Iloksi sinutkin on tarkoitettu

joulu ihanin

On se Sinullekin annettu

tehtävä

jouluna

ja joulun jälkeen:

iloksi sinutkin

on tarkoitettu

iloa viemään

valoa pimeään

hymyä

hyvää sanaa.

 

Kukaan ei niin köyhä

ettei jaettavaksi

ystävällisyyden lahjaa

kukaan ei niin rikas

ettei sitä tarvitsisi.

 

Ilo annettu jaettavaksi

valo vietäväksi eteenpäin.

 

Hyvää Joulua

ihmiset –

iloa

valoa

rauhaa.

MAARIA LEINONEN

Katkelma Yleisradion joulurunosta ”Vain pimeässä näkyvät tähdet”. Esitetty Yleisradiossa 24. ja 25.12.1984.

Löydetty jouluaattona 2015 Tuula Simolan toimittamasta runokokoelmasta Joulu ihanin (Otava, 1997).

Joululahjani sinulle, tuttu ja tuntematon ystävä.

Mainokset

Smilla, elämäni nainen

I lived in books more than I lived anywhere else.
Neil Gaiman, The Ocean at the End of the Lane

No worries, no spoilers.

Osallistuin Facebookissa kirjahaasteeseen. Viimeisenä viidentenä päivänä vuorossa oli ”kirja, johon palaat aina uudelleen”. Kuten kaikilla meillä, joilla suhteet kirjoihin muodostuvat elämän mittaan yhtä merkittäviksi kuin suhteet ihmismuotoisiin ystäviin, näitä on varmasti useita. Mutta minun oli myönnettävä, että yksi kirja on seurannut lähempänä kuin yksikään toinen. Kaiketi sen on aina pitänyt olla käden ulottuvilla.

Muistin, että tämän kirjan piti olla mukana, kun muutin opiskeluaikana Turun asunnostani kesäksi Lauttasaareen, kuten myös viime talvena putkiremonttievakossa Maunulassa, kun miltei koko muu elämä pakattiin varastoon. (Onnekseni muutoissa ovat avustaneet kiltit ja kärsivälliset perheenjäseneni, jotka ymmärtävät kirjahyllyn tärkeyden ihmisarvoiselle elämälle, myös väliaikaisissa olosuhteissa.) Se oli myös siinä kassissa, joka pakattiin etukäteen valmiiksi synnytyssairaalaan.

Kuin jonkinlainen talismaani siis.

PIENET ILOT JA LÄMMIN RUOKA

Minä istuudun varovaisesti. Olen saanut räätälimestari Rohrmannin Odrupvejenillä ompelemaan hansikasnahkahousuihin silkkivuorin. Rouva räätäli ei millään olisi halunnut. Hän väitti, että vuori ratkeaisi saumoista. Mutta minä vaadin ehdottomasti. Minun elämäni perustana ovat pienet ilot. Haluan tuntea silkin yhtaikaa viileän ja lämpimän kosketuksen reisilläni. Hintana on, että minun on istuuduttava hyvin varovaisesti.

 

Smilla: älykäs, turhamainen, esteetikko, tarkkavaistoinen, oikeudentajuinen, periksiantamaton, kiivas, tunne-elämältään vaurioitunut, ihmissuhteissa rajoittunut, erakoituva, turvautuu tarvittaessa väkivaltaan. Outolintu.

Esimerkillinen roolimalli? Siitä voi olla montaa mieltä. Mutta jonkinlainen hengenheimolainen, esikuva, isosisko tai ystävätär grönlantilais-tanskalainen jäätikköasiantuntija on ollut. Ja vain täysin mielikuvitukseton henkilö vaivautuisi huomauttamaan, että kyseessä on fiktiivinen hahmo, kirjailijan hengentuote. Eihän tarvitse olla todellinen ollakseen totta.

Minulla on pitkävartiset saapikkaat, savupiippukauluksinen punainen villapusero, Groenlandialta ostettu hylkeennahkaturkki ja Scotch Cornerista ostettu kiltti. Minun kokemukseni mukaan on helpompi puhua itsensä pälkähästä kun on pukeutunut elegantisti.

