Carretera del Botánicon varrella sijaitseva ravintolarivistö ei vaikuta olevan houkuttelevimmasta päästä. Mutta älä pelästy! Samassa rivistössä on myös pari muuta ruokapaikkaa, jotka eivät ole ollenkaan hassumpia, kuten italialainen Da Arianna ja moderni Algarrobo. Jos siis majoitut La Pazissa, hyvän ruokapaikan perässä ei tarvitse lähteä alas keskustaan.

El Mána

Toinen erinomainen moderni luomukasvisravintola keskustan tuntumassa Calle Méquinezillä. Pöytävaraus suositeltava varsinkin suuremmalle seurueelle. Aterian kanssa kannattaa nauttia ensiluokkaisia kanarialaisia viinejä tai artesaanioluita, kuten Tierra de Perrosia. Todella ystävällinen palvelu. Herkullisia päivän annoksia listan lisäksi.

La Papaya

Perinteikäs La Papaya saattaa vaikuttaa väsähtäneeltä, kun sen ohi kulkee ravintolakatu Calle el Lomolla. Kannattaa suunnata ravintolasalin halki takapihalle, jonka keskellä kasvavan suuren puun varjossa on ihana istua iltaa. Täällä kannattaa nauttia kaikista perusherkuista, sillä niiden valmistus osataan, ja hinta-laatusuhde on hyvä.

 

Gastrobar La Cocina

Monta vuotta eräs lempiravintoloistamme Puertossa oli nuoren ravintoloitsijapariskunnan tulppaanien mukaan nimetty Tulipanes. Reilu vuosi sitten Tulipanes katosi, mutta ei hätää: korttelin päähän Calle de Verdadin pikkukadulle avautui La Cocina, joka tarjoaa kanarialaista keittiötä modernilla otteella.

Dónde Ani

Konstailematon ja luotettava kotiruokapaikka. Kokoa lounas esimerkiksi perunamunakkaasta (tortilla de patatas), täytetyistä kroketeista (croquetas) ja vihreästä salaatista (ensalada mixta). Netistä et tätä paikkaa löydä, kävele Calle Iriarten ja Calle de Enrique Talgin kulmaan.

Tambo

Keskustan länsipuolella sijaitsevassa Punta Bravassa aivan meren tuntumassa sijaitsee erinomainen kalaravintola Tambo, joka oikeastaan pitää tietää — perille ei ole selkeää kyltitystä, ja lopulta alas ravintolaan laskeudutaan kapeita portaita pitkin. Terassilla istutaan alhaalla jylisevän meren äärellä.

Kahviloita / Cafés:

Casa Mika

Värikäs ja persoonallinen Casa Mika on oikeastaan kahvila-ravintola, mutta olen itse aina kahvitellut täällä, ja siksi miellän sen itse enemmän kahvilaksi. Sisustus on runsas yhdistelmä uutta ja vanhaa, ja sisällä raikaavat usein vanhat elokuvasävelmät.

Agora

Plaza Benito Perez Galdosin laidalla sijaitseva Agora on oiva pysähdyspaikka iltapäiväkahville tai drinkeille. Täältäkin saa herkullisia (ja tuhteja) kakkuja.

Selma & Lovisa

Ruotsalaisten pyörittämä kahvila tarjoaa skandinaavisen tuulahduksen Puerton keskustan tuntumassa. Esimerkki siitä, että unelmistaan voi tehdä totta. Jättää kylmä Pohjola ja avata oma pikku kahvila etelässä — kenelläpä ajatus ei kävisi mielessä?

El Aderno

La Pazissa sijaitseva kahvila tarjoaa upeita leivoksia ja kakkuja. Tilasimme täältä kerran taivaallisen kauniin ja herkullisen jouluhalon uudenvuoden aaton juhlintaan.

Kauppoja / Shopping:

The Lovecats

”We’re so wonderfully wonderfully wonderfully wonderfully pretty”, lauletaan The Curen The Lovecatsissa. Ja todella ihastuttava on laulun nimeä kantava liike, jossa soi indie-musiikki ja tarjolla on pienten merkkien söpöjä mekkoja ja printtipaitoja. Barcelonalaisen Flora y Fauna -merkin viehättäviä koruja.

