Matkalla, osa 2: Jyllanti

Matkalla, osa 2: Jyllanti

Ylimalkaan vanhojen kaupunkien vanhat asuintalot enemmän kiinnittävät huomiota kuin uudet. (…) Uusissa nykyajan ihminen mieluummin asuu, mutta vanhoja mieluummin katselee, ne somentavat sen kaupungin, jossa ne sijaitsevat, ja niillä on se ikä, joka luopi niiden ympärille ikäänkuin historiallisen sädekehän.

Minulla on mainio matkakumppani, teos Nykyajan Tanska.

Vuodelta 1910.

FullSizeRender (13)

Miltei huimaa, kun mietin, että pitelen käsissäni fyysistä objektia ajalta ennen ensimmäistä maailmansotaa. Kirjoitin kesäkuussa Waltarin Rouva Skrofin yhteydessä jo siitä, miten ihania vanhat kirjat ovat. Kerta toisensa jälkeen vuosikymmenien, jopa -satojen takaista kirjaa lukiessa myös jaksaa ihmetyttää, miten ajankohtaisilta ne aina tuntuvat.

Katunäkymä Aalborgissa sateisena lauantaina heinäkuussa 2015. En ole varma, määrittelisikö Nykyajan Tanska -teoksen kirjoittaja nämä uusiksi vai vanhoiksi.
Katunäkymä Aalborgissa sateisena lauantaina heinäkuussa 2015. En tiedä, olisiko näillä somilla taloilla ollut jo ”historiallinen sädekehä” Nykyajan Tanska -teoksen kirjoittajan aikana.
Tällä postauksella on varsin korskea otsikko, sillä muutaman päivän aikana näemme Jyllannista luonnollisesti vain murto-osan (ollaan siis symmetrisiä ensimmäisen osan kanssa, ja ytimekkäitä). Meillä oli kaksi löyhää teemaa, joiden pohjalta piirtelimme ajoreittejä kartalle: viikingit ja dyynit.

VIIKINGIT

Jyllannissa on kaksi vanhaa viikinkilinnoitusta, tai niiden jäänteet maastossa. 900-luvun loppupuolella rakennetuista linnoituksista tunnetumpi Fyrkat sijaitsee etelämpänä, Mariagervuonon alkupisteellä, ja sen vieressä on myös viikinkien historiasta kertova keskus. Suurempaa, mutta nykyisellään vaatimattomampaa Aggersborgia olisimme tuskin käyneet vilkaisemassa, jollei se olisi sijainnut majapaikkamme lähistöllä, pohjoisemman Limvuonon rannalla. (Ne viikinkilinnoitukset, nehän tiedetään, kun olet nähnyt yhden, olet nähnyt kaikki.) Yhteensä näitä linnoituksia on Tanskassa neljä, ja ne kaikki rakennettiin samoihin aikoihin.

Fyrkatissa piti pitää katse tiiviisti jaloissa, jottei astunut tällaisen kaunokaisen päälle. En ole eläissäni nähnyt näin pulskeita etanoita. Niitä oli paljon.
Fyrkatissa piti pitää katse tiiviisti jaloissa, jottei astunut tällaisen kaunokaisen päälle. En ole eläissäni nähnyt näin pulskeita etanoita. Niitä oli paljon.
Sadepäivässä on hyvätkin puolensa: saimme tutustua linnoitukseen ylellisesti yksinämme (yllä mainittuja etanoita lukuun ottamatta) ja kaikessa rauhassa yrittää loihtia silmiemme eteen linnoituksen
loiston vuosia.
Kuva Fyrkatin infotaulusta.
Fyrkatin infotaulu näyttää, miltä linnoitus on aikoinaan näyttänyt (mahdollisesti).
Linnoituksiin liittyy nykyihmisen näkökulmasta monta mysteeriä. Sijainti vuonon lähistöllä oli kätevä, mutta miksi ne tarkalleen ottaen rakennettiin? Ja ennen kaikkea: miten? Halkaisijat ovat valtavia, Fyrkatissa 120 metriä, Aggersborgissa 240.

Mitä jäljelle jää. Aggersborgin linnoituspaikan naapuriin kohosi jo kauan sitten kirkko.
Mitä jäljelle jää. Aggersborgin linnoituspaikan naapuriin kohosi jo kauan sitten kirkko.
Entä miksi linnoitukset olivat käytössä suhteellisen vähän aikaa? Fyrkatia käytettiin parikymmentä vuotta, Aggersborg ilmeisesti vain muutaman.

Aggersborgin taustalla kimmeltää Limfjord-vuono.
Aggersborgin taustalla kimmeltää Limfjord-vuono.
Infotaulun piirros havainnollistaa viikinkilinnoitusten välisiä kokoeroja.
Infotaulun piirros havainnollistaa viikinkilinnoitusten välisiä kokoeroja. Myös linnoitusten sisällä vallitsi täsmällinen ja hämmästyttävä symmetria: pitkänmalliset talot sijatsivat säntillisesti neliömäisissä muodostelmissa.

DYYNIT

Edellisessä postauksessani uhosin, että minun on säännöllisesti päästävä avomeren äärelle. Sitä saa, mitä tilaa.

Tuuli niin, että illallakin korvissa soi. Hiekkaa suut silmät täynnä. Suurenmoista.

Joitakin uskalikkoja näkyi uimasilla, jestas!
Joitakin uskalikkoja näkyi uimasilla, jestas!
Kävimme myös Skagenin lähellä Tanskan suurimmalla Råbjerg Mile -dyynillä. Siteeraan jälleen Nykyajan Tanskaa:

Suurin hiekkainen erämaa on Råbjerg Miler, Skagen’ista eteläänpäin. Studeli Mile on 300 jalkaa pitkä liikkuva särkkä, mikä joka vuosi siirtyy itäänpäin; muutamat ympärillä olevat särkät ovat aina 130 jalkaa korkeita, jylhiä hiekkamäkiä ilman kasvullisuutta; niiden välillä on hiekkalaaksoja: pieni Sahara, jossa tyynellä ilmalla kaukaa kuuluu tyrskyn humina. Vaan annappa kun myrsky herää; silloin aallot riehuvat kuin pedot, niin että jymy kuuluu peninkulmittain sisämaahan, ja ilma täyttyy sakeilla hiekkapilvillä.

Dyyni todella liikkuu. Sen odotetaan saavuttavan Kattegatin vuoteen 2050 mennessä. Hurjaa.

Sain muuten selville, että matkaopukseni kirjoittaja Eva Moltesen o.s. Hällström (1871-1934) oli Joroisten apteekkarin tytär ja sittemmin kansanopiston johtaja. Hän meni naimisiin tanskalaismiehen kanssa, ja aviopari oli ”tanskalais-suomalaisen kulttuuriyhteistyön kantavia voimia Kööpenhaminassa”.

FullSizeRender (18)

Ei voi sanoa, että matka olisi sujunut ilman vastoinkäymisiä, mutta se on eri tarina se. Aamulla piipahdamme vielä Århusissa, sitten suuntaamme kohti uusia maisemia.

Mainokset