Life on the line

Life on the line

”Ostin kirjan.”

”Vai niin. Millaisen kirjan?”

”Ei, odota. Kun sanon ’ostin kirjan’, se pitää paikkansa, se on totta… Mutta se ei kerro mitään.”

A storybook and a story of a book.

PRICELESS

Löysin lumoavan lastenkirjan laatikosta kirjakaupan edestä. Genevessä näitä laatikoita – kuten kirjakauppojakin – tuntui tulevan vastaan jokaisessa kadunkulmassa. Tällä kertaa Carougen kaupunginosassa tällaisessa laatikossa odotteli Sara et le clown, jonka runollisessa, herkässä kuvitustyylissä jokin toi mieleen lapsuuden rakkaita kirjamuistoja. (Ja tuskin lienen ainoa, jolla on heikkous sirkusaiheisia teoksia kohtaan. Berliinin taivaan alla, anyone?)

Vastustamaton näky, ne laatikot.

Ja vastustamaton on kirjakin – siihen oli piiloitettu arvoitus!

FullSizeRender (33)

”Sara et le clown”, an old children’s book, caught my eye. There it waited, in one of those boxes set in front of a little store, ubiquitous in Geneva, this time in Carouge. The poetic illustration appealed to me instantly; it reminded me of books from my childhood in the eighties. I stepped in to meet the shopkeeper.

Inside, it was one of the most enchanting sights for a while, stuff straight out of storybooks itself. An old, white-haired man was hunched over a workbench, absorbed in some wooodwork. The back of the dimly lit store, filled from floor to ceiling with toys, books, and curiosities of all kinds, was a workshop. As he heard the tinkling of the little bell attached to the door, he turned and looked at me over the rim of his glasses. With an absent-minded smile on his face, he greeted me and wiped the sawdust off of his hands. He then examined the book, turning it gently. ”Cinq francs.” My thoughts? ”Priceless!”

FullSizeRender (34)

LIFE ON THE LINE

Kotona selailin vuonna 1990 ilmestynyttä saksalaista alkuperää olevaa ja ranskaksi käännettyä kirjaa tarkemmin ja aloin vaivihkaa, hivenen hajamielisesti selvitellä sen taustaa. Ilmeisesti Sara-tytön ja klovnin tarinaa ei ole suomennettu, mutta kas, Gudrun Mebs on kirjoittanut myös kirjan Sunnuntailapsi. Koskettava tarina lastenkotilapsesta muistui heti mieleen, vuosien takaa. (Tuosta kirjasta on vähän saatavilla infoa suomeksi, lyhyt esittely blogissa Violetteja peilikuvia.)

Ihastuin erityisesti alla näkyvään kuvaan, jossa le clown maskeeraa Saraa ennen esitystä – ja kuvaan kuvassa. Kuinka paljon vaivaa kuvittaja olikaan nähnyt! Millaisia ulottuvuuksia se tarinaan loikaan! Millainen on klovni, joka on kiinnittänyt asuntovaununsa seinälle surrealistisen kuvan nuorallatanssijasta…

Life on the line. "Sara et le clown", an old children's book, caught my eye. There it waited, in one of those boxes set in front of a little store, ubiquitous in Geneva, this time in Carouge. The poetic illustration appealed to me instantly; it reminded me of books from my childhood in the eighties. I stepped in to meet the shopkeeper. Inside, it was one of the most enchanting sights for a while, stuff straight out of storybooks itself. An old, white-haired man was hunched over a workbench, absorbed in some wooodwork. The back of the dimly lit store, filled from floor to ceiling with toys, books, and curiosities of all kinds, was a workshop. As he heard the tinkling of the little bell attached to the door, he turned and looked at me over the rim of his glasses. With an absent-minded smile on his face, he greeted me and wiped the sawdust off of his hands. He then examined the book, turning it gently. "Cinq francs." My thoughts? "Priceless!" I left, mesmerized. And what a charming book I bought, too. Just look at that picture on the wall, behind Sara, the little heroine.

A post shared by Hannamari Hoikkala (@hannamarihoi) on

Halusin tietää vähän enemmän miehestä kuvien takana. Quint Buchholz paljastui palkituksi taiteilijaksi.

”Keyword: Love” – copyright Quint Buchholz (click the image to view the source)
”Man on a High Wire” – copyright Quint Buchholz (click the image to view the source)
”Man Reading a Book” – copyright Quint Buchholz (click the image to view the source)

Unenomaiset kuvat vievät laitureille, yksinäisille saarille, katoille kaupungin ylle. Huumoriakin on. Kirjat ja kuutamot toistuvat suosikkiaiheina.

(Mutta miten hänen nimensä voi olla buch = kirja + holz = puu?!)

