Matkalla, osa 3: Fyn

Matkalla, osa 3: Fyn

Kotona Kalliossa olen kaupunkilaismimmi henkeen ja vereen. Sydän sykkii sporakiskojen kalkkeen tahtiin, ja hengitän rauhallisemmin, kun tiedän, että hyvin varustettu kirjastoni sijaitsee kivenheiton päässä. Kadulla vastaan viilettävät ihmiset, ihmisten läsnäolo ylipäätään – se pitää pulssini tasaisena.

Kas, lehmä! Tanskassa ajellessa tulee huristelleeksi lukemattomien laidunmaitten ohi. Ei niin kapeaa rantakaistaletta tien ohessa, ettei siihen mahtuisi lehmää torkkumaan. Tällä kertaa bongattiin vähän harvinaisempi musta märehtijä.
Kas, lehmä! Tanskassa ajellessa tulee huristelleeksi lukemattomien laidunmaitten ohi. Ei niin kapeaa rantakaistaletta tien ohessa, ettei siihen mahtuisi lehmää torkkumaan. Tällä kertaa bongattiin vähän harvinaisempi musta märehtijä.

Vaan kuinka ollakaan, Tanskassa huomasin harkitsevani maalaiselämää. Tai ainakin elelyä pikkukylässä.

FYN

Ylt’ympäri laajenevat viljavat pellot ja hedelmäpuutarhat niin kauas kuin silmä kantaa. Tuo luonto ei hämmästytä suuruudellaan eikä häikäise kauneudellaan, vaan uhkuu rehevyyttä ja viljavuutta ja herättää siten katsojassa tyytyväisen hyvänvoinnin tunteen. (Eva Moltesen o.s. Hällström: Nykyajan Tanska, 1910)

Fynin saaren kaakkoiskulmassa sijaitsee pieni Faaborgin rantakaupunki, jonka kyljessä sijaitsevasta pikkuruisesta Svanningen kylästä saimme tukikohdan parin yön ajaksi.

Faaborgin kävelykeskustassa oli paljon hauskannäköisiä kahviloita ja hotelleja, ja huvisatamassa veneet keikkuivat odottavaisina. Merellinen charmi ja kokoluokka toi mieleen vähän Porvoon; olikin yllätys kuulla, että väkiluku on nykyisellään vain 7000. Ehkä 1200-luvulla perustetun kaupungin puitteet ovat nykyisyyttä suuremmat, ja toisaalta palvelutarjonnassa näkyy varmaan kulttuurieroa.

Faaborgin keskustan maamerkki, kellotorni.
Faaborgin keskustan maamerkki, kellotorni.

Jos Jyllannissa haimme viikinkinähtävyyksiä, erämaaelämyksiä ja hurjia kontrasteja, joiden perässä ajelimme tunnin toisensa perään, nyt oli vuoro ottaa iisimmin.
Koska olisimme ehtineet vain pyörähtämään Odensessa, päätimme suorittamisen sijaan suosiolla skipata H.C. Andersenin kotikaupungin kokonaan. Jotainhan täytyy jäädä varastoon seuraavaa kertaa varten! Fynin saarella ei muutenkaan matkaoppaiden mukaan ole varsinaisesti suuria nähtävyyksiä, mutta se hurmaa matkailijan vehreällä takuuviehättävällä tanskalaismaisemallaan.

Tänne tulimme siis tapaamaan tuttuja. Oli mahtavaa, pientä luksusta lähteä metsäretkelle ja nautiskella termarikahveja leikkikentän mökissä sadekuuron yllätettyä (jälleen), rakennella legoista yhä uudelleen kaatuvia torneja olohuoneen lattialla, laittaa ruokaa ja kokoontua ison pöydän ääreen nauttimaan siitä. Illalla talon hiljennyttyä haaveilla ja parantaa maailmaa, keittiön yläkaappiin lapsiperheen arjessa unohtuneita snapsivarastoja siemaillen.

Suosittelen kokeilemaan seljankukkasnapsia, jos tulee vastaan.
Suosittelen kokeilemaan seljankukkasnapsia, jos tulee vastaan.

Mitä sitä lopulta matkustamiselta haluaa? Mikä on matkanteon ydin? Pientä vai suurta? Tunnistettavaa arkea vai sen katkaisevaa glamouria?