FullSizeRender (36)

Smillan sanat ovat myös pysyvästi vaikuttaneet käsitykseeni ruoanlaiton ja lämpimien aterioiden tärkeydestä elämässä, erityisesti silloin, kun eletään vaikeita aikoja.

Minulla on yksi ainoa nyrkkisääntö ruoanlaitossa. Teen päivittäin lämmintä ruokaa. Se on tärkeää, kun elää yksin. Sillä on mielenterveydellinen tehtävänsä. Se pitää pystyssä.

Kuinka kiehtovaa onkaan tutkia, miten erilaisiin kansiin sama tarina päätyy. Postauksen kuvituksena Instagramista löytämiäni kansikuvia Lumen tajusta.

”KUN ASIAT OVAT OIKEIN PAHASTI…”

Lumen taju (1992) on edelleen Peter Høegin merkittävin kansainvälinen menestysteos. Itse luin sen hänen kirjoistaan ensimmäisenä ja ensimmäisen kerran 90-luvun lopulla, teini-ikäisenä. Sitten etsin käsiini Rajatapaukset, Kertomuksia yöstä, Kuvitelman 20. vuosisadasta ja Naisen ja apinan. Ja sitten kului monta vuotta, ennen kuin tuli mitään uutta.

Erään tietoteoreettisen näkemyksen mukaan ihminen voi olla varma oikeastaan vain sellaisen olemassaolosta, minkä on itse kokenut. Siinä tapauksessa varsin harva voi olla varma siitä, että Godthåbsvej on olemassa kello viisi aamulla.

Lumen tajussa ihailin ja ihailen edelleen Høegin taitoa yhdistää samojen kansien väliin eksaktia tietoutta monilta eri aloilta ja huikeaa kaunokirjallista virtuositeettia. Filosofiaa, matematiikkaa, Grönlannin maantiedettä ja jäätikkötutkimusta sekä yhteiskuntakritiikkiä: Tanskan kolonialistista suhdetta pohjoisen tutkimattomaan arktiseen valtakuntaan käsitellään ihailtavan luontevasti yksilötasolla; psykologisen tarkkanäköistä ihmisluonnon analyysiä ynnä samastuttavia sosiaalisten suhteiden kiemuroita – kaiken tämän hän punoo dekkarin juoneen.

FullSizeRender (37)

Høeg rakentaa tarinaa täsmällisesti, eri elementtejä vaivihkaa liikutellen: kappale lähtee liikkeelle jostakin viattomalta kuulostavasta yleisestä lausahduksesta, etenee harkitun verkkaisesti, vain kääntyäkseen salamannopeasti juonta ratkaisevalla tavalla edistävään tietoon.

Tehdessään aamuöisiä puolilaittomia tutkimuksiaan Smilla pohdiskelee, miten ei tiedä juuri mitään autoista, eikä välitäkään tietää, mutta Volvo 840 on jäänyt mieleen automainoksista. Hän kuvailee mainosta. Sitten hän kuin hajamielisesti huomauttaa, miten kuura muodostuu auton katolle yöaikaan. Ja kuinka sattumalta kadunvarrella on parkissa tutunnäköinen auto, jonka katolla ei ole kuuraa. Ratin takana torkkuu mies. Kas, että joku on päättänyt hiljan saapua nukkumaan autoonsa samalle paikalle, jossa Smilla liikkuu.

It's been one crazy week, but through it all I still managed to steal time to read #MissSmillasFeelingForSnow. A long overdue pleasure I can tell you, though I think it should have been called Miss Smilla's Feeling for Ice, which would be more apt. I'm not going to pretend that I understood all of it – there's a fair bit of science going on – but as a thriller, it's a cracking read. I used to work on A Lot of crime/thriller titles and after a while it got so that I stopped reading them for pleasure. Partly because I needed to read outside of what I was always working on, but also because it takes something really special to capture your attention when you're over-exposed to one genre. That reluctance has left a scar but this is one book I've been hearing about for a long time and in this industry, longevity counts. So I finally got 'round to it and it did not disappoint – even whilst I was busy partying like I was 18 again… That's gotta say something right!? If you're in the UK & fancy giving it a go, I'm happy to send you my copy – I'm gonna get a new one for the shelf ; ). Just drop me a line. #PeterHoeg #books #booklove #booknerd #bookgeek #bookaday #bookpics #bookphotography #bookstyling #stylingbooks #ice #snow #thriller #mustread #bibliophile #instabooks #bookstagram #booksofinstagram