Lucky day. I discovered the wonderful, dreamlike world of Quint Buchholz, who turned out to be an esteemed artist. Here be moonscapes, men – or lions – on wire, shadowplay and silent humour, and books after books. (Just cannot quite get over the fact that his name actually is buch = book + holz = tree. Nomen est omen, but…)

”At the Exit” – copyright Quint Buchholz (click the image to view the source)

Se arvoitus.

No, Buchholz vaikuttaa aika ovelalta tyypiltä.  Klovnin asuntovaunun seinälle kiinnitetty kuva olikin taiteilijan oma teos, ”Giacomoon”, vuodelta 1983! Ilmeisesti tämä teos on vielä hyvin rakastettu sellainen hänen ihailijoidensa keskuudessa.

Miten rakastettava silmänisku lukijalle.

Giacomoon
”Giacomoon” – copyright Quint Buchholz (click image to view the source) Tästä kuvasta itselleni tulee muuten väistämättä mieleen dokkari Man on Wire, sama huikea tositarina, jonka pohjalta on tehty myös nyt elokuvateattereissa pyörivä The Walk. I cannot help but to think of the documentary Man on Wire, upon looking at this picture.

Ja yhä käy kummallisemmaksi. Yhtäkkiä kuvagalleriaa selatessani huomaan, että Buchholz on suunnitellut myös kannen yhdelle kaikkien aikojen lempikirjoistani – tämän rakastetun, kuluneen, vuosia mukana kulkeneen Peter Høegin Lumen tajun. No huh huh.

Kerran vuosia sitten, kun olin jo itse ehtinyt monituisia kertoja viitata Smillan kiehtovaan tarinaan, FIlosofi päätti vihdoin lukea kirjan itse. Kuinka ollakaan, pian kansilieve joutui hukkaan. Se mielipaha, jota asiasta koin, kertoo jotain juuri tämän fyysisen kirjan tunnearvosta - olihan se kulkenut mukanani koko aikuisikäni. Ja sitten, useamman kuukauden jälkeen, se löytyi jostakin tiensä takaisin. Hurraa.
”Alkaa muistuttaa liikaa Paul Austerin stooria”, kommentoi Filosofi tässä vaiheessa auki avautuvien sattumusten sarjaa. Austerin kirjoissa henkilöillä on usein muuten hyvin merkitykselliset nimet, Buchholz… Ehkäpä herään aamulla Brooklynissä.

Buchholzin sivustoa voi siis lämpimästi suositella ilahduttamaan vaikka harmaata marraskuista päivää:

”One morning in November” – copyright Quinz Buchholz (click the image to view the source).

What a lovely little trick, the picture on the wall in the clown’s wagon was actually an artwork by Buchholz himself, a seemingly beloved ”Giacomoon” from 1983. I just love these kinds of little mysteries. Seems quite a lovable fellow, this illustrator.

But if that was not enough, browsing through the gallery on his website, I stumbled upon a picture all too familiar.  The cover of one of my most treasured books of all times, Miss Smilla’s Sense of Snow! ”Well, this is just getting all too Paul Auster-ish”, commented my companion, the Philosopher.

”…OLI AIKA PALJON IHMISIÄ, JOILLA EI OLLUT AIKAA…”

Lopuksi vielä niitä lapsuusmuistoja, joita Sara et le clown kirvoitti mieleeni. Lienevätkö tuttuja muille?

Kellokukkakello – Kaarina Helakisa & Seija Juva (1981)

1068_kellok4359
Kuvan lähde: Antikvaari.fi

”…Oli aika paljon ihmisiä, joilla ei ollut aikaa…” Löysin professori emerita Katri Sarmavuoren kirjoituksen Kaarina Helakisan satusymboliikasta, jossa mainitaan lyhyesti myös tämä ihana, viisas satu.

Tyttö, puu ja peili – Raija Siekkinen ja Hannu Taina (1987)

tyttö puu ja peili
Kuvan lähde: Antikvaari.fi

Muistan hämärästi tarinan turhamaisesta tytöstä, joka oppi rakastamaan kirjoja.

Ja näin joulun alla:

Lumiukko – The Snowman by Raymond Briggs (1978)

Juuri kuin olin ylistämässä kirjan ylivertaisuutta – miten voisin netissä koskaan ihastua löytölaatikkoon? -, huomaan, miten netin ansiosta kirja sai uskomattomia uusia ulottuvuuksia. Molempi parempi, ja maailma aina vain sadunomaisempi.

Mainokset

Haluaisin kertoa ihan kaiken

“Traveling tends to magnify all human emotions.” – Peter Høeg

#streetart #artderue #geneve #geneva

A post shared by Hannamari Hoikkala (@hannamarihoi) on

Olen ollut Sveitsissä nyt kuukauden.

Lähdön alla olin ekstaattinen ja vähän hermostunut myös. Sittemmin olen ollut molempia, enemmän tai vähemmän koko ajan.