Finland meets Fyn. Alkupalana paikallista savujuustoa ja suomalaista tyrnihilloa, mainio kombo.
Finland meets Fyn. Alkupalana paikallista savujuustoa ja suomalaista tyrnihilloa, mainio kombo.

Mitä milloinkin, itse kullekin, kuhunkin tarpeeseen. Mutta yksi todella hyvä syy on ihmiset, ihanat ihmiset. Ja heidän kauttaan avautuu myös matkakohde: kuinka mielellään sitä kuuntelee ajattelevan ihmisen kertovan omia mietteitään arjesta, politiikasta, kulttuurista tai kirjallisuudesta. Ja niistä haaveistaan.

Se todella tuntuu yhä pätevältä syyltä ylittää etäisyyksiä.

IN THE COUNTRY

Mikä tekee maaseudusta muualla viehättävämmän kuin Suomessa? Tätä ihmettelin jälkikäteen. Minähän olen ihminen, joka tunnetusti messuaa, että ihmiskunnan kehitys on aina tapahtunut kaupungeissa: miten siihen on syynsä, että puhutaan antiikin Ateenasta ja Roomasta – eikä hämäristä peräkylistä. Sitten sitä yhtäkkiä huomaa sovittelevansa itseään sellaiseen haavekuvaan, jossa ikkunasta näkyy pääasiassa peltoa. (Huom. 1900-luvun alussa rakennetun ja poikkeuksellisen hyvällä maulla remontoidun vanhan maalaistalon isosta ikkunasta.)

Uhkeanpunaiset unikot loistavat pellon laidalla harmaanakin päivänä.

Oikeastaan ei ole ihan ensimmäinen kerta, kun tunsin viehätystä maalaiselämää kohtaan. Mutta poikkeuksetta tällaiset kohtaukset ovat saaneet minut valtaansa ulkomailla, reissussa.Onko se vain turistin illuusiota? Ihan kuin muualla pikkukylät olisivat niin usein elävämpiä, arki orgaanisempaa. Ja maisematkin, ja ne maalaistalotkin saattavat olla kiinnostavampia.

Tämä pittoreski maalastalo olikin kulissi. Moni suomalainen on tietämättään tutustunut Fynin etelärannikkoon - television välityksellä. Faaborgin kunta tukee tiettävästi kuvauksia taloudellisesti, ja alueella on kuvattu meilläkin nähtyjä tv-sarjoja, kuten Tanskan historian suurta vuotta käsittelevä
Tämä pittoreski maalastalo olikin kulissi. Moni suomalainen on tietämättään tutustunut Fynin etelärannikkoon – television välityksellä. Faaborgin kunta tukee tiettävästi kuvauksia taloudellisesti, ja alueella on kuvattu meilläkin nähtyjä tv-sarjoja, kuten Tanskan historian suurta vuotta käsittelevä ”1864”.

KORKEUSEROJA

Tanskan tiet ovat täplitettyjä pienin kylin, ja jokaisessa kylässä nököttää oma valkoinen kirkko. Vaan Svanningen kylän kirkko onkin toista maata. Se tuo mieleen eteläisen Saksan seudun, syystä. Sain kuulla, että aikoinaan kylän pappismies (tms.) oli matkustellut alppimaisemissa, ihastunut kovin alueen rakennustyyliin ja päättänyt kotiin palattuaan uusia remonttia tarvinneen kirkon näitä vaikutteita noudattaen.

Tämän kerrottuaan tuttavamme lisäsi, että sehän sopiikin siinä mielessä, että tätä aluetta kutsutaan Tanskan Alpeiksi. Yritin etsiä maastosta pientä mäennyppylää kummempaa kumparetta ja katseessani lienee käväissyt kysymys, sillä vertauksen kertoja naurahti. Tanska nyt vain on hyvin tasainen maa.

Svanningen kylän persoonallinen kirkko.
Svanningen kylän persoonallinen kirkko.

Yksi kohta on, joka on todella luonnonihana, nim. Svendborg’in salmi saaren etelärannalla. Mereltä päin tullen kapenee meri lahdeksi, jonka suun sulkevat salmeksi kauniit saaret. Lahden pohjukassa on Svendborg’in kaupunki ja sen taustana Tanskan oloihin nähden korkeat kummut – todellinen vuorimaisema. (Nykyajan Tanska.)