Drago

Eettisesti valmistettuja koruja, persoonallisia kenkiä ja asusteita sekä miehille että naisille, lastenvaatteita ja erilaista pikkukamaa.

La Ranilla Espacio Artesano

Ihastuttavan turkoosin pikku talon käsityöläismyymälästä saa paikallisten taiteilijoiden suunnittelemia design-esineitä ja eettisesti valmistettuja matkamuistoja.

Tierra Canaria

Parempi tuliaismyymälä: paikallisia viinejä, artesaanioluita, tyylikkäitä hillopurkkeja. Ei Kiinassa valmistettua krääsää.

Kerro ihmeessä mitä tykkäsit näistä vinkeistä ja jaa omasi – jätä kommentti!

 

Aseta naamio kasvoillesi ja astu satuun / Teatteri Vapaa Vyöhyke: 13. tunti

Kun ovet aukeavat, eteisaulaan laskeutuu hiljaisuus. Yksi kerrallaan katsojat viitataan astumaan sisään. Naamio kasvoilla, kohti tuntematonta.

fullsizerender-28
punchdrunk.com

Olipa kerran…

Koin elämäni oudoimman, kiehtovimman ja mieleenpainuvimman teatterielämyksen elokuussa 2012 New Yorkissa, kun säntäilin McKittrick-hotellin sokkeloisilla käytävillä Sleep No More -näytelmän maailmassa. Siitä lähtien olen toivonut kokevani jotakin vastaavaa Suomessa. Teatteriesityksen, jonka maailmaan katsoja saa sukeltaa itse.

fullsizerender-25
Sleep No Moren naamio ja käsiohjelma (miksi heittää mitään pois)
fullsizerender-27
”13. tunti on se ylimääräinen hetki, joka saa epäilemään kaikkia edellisiä tunteja. (…) Onko tämä unta vai totta?

Ovesta sisään ja jälleen kohti tuntematonta, siis. Saan ja joudun itse päättämään, mihin suuntaan käännyn, kauanko katselen kohtausta, jäänkö tähän, vai seuraanko häntä? Mistä kuuluu koputusta, kuka nauroi seinän takana? Ei pelkoa — en aio spoilata. Kirjoitukseni ei sisällä mitään sellaista, mikä ei tulisi ilmi 13. tunnin nettisivuilta tai käsiohjelmasta.

De noche todos los gatos son pardos, yöllä kaikki kissat ovat harmaita, sanovat espanjalaiset: pimeässä kaikki on toisin. Siksi täälläkin valot on himmennetty ja kasvoillamme on naamiot.

The masks create a sense of anonimity; they make the rest of the audience dissolve into generic, ghostly presences, so that each person can explore the space alone. They allow people to be more selfish and more voyeuristic than they might normally be. Hidden behind a fictional layer, they lose some of their inhibitions. It’s an important part of the dreamlike world we are trying to create.

— Felix Barrett, Director, Sleep No More

”Mikä saa kaikkien jumaloiman Lumikin maistamaan myrkkyomenaa kerta toisensa jälkeen? Minkälainen on Punahilkka, joka houkutteleekin suden luokseen?” Grimmin sadut ovat inspiroineet freelance-taiteilijoista koostuvan Teatteri Vapaan Vyöhykkeen 13. tuntia, siinä missä Sleep No Moressa taustalla on Shakespearen verinen valtataistelu Macbeth. Sadut käsittelevät verhotusti ”yhteiskunnassa vallitsevia kieltoja, pelkoja, salattuja toiveita ja tabuja”, esittelyteksti kertoo. Kuten: kenelle sopii roolin sadun sankarina?

Tutut tarinat ja tunnistettavat hahmot auttavat hahmottamaan juonenpätkiä ja kokonaisuuksia, kun esitys ei ole lineaarinen, vaan kohtauksia tapahtuu samanaikaisesti eri tiloissa (ne luuppaavat muutaman kerran, jotta katsojalla on mahdollisuus nähdä mahdollisimman monta).  Mitään yhtä, oikeaa kokonaista tarinaa ei ole.