FullSizeRender (38)
Geneve on kiehtovan ristiriitainen kaupunki ja paikallinen mediatalo mieletön aitiopaikka. Ihmiset ovat ihania, avoimia ja käsittämättömän auttavaisia; saan saapastella suurinpiirtein minne tahansa, ja aina kaikki raivaavat työkiireidensä keskellä aikaa vaihtaakseen ajatuksia, en voi tajuta.
FullSizeRender (33)
 ”Entä mikä on puolueenne kanta maahanmuuttokysymykseen, viimeaikaisten lausuntojenne perusteella sijoitutte ilmeisesti jonnekin tiukan linjan ja avoimemman kannan välimaastoon?” ”Tämä onkin erittäin tärkeä kysymys… Mielestäni ennen kaikkea tulee kunnioittaa kansainvälisiä ihmisoikeuksia.” No, suurpiirteinenhän tuo vastaus on, mutta kieltämättä kysymyskin tulee vähän yllättäen; toistaiseksi on ollut harvemmin tarvetta leikkiä sveitsiläistä poliitikkoa – ex tempore, en français. Olen studiossa seuraamassa vaalidebatin harjoitusta, kun yhtäkkiä kuuluu pyyntö siirtyä pöydän ääreen liberaalipuolueen varapuheenjohtajan roolissa.

FullSizeRender (39)
”It is harder to crack prejudice than an atom.” – Albert Einstein.

Geneveen liittyvien ennakkoluulojen ja stereotypioiden perusteella kaupunki on silkkaa kansainvälisten diplomaattien ja julkkisten suihkuseurapiirikutsuja, eksklusiivista liihotusta puitteiltaan kauniissa mutta hengeltään kylmässä pikkumetropolissa. Täysin vastakkainen todellisuus paljastuu, kun seikkailen nuhjuisen järjestötalon kellarissa päästäkseni kuuntelemaan keskustelua naisten asemasta sveitsiläisessä mediassa. Einsteinin edellä mainittua lausahdusta siteeraa sosialistipoliitikko, joka pyytää toimittajia muistamaan, miten helposti mediat (hänen näkemyksensä mukaan) tyypittelevät (nais)poliitikkoja, ja kuinka vaikea näitä ennakkokäsityksiä on myöhemmin muuttaa.
FullSizeRender (37)
Olen istunut pressinäytöksessä katsomassa loistavan dokkarin maratonharrastuksen ihmeellisestä historiasta ja keskustellut siitä, menettääkö se hohteensa täysin, kun se on kulttuurisista syistä pakko dubata. (Ihan oikeasti pakko, koska muuten sitä ei katso kukaan, paitsi ne kahdeksan kulttuurifriikkiä, jotka sitä paitsi osaavat englantia eivätkä edes tarvitse käännöstä). Olen hykerrellyt pilotin kuvauksissa toimittajan hillittömälle hehkutukselle yöstä lemmenjurtassa (sellainen sijaitsee Montreaux’n lähistöllä, fyi) ja seurannut itkua pidätellen juttukeikalla seesteistä rauhaa huokuvaa isää, joka lopetti päivätyönsä hoitaakseen autistista poikaansa.
FullSizeRender (40)
Tällä viikolla näin arvoituksellisen marionettiesityksen elämän hauraudesta ja suhteellisen mitäänsanomattoman näytelmän eutanasiasta (harmi). Perjantaina istuin baarissa sunnuntain vaalilähetyksen avaintyyppien kanssa ja päädyin keikalle, jossa riehakas ranskalaisbändi revitti silmäpakoiset sukkahoususääret sätkien ja kajalit poskilla Easy Livingiä. Ja aamulla istun bussissa, joka ohittaa Pradan, Guccin ja Célinen liikkeiden himmeästi valaistut näyteikkunat ja kävelen syysauringon raikkaassa paisteessa herraskaisessa järvenrannassa luksushotellien ohi.
FullSizeRender (41)
Attention without feeling… is only report. – Mary Oliver via Brain Pickings

Sitten on vain tämä riittämättömyyden tunne, ettei aika riitä raportoimaan kaikkea livenä.
En haluaisi vain luetella asioita, ilman,  että ehdin pohdiskella niitä.

Haluaisin kertoa ihan kaiken, mutta tuntuu, että ehdin vain elää.

A meadow right in the heart of the city. #flowers #flowermeadow

A post shared by Hannamari Hoikkala (@hannamarihoi) on

Meillä on nämä säännöt

Women can’t run in the Marathon because the rules forbid it. Unless we have rules, society will be in chaos. I don’t make the rules, but I try to carry them out. We have no space in the Marathon for any unauthorized person, even a man. If that girl were my daughter, I would spank her.” (Will Cloney, johtaja, Boston Athletic Association, 1967)

Keskiviikkona lounasaikaan kävelimme työkaverin kanssa Plainpalais’n aukion läpi Grütlin kulttuurikeskukseen, jonka pienessä elokuvateatterissa pidettiin pressinäytös juuri valmistuneesta dokumenttielokuvasta Free to Run.