EPILOGI: Everything must come to an end

Tätä kirjoittaessani yömyöhään istuskelenkin nyt, odottamatta, tukholmalaisessa hotellihuoneessa. Meidän piti astua tänään laivaan, mutta, kuinka ollakaan, Söderlänkanin liikennemylläkkä matkan viime metreillä laittoi suunnitelmat uusiksi. Sääliksi kävi kuskia, joka varmakätisesti luotsasi meidät 617 kilometriä Malmöstä Tukholmaan, vain huomataksemme saapuneemme peruuttamattomat kymmenen minuuttia liian myöhään. Kun käytännön asiat järjestyivät ilman suurempia tuskia (yö hotellissa, aamulaiva), tilanne näytti valoisan puolensa: ilta Södermalmilla! Nyt pääsisimmekin testaamaan sen Mariatorgetin lähistöllä sijaitsevan hauskan ravintolan, joka jäi mieleen viime viikon iltakävelyllä.

Asiat voisivat olla toki hullumminkin. Ja sopivaa on, että kun kaikki alkoi Tukholmasta, tällä kertaa tänne myös kaikki päättyy. Yllättävä käänne kruunasi lopulta vaiherikkaan reissun.

Matka alkaa olla lopuillaan, mutta luvassa on vielä ainakin paketti käytännön vinkkejä sekä second hand -shoppailua Aarhusissa.

Mainokset

Matkalla, osa 1: Tukholma

Kaikki alkoi Tukholmasta.

Ei, oikeastaan kaikki alkoi Salosta. Toukokuussa näin Salon taidemuseossa Veturitallissa yhden elämäni vaikuttavimmista valokuvanäyttelyistä. Kerroin hienosta mutta hämmentävästä kokemuksesta silloisessa Instagram-postauksessani:

On oikeastaan yksi ainoa elementti, joka on kesälomareissuillani välttämätöntä: avomeri. Silloin tällöin on päästävä rannattomalle rannalle, aistimaan äärettömyyttä, joka kaareutuu horisontissa. Sisälleni on talletettu monta rakasta ulappaa.

Tiesin jo siis, että tänä kesänä minun olisi päästävä Tukholmaan. Sehän ei onneksi Helsingistä käsin katsoen ole ylivoimaisen vaikea määränpää (olen leikitellyt ajatuksella siitä, kuinka kauas olisin tämän näyttelyn perässä lähtenyt, mutta en halua imarrella itseäni ajatuksilla liioitellusta tahdonvoimasta). Olimme edellisillä lyhyillä Tukholman-visiiteilä viehättyneet Södermalmin kaupunginosasta ja muutenkin useaan otteeseen puhuneet siitä, kuinka mukavaa olisi lopultakin tutustua naapurimaan pääkaupunkiin muutamaa hätäistä tuntia paremmin. Ja niin kaikki alkoi Tukholmasta, se oli alkupiste, jonka ympärille kehitimme kesäisen road tripin.

Samalla ajattelin kokeilla, miltä tuntuu blogata nopeasti, muutaman päivän välein, vaihteeksi.

1. VINKKI (voimassa syyskuuhun 2015 asti): ON THIS EARTH… Nick Brandtin valokuvia Fotografiskassa

Muutama päivä sitten pääsin siis vihdoin näkemään kokonaisuudessaan trilogian On This Earth A Shadow Falls Across This Ravaged Land. Nick Brandt kuvasi uhanalaisia villieläimiä itäisessä Afrikassa vuosien 2000-2013 aikana (hyvin pitkäjänteinen ja kunnianhimoinen projekti siis; hän vaikuttaa kuitenkin varsin kärsivälliseltä tyypiltä, ainakin mitä kuvaamiseen tulee, siitä lisää alemapana). Salossa oli esillä kaksi ensimmäistä osaa sekä muistaakseni myös joitakin yksittäisiä kuvia myös päätösosasta.

Tämä kuva oli ensimmäinen, joka pysäytti minut Salon näyttelyssä. Hämmennyin: tämähän on kuin muotokuva. Leijonanaaraan uljas profiili herätti yhtäkkiä syvän samaistumisen tunteen.
Tämä kuva oli ensimmäinen, joka pysäytti minut Salon näyttelyssä. Hämmennyin: tämähän on kuin muotokuva. Leijonanaaraan uljas profiili herätti yhtäkkiä syvän samaistumisen tunteen. ”Portrait of Lioness Against Rock, Serengeti, 2007”. Photo of photography by Nick Brandt.