Suurin osa elämystä on itse esitystila, 13. tunnin maailma: saduista tuttu, outo ja unenomainen — kuin rikki mennyt taikapeili, nyrjähtänyt iltasatu. Runsas, viimeistelty, tutkimaan houkutteleva.

fullsizerender-26
Sleep No More, käsiohjelma

Vuodesta 2011 lähtien New Yorkissa pyörinyt Sleep No More on sysännyt ympäri maailmaa liikkeelle halun luoda samankaltaisia, uudenlaisia teatterielämyksiä. Fiktiiviseen 1930-luvun hotelliin sijoittuvan tarinan on luonut brittiläinen Punchdrunk, joka on maailman tunnetuin immersiivisisiksi teatteriesityksiksi (immersive theatre) kutsuttuihin kokemuksiin erikoistunut teatteri.

Perinteisen näyttämön sijaan immersiivinen esitys tapahtuu erikseen esitystä varten rakennetussa tilassa, jossa yleisö liikkuu omaan tahtiin. Näyttämöä ja katsomoa ei ole rajattu, ja katsojat kiertelevät näyttelijöiden, tanssijoiden ja muiden esiintyjien keskuudessa; jokaisen kokemus on yksilöllinen. Olennaista on, että katsojat siis ”uppoavat” tai ”sulautuvat” esityksiin, joissa yhdistellään teatterin, tanssin, elokuvan ja pelien maailmaa. Tilan lavastus ja tunnelma on kokemuksen kannalta keskeinen, kuten Sleep No Moren miljöössä 1930-luvun loisto ja dekadenssi: punaisia samettiverhoja, kirjastohuoneita ja kolkkoja mielisairaalakäytäviä. Voi levähtää nojatuolissa,  kurkistaa komeroon, lukea pöydälle jätetyn kirjeen… Kaikki riippuu katsojasta.

Kun kävelin alkuillasta kohti esitystä, mietin, että vertailukohta on kohtuuton. Muistoissani palasin helteisen lomapäivän (häämatkan!) iltaan elämäniloa kuhisevassa Chelseassa — nyt kiiruhdin teatteriin hyisessä helmikuun illassa, keskellä kiireistä työviikkoa, kotikaupungin uneliaan teollisuuskorttelin takapihalle. Mutta halusin karkottaa kokonaan turhan kilpailuasetelman, sillä mieleni oli aidon odottavainen. Muutamaa tuntia myöhemmin, vielä kesken esitystä, havahduin hetkeksi ja samassa tajusin, miten nerokasta on tarjoilla itselleen tällainen elämys arki-iltana: mikään ei irroita päivittäisestä hälystä kuin pieni immersiivinen seikkailu satumaailmassa.

Esityksiä on helmikuun loppuun asti, eli kannattaa pitää kiirettä, jos kiinnostaa. Harkitsen, lähtisinkö itse vielä uudestaan.

…Sen pituinen se.

Loppuun sopii hyvin katkelma yhdestä lempirunostani:

Mutta, hän sanoo, elämässä jossa on paljon satua ja vähän totta, on kaikki mahdollista. Hän sulkee kirjan, peilit joenpohjissa sälähtävät rikki. Olipa kerran maailma, hän nauraa, eikä siitä tule loppua.

Saila Susiluoto: Epilogi (katkelma), Siivekkäät ja Hännäkkäät, 2001

13. tunti Helsingin Vallilassa 27.1. – 26.2.2017

Lue lisää:

Pelillisyys tekee tuloaan myös teatteriin – Immersiivisessä teatterissa draama syntyy katsojan tajunnassa / HS Kulttuuri 9.2. 2017

Pieni jälkikirjoitus

Tiedän, että Juhlaviikoilla oli immersiivinen Neuromaani-esitys Marian sairaalassa, joka vaikutti todella kunnianhimoiselta ja kiinnostavalta; itse en päässyt sitä näkemään, harmi kyllä. Jäin pohdiskelemaan, että kiinnostavaa olisikin nähdä seuraavaksi toteutettuna jotain aivan muuta, vaikka jotakin yhteiskuntaan, ilmastoon, luontoon liittyvää… Mielessä kävi esimerkiksi versio Eduskunta-näytelmistä immersiivisinä esityksinä: mitä jos sukeltaisi kokemukseen yhteiskunnallisesta vallankäytöstä ja tiloista, joissa valtaa käytetään?

Edit 11.2.2017: korjasin muutaman kirjoitusvirheen ja lisäsin pari linkkiä tekstiin.