For English, scroll down!

Elokuva juoksemisesta ja maratoonareista? En voi väittää olleeni etukäteen aivan järjettömän innostunut. Mutta kuinkas kävikään: heti ensihetkistä lähtien huomasin haltioituvani. (Piilottelin liikutustani sinänsä todella mukavalta kollegaltani asiallisuutta hakevilla yskähdyksillä).

Pääasiassa Yhdysvalloissa ja Sveitsissä kuvattu elokuva kertoo juoksuharrastuksen ja erityisesti massamaratonien kansansuosion kasvusta riemastuttavalla ja koskettavalla tavalla. Ken muistaa tai tietää, että vielä 60-luvulla New Yorkin Keskuspuiston harvoja hölkkääjiä pidettiin höynähtäneinä? Naisia, meitä heikompia astioita, taas suositeltiin jättämään ajatukset pitkän matkan juoksusta sikseen, niin vaarallisena touhua pidettiin.

Juoksu nivoutui osaksi naisten emansipaatiota viimeistään vuonna 1967, kun 20-vuotias Katherine Switzer osallistui ensimmäisenä virallisena naisosanottajana Bostonin maratoniin, silloin 70-vuotiaaseen (mies)urheiluinstituutioon. Yliopisto-opiskelija päätyi puolitahattomasti tasa-arvon esitaistelijaksi – ja ainoastaan siksi, että halusi jakaa kokemuksen maratonkoitoksesta muiden seurassa. Hän sisuuntui ja päätti omistaa elämänsä naisten juoksemisen edistämiselle. (Switzer on esiintynyt haastateltavana monissa muissakin yhteyksissä, ja hän saattaa muistua mieleen esimerkiksi viime talvena Teemalla esitetystä sarjasta Amerikan vaikuttajanaisia.)

Kyllähän se pistää miettimään. Nykypäivän näkökulmasta naisten on ollut nimittäin mahdollista kirmata – tai ainakin kilpailla – pitkillä matkoilla hämmentävän lyhyen ajanjakson ajan. Olympialaisissa 5000 ja 10 000 metrin historia on suomalaisen urheiluentusiastin silmin komeaa katsottavaa, sillä molemmilla matkoilla miesten ensimmäiset voitot vei vuonna 1912 Hannes Kolehmainen. Osaisitteko tässä kohdassa arvata, milloin koitti naisten vuoro kisata kilpailuista jaloimmissa? He – me – saivat juosta 10 000 m ensimmäisen kerran Soulissa vuonna 1988. (Päästäksemme kiinni oikeaan aikakauteen, soundtrack-ehdotuksia: George Michael ja Faith; Michael Jackson ja Man in the Mirror). 5000 metriä piti odottaa aina Atlantan kisoihin 1996. (Samana kesänä Spice Girls breikkasi Wannabellä ja korvamatona jumputti Macarena. Herra Hannes saattaa olla rakeisten ja nykivien mustavalkofilmien aikakaudelta, mutta tämä on aikaa, josta itselläni on jo suhteellisen kirkkaitakin omakohtaisia muistikuvia.)

Ja se maraton, se tuli mahdolliseksi naisille vihdoin vuoden 1984 Los Angelesin kisoissa. Miesten olympiamaratonin historia taas on tietenkin yhtä pitkä kuin nykyaikaisten olympialaisten, se ulottuu aina aloitusvuoteen 1896.

”On harmillista, että urheilua käsitteleviä dokumenttielokuvia tehdään lopulta vähän”, oli tuumannut juuri eräänä päivänä lounaspöydässä saman yksikön toinen herrasmies. Kaikki draaman ainekset olisivat valmiina, ja aiheet vetoaisivat myös siihen kansanosaan, joka ei muuten eksy helposti dokkareiden äärelle – mikä ei ole turha ansio sekään. No, Free to Run, jos mikä, on (urheilu)dokkari parhaimmillaan: informatiivinen, hauska, samaistuttava; syvällinen, monipuolinen, koskettava ja  intiimi. Kaiken lisäksi se keskittyy kilpaurheilun sijaan lajiin, joka on koko kansan ulottuvilla, joskin lopuksi pysähdytään hetkeksi miettimään myös maratonharrastuksen elitismiä. Word.

Sveitsissä elokuvateatteriensi-ilta on tammikuussa 2016; jää nähtäväksi, saapuuko juoksuhurmion ylistys myös suomalaisten nautittavaksi esimerkiksi elokuvafestivaaleilla tai myöhemmin televisiossa.

Ajatella: ihminen – mies – käveli kuun pinnalla ensimmäisen kerran vuonna 1969. Maan pinnalla toisen ihmisen – naisen – piti odottaa vielä muutama vuosi, ennen kuin hän sai virallisesti luvan ottaa osaa Bostonin maratoniin.