Kun astuimme hissistä sisään näyttelytilaan, huomasin kaksi asiaa: salissa oli hyvin pimeää. Salon Veturitalli on varsin valoisa näyttelytila, joten kontrasti edelliseen kertaan oli suuri. Täällä tunnelma oli salaperäisempi, jopa vähän harras. Mustilla seinillä valokuvat olivat jotenkin vakavampia, pysäyttävämpiä. (Tämä ei vähennä ensimmäisen kokemuksen voimakkuutta.)

Toinen asia jonka huomasin, oli veden solina. Ehdin tuumata ihaillen; kuinka ajattelevaista, ihan kuin olisimme itsekin viidakossa. Sitten huomasin, että pääni yläpuolella pulputti arkinen, tavallinen vesijohtoputki. Tämä efekti oli siis oletettavsti tahaton, mutta minulle sopiva, yhtä kaikki.

Nyt jäin katselemaan erityisesti yllä näkyvää pantterinaaraan kuvaa. Olisi kiinnostavaa lukea analyysiä katsekontaktista ja muotokuvista, varmasti kuvan kohteen ja katsojan kohtaamisesta on kirjoitettu paljonkin. Haluamatta luoda villipedosta inhimillistä oliota tulee silti tunne, että intensiivisen katseen kautta pystyn samaistumaan hänen asemaansa, olemme molemmat luontokappaleita.

Mighty manes, pieni ja iso leijonaharja. - Teknisenä seikkana huomioisin, että toisin kuin Tukholmassa, Salossa usean valokuvan kohdalla oli pitkä taustoittava teksti. Ne syvensivät omaa kokemustani valtavasti; muistan esimerkiksi, että tätä hetkeä Brandt kertoi odottaneensa 17 vuorokautta (muistatteko, kun edellä mainitsin kärsivällisyydestä?). Oli muistaakseni hyvin tyyntä, ja hän odotti tuulenvirettä, joka toisi elämää kuvaan. Sitten myrsky alkoi nousta, ja leijonan harja avautui hulmuamaan.
Mighty manes, pieni ja iso leijonaharja. – Teknisenä seikkana huomioisin, että toisin kuin Tukholmassa, Salossa usean valokuvan kohdalla oli pitkä taustoittava teksti. Ne syvensivät omaa kokemustani valtavasti; muistan esimerkiksi, että tätä hetkeä Brandt kertoi odottaneensa 17 vuorokautta (muistatteko, kun edellä mainitsin kärsivällisyydestä?). Oli muistaakseni hyvin tyyntä, ja hän odotti tuulenvirettä, joka toisi elämää kuvaan. Sitten myrsky alkoi nousta, ja leijonan harja avautui hulmuamaan.

First cut is the deepest, mutta oli tämäkin todella vaikuttava kokemus. Ja tämä ihmiseltä, joka ei koskaan katso Avaraa Luontoa. Enkä ollut muuten koskaan aiemmin matkustanut näyttelyn perässä toiseen maahan. Voisin kirjoittaa vaikka kuinka pitkälti siitä, miksi juuri tällainen vanhanaikainen valokuva vetoaa minuun, mutta se tuntuu latistavalta. Suosittelen vain hyvin lämpimästi tutustumaan tähän näyttelyyn, se on avoinna syyskuuhun asti. Viking Linen matkustajille Fotografiska on vielä kätevästi matkan varrella kohti keskustaa, lähellä satamaa Södermalmin pohjoisrannalla.

FullSizeRender (6)
Tämä oli pikku seuralaisemme lempiotos Inez & Vinoodh -taiteilijaparin näyttelyssä yhtä kerrosta alempana. Se vaikutti hauskan värikkäältä ja helposti lähestyttävältä. En jaksanut nyt keskittyä toiseen taide-elämykseen, joten vilkuilin läpi, mutta paljon tunnistettavia kasvoja taide- ja mediamaailmasta.

2. VINKKISATSI: Nälkäinen kissa on kiukkuinen kissa

Ei vain ruoasta – mutta kuitenkin. Tässä tämän reissun mainioita osumia (kaikki Södermalmilla):

Garbo’s Café, Sofiagatan 1

Täydellinen salaatti alla kuvassa: edamamepapuja, manteleita ja avokadoa runsaalla salaattipedillä. Loistava porkkana-inkiväärikeitto. Paakkelsit näyttivät hyvältä.