A post shared by Nicolette Praca (@_silver_birch_) on

Kieli on kaunista, hiottua ja tarkkaa. (Älkäämme toki unohtako suomentajaa: Pirkko Talvio-Jaatinen on kääntänyt miltei kaikki høegit ja luonut niiden suomenkielisen maailman.) Ja kaiken yllä väreilee äkkiväärä huumori.

Masennuksesta voi yrittää selvitä monella tavalla. Kuuntelemalla Bachin urkuteoksia Vapahtajankirkossa. Auraamalla partakoneenterällä taskupeilin pinnalle vallin jauhemaista mielihyvää ja imaisemalla sen pillillä nenäänsä. Huutamalla apua. Esimerkiksi puhelimeen, jotta voi olla varma, kuka kuulee avunhuudon.

Se on eurooppalainen tapa. Eurooppalainen toivoo pääsevänsä ongelmista toimimalla.

Minä valitsen grönlantilaisen tavan. Se on, että astuu sisään synkkyyteen. Panee tappionsa mikroskooppiin ja uppoaa näkemäänsä. Kun asiat ovat oikein pahasti – niin kuin nyt – minä näen edessäni mustan tunnelin. Minä kävelen tunnelin suulle. Riisun hienot vaatteeni, alusvaatteeni, suojakypäräni ja tanskalaisen passini ja kävelen pimeyteen.

KUN LAPSI OLI LAPSI

Useissa Høegin teoksissa itseäni viehättää niiden näkemys lapsuudesta. Se on usein varsin armoton – tai maailma, jossa lapset elävät, saattaa olla sellainen. Kirjojen riveiltä nousee esiin selkeitä prinsiippejä siitä, mikä lapsuudessa on arvokasta ja miten sitä tulisi varjella.

Yleisesti uskotaan että lapset ovat avomielisiä, että totuus heidän sisimmästään ikään kuin tihkuu esiin heistä. Se on väärä käsitys. Lapset jos ketkä kätkevät visusti sisimpänsä, ja heillä on siihen enemmän syytä kuin kenelläkään muulla. Se on heidän vastauksensa maailmalle, joka lakkaamatta yrittää purkinavaaja kourassa avata heidät ja kurkistaa sisään nähdäkseen mitä siellä on ja pitäisikö sen tilalle vaihtaa jotain kysytympää säilykettä.

YKSIN, YHDESSÄ

Hän keittää maitoa, jossa on tuoretta inkivääriä ja neljännestanko vaniljaa, ja teetä, joka on niin tummaa ja hienoksi silputtua että muistuttaa nokea. Hän siivilöi maidon ja laittaa kummallekin sekaan ruokosokeria. Juoma on oudon riehakkaasti virkistävää ja samalla täyttävää. Se maistuu siltä kuin kuvittelen Kaukoidän maistuvan.

Høegin kirjojen maailma on usein varsin synkkä, ja yksinäisyys on vallitseva, joskin myös haluttu, olotila. Silti ihmiset onnistuvat aina löytämään sukulaissieluja, jotka ovat toisilleen lojaaleja. Ja altavastaajat ovat – vajavaisuuksineen kaikkineen – aina vahvempia kuin systeemi.

Ihminen: erheellinen, ristiriitainen, turhauttava tapaus. Ja silti, ja siksi, rakastettava.

Ehkä juuri siksi Smilla olisikin esimerkillinen roolimalli, meille kaikille. ”Jos sinä rakastat minua (voisi Smilla kysyä) juuri tällaisena – niin miksi et rakastaisi itseäsi?”

#roses #flowers #plum #summer #rest #reading #book #peterhoeg #vsco #vscogrid #vscocam

A post shared by Социолог-неудачник (@aldri__) on