Ja samaan aikaan eräässä vuorten ympäröimässä eurooppalaisessa sivistysvaltiossa ihminen – nainen – vielä vartoi, että saisi oikeuden äänestää vaaleissa.

Maraton ja demokratia, nuo kreikkalaista alkuperää olevat keksinnöt, niiden parissa me puurramme edelleen. Ne ottavat aikansa, kun niitä toteutetaan. Katherine Switzer juoksi ensimmäisen maratoninsa aikaan 4 tuntia 20 minuuttia; juoksi kuitenkin, loppuun asti. Sveitsissä, lähes suoran demokratian mallimaassa, parlamentti oli kyllä ilmaissut kantansa naisten äänioikeuden puolesta jo vuonna 1959, mutta vei kokonaiset 12 vuotta eli aina vuoteen 1971, ennen kuin mullistava uudistus saatiin vietyä läpi (mies)äänestäjien keskuudessa. – Switzer kävi muuten myös Zürichissä kannustamassa naisia osallistumaan kaupungin maratoniin 70-luvun alussa; Sveitsissä naiset ilmeisesti siis pääsivät maratonille ennen kuin uurnille. (Kerron tästä sen perusteella, mitä dokkarista muistan, ja kun en löytänyt tarkkoja tietoja netistä, en uskalla sanoa sen tarkemmin.)

Suomen kielen sana urheilu tulee kuulemma alunperin ”uhkarohkeasti toimimisesta”. Ne säännöt: on suhteellisen helppoa naureskella toisen aikakauden vanhentuneille asenteille. Että ihan vain siksi ei nainen saanut hikoilla henkihieveriin herraseurassa, kun ”tässä on tämä sääntökirja”, siten sen perustelivat, hupsut! Mutta nähdä samat muutosta kaipaavat säännöt omassa ajassa – ja ryhtyä itse esitaistelijaksi, kun tilanne vaatii, vaikkei siihen erityisiä intohimoja alun perin tuntisikaan – se on jo jotain, se. Chapeau, kuten täällä sanotaan. Nostan hattua.

Muokkasin kirjoitusta su 4.10., sillä tajusin nyt vasta, että olin kuitenkin unohtanut mainita naisten olympiamaratonin historiasta, vaikka oli tarkoitus. Tuo kohta lisätty siis lauantaina julkaistuun juttuun.


Saw an inspiring new documentary this week in a press screening of Free to Run. This film is story about running – and so much more. Who could imagine (or remembers) that merely a couple of decades ago, in the 60s, there was but a handful of die-hard running fans in New York (who mostly trained in the Bronx, to keep their eccentric pastime oout of the limelight)?

Especially compelling was the story of Katherine Switzer, the first woman (officially) to participate in the age-old and male-dominated running institution Boston Marathon, in 1967. (The above YouTube video tells quite concisely what happened when the organizers realized that there was a woman running in the midst of men.) She dedicated her life to encouraging women all around the world to stand up for their right to – simply run. To not flinch, to take the responsibility and become an agent for change, a bit by coincidence or even involuntarily, there’s something there. Respect.

So far there is only the little teaser available in the Facebook page of this film; the premiere will be in January 2016. Let’s hope it will travel far and wide, across international festivals and television screens.

Pardon my French

Tiedättekö sen tunteen, kun on oikein näppärä, tehokas ja ammattitaitoinen? Kaikki sujuu kuin leikki? Se on mahtava tunne. Viimeisen viikon aikana se tunne ei ole ollut itselläni ihan päällimmäisenä.

Lähituotantoa: viikonlopun daaliakimppu.
Lähituotantoa: viikonlopun daaliakimppu.

JA NYT SAMA RANSKAKSI

”Itse pidän paljon käytetyistä vaatteista.” En tiedä, miltä tämä teidän korvissanne kuulostaisi, uuden työkaverin suusta? Huomasin kyllä, että kollegan kasvoilla käväisi hienoinen mikroilme, jonka kohtelias ihminen heti korjasi ymmärtäväisellä hymyllä. Jostain syystä otollisesti oikutteleva muistini tarjosi auliisti sanaa d’occasion – termiä, jota käytetään vanhoista autoista ja sen sellaisista tarve-esineistä. ”Sepä mukavaa… Genevessä onkin paljon pieniä second main liikkeitä.” I’ll get my (used) coat.

Tajusin myös jälkikäteen, että olin useamman kerran tällä viikolla kertonut olleeni varsin järkyttynyt esimerkiksi kuullessani tutusta dokumenttielokuvasta. Aivoissani kaiketi tapahtui ristiinkytkentä englantiin, ja yritin ”soittaa kelloa” ranskaksi. Ainoa, joka on helisemässä, olen minä.