FullSizeRender (8)

Älskäde Traditioner, Södermannagatan 42 (muutenkin erinomainen katu vaellella!)

Ihastuttavan retrosisustetun, diner-henkisen kahvilan erikoisuus on suolaiset vohvelit eli ”wraffles”. Alla kuvassa täytteenä västerbottenjuustomousse, omena, saksanpähkinät; testasimme myös savulohen. Erinomaisia. Myös hyvä vaniljapulla!

FullSizeRender (10)

Bonne Mécanique, Vartoftagatan 42, Skrapan-ostoskeskuksen vieressä

Ei ehkä erikoisen hyvän kahvin vuoksi (sorry), vaan paikan fiiliksen: pyöräkorjaamo ja -myymälä meets kahvila, hauska idea! Ihanaa rauhallista musiikkia, ystävällinen palvelu, todella mysigt!

FullSizeRender (9)

Muuten mukavia ruokapaikkoja löytää varmasti Södermalmilla seuraavilla kulmilla: Katarina Bangata (Götgatanin lähistöllä), Nytorget, Mariatorget.

3. VINKKISATSI: Perhe-elämää

Tukholmassa, kuten Helsingissäkin, leikkipuiston löytää helposti myös erikseen etsimättä. Tässä muutamia lemppareita kuitenkin, pienen matkaseuralaisemme tiukan seulan (not – mikä tahansa rähjäinen hiekkis kelpaa, toistaiseksi…):

Leikkipuisto, Rosenlundsparken

Maasta ilmaan suihkuvia vesilähteitä, joiden läpi voi juosta! Pallokenttä! Keinuja! Mahtava iso leikkikenttä Götgatanin läheisyydessä. Monta hiekkalaatikkoa, kiipeilytelinettä ja mukavat ilta-aurinkoiset kalliot. Aukion laidalla kahvila.

Leikkipuisto ”Bryggartäppan”, Gotlandsgatan

Vanhan ajan Tukholmaa muistuttavaksi rakennettu persoonallinen leikkipuisto, ehkä enemmän vähän isompien leikki-ikäisten mieleen. Jätski- ja kahvikioski laidalla. (Tukholma on hyvin lattemutsiystävällinen kaupunki, peukku!)

Leikkipuisto, Nytorget

Viehättävä leikkipuisto Nytorgetilla, jossa on myös paljon katukahviloita ja -ravintoloita.

Second hand -liike, Rackarungar, Skånegatan 78

Tarkistan aina tarjonnan Tukholmassa käydessäni, kerran löysin täältä todella päheät punavalkoiset Kavatit. Sekä uusia että käytettyjä vaatteita. Hintataso käytetyissä ei tosin matalimmasta päästä.

ICA Ringen

Suuri ruokakauppa auki aamusta iltamyöhään, Götgatanilla Ringen-ostoskeskuksessa. (Pieniähän kaupunginosassa on tuhkatiheässä.) Pikkulapsia ja vanhempia ilahduttava bonus tässäkin ICA:ssa: kauppa tarjoaa lapsiasiakkaalle maksutta banaanin nautittavaksi ostosreissun aikana. Saattaa pelastaa raivareilta.

Greta Garbon puisto

Ruotsin kansainvälisesti tunnetuimmalle näyttelijäikonille omistetussa puistossa on betoninorsupatsaat, joilla voi viihdyttää pieniä matkaseuralaisia, esimerkiksi jos odottaa ruokaa jossakin lähistön ruokapaikassa (kuten Garbo’s Café tai Älskade Traditioner).

FullSizeRender (7)
Nimikkopuistosta tuli mieleen, että muistaakseni Greta Garbo ei halunnut tulla valokuvatuksi tietyn iän saavutettuaan (olisiko ollut 40 vuotta). Kuvauksesta pidättäytymiseen voi olla monia ihan kannatettaviakin syitä (näinä selfiehysterian aikoina), mutta tällainen ikääntymiseen armottomasti suhtautuva kauneuskäsitys saa minut surulliseksi. Charmi ei ole kiinni ikävuosista, kuten tässä esimerkkiä näyttää Vanessa Redgrave. Valokuva yllä mainitusta Fotografiskan Inez & Vinoodh -näyttelystä.
Hejdå, Tukholma. Nyt suuntaamme kohti sitä avomerta.