Hurmaava lappu Punaisen ristin kirppisliikkeessä:
Hurmaava lappu Punaisen ristin kirppisliikkeessä: ”Ce vêtement a déjà une histoire, à vous de la continuer.” Tällä vaatteella on jo historia/tarina, nyt on sinun vuorosi jatkaa sitä.

Voisin tietenkin vaihtaa englantiin, jota kollegani osannevat mainiosti. Silloin ilmaisisin itseäni intuitiivisen suvereenisti ja tarkasti ja etenisin tasaisen turvallisella maaperällä enkä hapuilisi tässä hetteikössä, jossa kone kyllä pyörii, mutta lopputulos on suurimman osan aikaa ennemmin mukiinmenevä kuin järin hienostunut. Ymmärrän vitsit, mutten useinkaan ehdi saada muotoiltua viiltävän nokkelaa kommenttia tarpeeksi nopeasti (mitä kollegani tietämättään menettävätkään…).

Hzvàà tzépàivàà+!
Hzvàà tzépàivàà+!

Mutta kuinka tervehdyttävää se onkaan, tämä tunne, jälleen kerran. Ja kuinka hyvä muistutus siitä, ettei ihmisen kielitaito ole hänen älynsä tai sivistyksensä mittari (ehm ehm) – sillä luulen, että meistä jokaisella on miltei automaattinen taipumus tehdä olettamuksia keskustelukumppanin henkisestä kapasiteetista hänen verbaalisen ilmaisunsa perusteella. Vaikka olen monesti ollut vastapuolella, saatan itsekin unohtaa asian, kun vastassa on suomea murtaen puhuva henkilö. Äärimmäisen opettavainen kokemus siis.

Ja toisaalta, miten ihanaa se onkaan, huomata, että se onnistuu sittenkin, edelleen! Muistan, miten lukiossa äidinkielen tunnilla luokkakaveri käytti aineessaan kaunista metaforaa maailmasta järvenä, jonka ylitse eri kielet kaartuvat kuin sillat, tarjoten näkökulmia ja ulottuvuuksia. (On sentään onnekasta, että muistaa myös tällaisia asioita, eikä vain piirrettyjen henkilöhahmojen dialogeja – tämä selittyy myöhempänä.) Että tämä silta, se kantaa, vahvistuu uudestaan.

Siispä puren hammasta. Je vais serrer les dents.

TOTUUS ON…

”Kirjoitan visiitistä Zürichiin ensiksi. Sitten näistä hassuista jutuista, joita tulee vastaan, ja lähestyvistä vaaleista ja…” ”Käyn lenkillä (joka ilta?) tai joogaan…” ”Otinkohan tarpeeksi kirjoja mukaan? Ostanpa tuosta kioskista pari aikakauslehteä, varmuuden vuoksi.”

Niin, olihan minulla suunnitelmia viikko sitten. Sitten tuli todellisuus, hurautti aikeiden yli, nauroi makeasti ja vilkutteli mennessään.

Totuus on… Totuus on että (tämä lausahdus kaikuu aika ajoin omissa korvissani Aladdin-piirretyn taikalampun Hengen hahmon aka suomenkielisessä dubbauksessa Vesa-Matti Loirin äänellä – jonka dialogista osaan edelleen huolestuttavan huomattavan suuren osan ulkoa; ehkä jotkut saman sukupolvikokemuksen tuntevat pääsevät mukaan päänsisäineen monologiini) en edes oikein tajua mihin aika on tämän ensimmäisen Sveitsin-viikon aikana mennyt. Sen vain tiedän, että tiskit seisoivat tiskipöydällä, matkalaukusta purkamani tavarat kurkistelivat edelleen odottavaisesti niiltä paikoillta, mihin olin ne summittaisesti käsistäni laskenut, ja olin pyörällä päästäni ja typerryttävän väsynyt.

Kaverini Pia teki paljon rohkeamman irtioton ja lähti Lontooseen. Viime päivinä päässäni on pyörinyt hänen kertomuksensa ensimmäisistä tuntemuksista tarkkanäköisessä Couture & Views -blogissaan.

Oppiminen on elämän tarkoitus. (…)

Sitä saa, mitä tilaa. Uutta on vyörynyt ylle niin, että päässä surisee. Aivot käyvät ylikierroksilla, ja iltaisin olen aivan töttöröö.

Itse olen ollut suorastaan jarkyttynyt siitä, miten väsynyt olen ollut iltaisin, tai siis käytännössä heti työpäivän päätyttyä. Maanantaina, yritettyäni pitkästä aikaa ilmaista itseäni koko työpäivän ajan ranskaksi, raahauduin bussiasemalle kuukausilipun ostoon ja sekoilin puhelinnumerossani niin, että huumorintajuinen virkailija tarjosi paperilappua ja kynää. Sain kotiläksyn, silmäniskun saattelemana: ”Kun tulet uusimaan lippua, osaat sen ulkoa, sovittu?” Sitten istahdin raitiovaunuun, ajelin kotipysäkille ja huomasin, että ruokakauppa olikin mennyt kiinni jo kello 19 (näitä paikallisia pikantteja juttuja).

Tulen kyllä kirjoittamaan Zürichistä, ja muustakin. Mutta ehkä ylibuukkaamiseen taipuvaiselle mielelleni on ollut tervehdyttävää myös huomata, että raja tulee vastaan.

WILLKOMMEN, BIENVENUE, WELCOME

Close your eyes and tell me the first thing you associate with Switzerland. Chances are you’ll say cheese. Or chocolate. Or mountains. Or banking, cuckoo clocks, skiing, watches, the Red Cross, snow or Toblerone. Those were the top ten answers when I asked 100 non-Swiss people to do just that, and every single person said something. No don’t knows or passes. What was clear is that everyone has something in mind when they think of Switzerland. This small mountainous country at the centre of Europe has captured a place in the imaginations of millions of people.

It’s not as if the Swiss themselves are so famous. Let’s do that test again, but this time try to name a famous Swiss person. Much harder, isn’t it?

  • Diccon Bewes: Swiss Watching. Inside Europe’s Landlocked Island. (2010)

Minulla on matkalukemisena edelliseltä, ensimmäiseltä Sveitsin-matkaltani kesältä 2010 mukaan tarttunut opus Swiss Watching: Inside Europe’s Landlocked Island, jota luen nyt uudelleen (silloin vierailin ainoastaan saksankielisessä osassa maata). Se on mainio ja fiksu kirja, mutta huomaan jo viikon jälkeen, etten yhdy kaikkiin kuvauksiin, joita kirjailija (maahan muuttanut britti) esittää. Hän kuvailee, miten sveitsiläiset rakastavat muodollisuuksia ja teitittelyä, joskin myöntää tämän olevan muuttumassa. Lisäksi kirjoittaja maalailee, miten hieman kuin Alpit muodostavat luontaisen rajan Sveitsin ja muun Euroopan välille, myös sveitsiläiset pitävät etäisyyttä tuntemattomiin, minkä ulkomaalainen saa huomata.

The Swiss are polite and friendly, but not exactly forthcoming with newcomers. (Bewes: Swiss Watching)

Ensimmäisen työviikkoni jälkeen olen itse aivan ällikällä lyöty, complètement étonnée, miten ystävällisesti minut on otettu vastaan. Alkuun minulle kerrotaan vakavalla naamalla, että täällä kaikki teitittelevät. Sen jälkeen kollega toteaa ilkikurisesti, että hän aikoi pitää asian salassa jonkin aikaa, mutta totuus on, että pääsääntöisesti kyllä sinutellaan (esimiestä teitittelen edelleen). Vaikka töitä selkeästi on, riittää aikaa jeesata arkisissa ongelmissani (en osaa ladata tätä puhelinta?). He kutsuvat minut mukaan työkaverin synttärilounaalle, ja toimistolle palataan hieman pidempää reittiä, jotta minulle voidaan vinkata muutama second hand -liike. En tarkoita, että tässä ryhdyttäisiin salamaniskusta parhaiksi ystäviksi, mutta vaikka en tuntisi oloani aina kovinkaan hallituksi tai professionaaliksi, tervetulleeksi ainakin.


On Sunday night, in my last post, I compiled my first impressions on Geneva and promised to write about Zürich next, as that’s where my journey actually started. Since then, well, life fast-forward. A post by my friend Pia in her blog Couture & Views about her feelings after being in London for a few weeks describes very well my own sentiments (link above; even though hers is an adventure of much greater proportions).

I have not been the most sophisticated version of myself, telling my new colleagues how fond of used clothes I am (second hand, anyone?) or describing how I’ve been shocked by something, when meaning that something rung a bell. But I genuinely do think that it is refreshing to get that point of view from time to time, of a person who has limited capacity for self-expression and communication. How often, when listening to someone who speaks our mother tongue with some difficulty, we tend to mistake that for limited capacity altogether… And how infuriating it can be on that other side, feeling inferior.

Of course it all comes down to how we treat one another. My colleagues have been extremely nice and patient with me, and given me the benefit of the doubt when I have twisted my tongue trying to translate idioms literally from English to French, for example. And tipped me on second hand shops and the street happening in the neighborhood of Pâquis. Such kindness is just heart-warming.

Geneve ensisilmäyksellä / Geneva, first impressions

On erilaisia syitä lähteä matkaan. Joskus kohde valikoituu sen maantieteellisen sijainnin vuoksi, tai ehkä siellä asuu ystäviä; voi olla, että on pakko päästä yhteen maailman lempikolkista, tai sitten lähtee jonnekin, minne on vain aina halunnut mennä. (Miksi? No… siksi.) Ja sitten toisinaan matkaan tulee lähdettyä ihan toisista syistä.

Kävi niin, että sain mahdollisuuden tehdä töitä kuuden viikon ajan – Genevessä. Ei ehkä sellainen paikka, jonne olisin muutoin päätynyt, ainakaan lähiaikoina.

Mutta hyvä niin! Maailmassa on niin paljon vaihtoehtoja, että joskus on hyvä, kun valintaa ei tarvitse tehdä itse. Vähän sama kuin joskus luovien asioiden suhteen: on hyvä, kun joku toinen päättää reunaehdot, ja pääsee leikkimään niiden sisällä. Harvoin se hommaa lopulta vaikeuttaa.

I got a rare opportunity to work in Geneva during the next six weeks. I have to admit that it was not a place I might have found myself otherwise in the near future, but all for the better, I’ll say: sometimes it is just good that someone else makes the choice  for you.

IMG_9216

Saavuin Geneveen sopivasti samana viikonloppuna, kun kaupungissa vietettiin ensimmäistä katuruokafestivaalia; tungos toi kotoisasti mieleen Teurastamon meiningin. Kiertelin tänään muuten enemmän ja vähemmän päämäärätietoisesti ympäriinsä. Kokosin alle ensimmäisen päivän tunnelmia.

I arrived in Geneva just in time to enjoy the city’s first street food festival. Below you will find pictures from there and other miscellaneous things that caught my eye on the first day, wondering around more or less aimlessly.

FullSizeRender (6)

FullSizeRender (7)FullSizeRender (8)

FullSizeRender (10)
Päädyin tähän ranskalaisherkkujen valikoimaan: / In the end, I opted for this selection of French delicacies (from top right, clockwise): fleur de courgette, bouchée de fromage frais, croque-monsieur de saumon fumé, opéra au thé matcha.

IMG_9204

FullSizeRender (11)

Naispatsas Plainpalais'n aukion raitiovaunupysäkillä / Female statue at the tram stop, Plainpalais square
Nainen ja laukku Plainpalais’n raitiovaunupysäkillä / Woman with a handbag, Plainpalais tram stop
Tyylikäs tyttö, Plainpalais'n liikenneympyrä / Stylish girl, Plainpalais roundabout
Tyylikäs tyttö, Plainpalais’n liikenneympyrä / Stylish girl, Plainpalais roundabout
FullSizeRender (13)
Plainpalais’n aukiolla oli vaikka mitä meneillään tänään, kuten tämä Maailma kylässä -henkinen tapahtuma ”Alternatiba Leman” / There was a lot going on at the Plainpalais Square today, for example this ”Alternatiba Leman”.
Muovipulloista tehty kala kiilteli kauniisti auringossa. / A fish made entirely out of plastic bottles.
Muovipulloista tehty kala kiilteli kauniisti auringossa. / A fish made entirely out of plastic bottles.
Vaalit lähestyvät lokakuussa.
Vaalit lähestyvät lokakuussa. / Come October, come elections.

IMG_9248

Kävin harjoittelemassa koulumatkaa. Tämä ravintola sijaitsee korttelin päässä työpaikalta, onkohan se paikallinen Hotelli Pasila? / I checked the route to the workplace and this brasserie caught my eye, perhaps the local joint of my Genevian colleagues?
Kävin myös harjoittelemassa koulumatkaa. Tämä ravintola sijaitsee korttelin päässä työpaikalta, onkohan se paikallinen Hotelli Pasila? / I checked the route to the workplace and this brasserie caught my eye, perhaps the local joint of my Genevian colleagues?

FullSizeRender (19)

Tää oli halpa, myönnetään. En voinut vastustaa kiusausta, kyseessä on fiinin vaateliikkeen kyltti. / Hmmm, 'pashka' = shit in Finnish. I couldn't resist, though admittedly, this was a cheap one.
Tämä oli halpa, myönnetään. En voinut vastustaa kiusausta, kyseessä on fiinin vaateliikkeen kyltti. / Hmmm, ’paska’ = shit in Finnish, so this was a ”cshic” store indeed! I could not resist, though admittedly, this was a cheap one.

Tarkempaa analyysiä ja kohdennettuja kurkistuksia kiinnostaviin kohteisiin luvassa vähitellen myöhemmin. Ensin kuitenkin peruutan vähän ja palaan matkan ensimmäiseen etappiin, Zürichiin. Siitä lisää seuraavaksi.

I will be back with more in-depth analysis later on. But first I will take a step back and collect my thoughts on the first stop of this trip. So next time, I will focus on Zürich.

Loppuun vielä fiilikset iltalenkiltä. / I will end with this lovely view from my evening run.
Loppuun vielä fiilikset iltalenkiltä. / I will end with this lovely view from my evening run.