Pieni jälkikirjoitus johtajuuspostaukseen

Täydennän edellistä kirjoitustani muutama haja-ajatuksella.

Jälkikirjoitus.

Pienenä disclaimerinä kerrottakoon, etten kuulu kirkkoon. Olen kuitenkin huomannut ihailevani yhä enemmän kirkon edustajia, Irja Askolan lisäksi esimerkiksi pastori Marjaana Toiviaista ja arkkipiispa Kari Mäkistä.

Arvostan suuresti sitä, miten he  – ja nimenomaan monessa tilanteessa juuri he ja kummallisesti, jopa raivostuttavasti ainoastaan he, kaikista julkisuudessa hääräävistä ja yhteiskunnallisia asioita työkseen hoitavista ihmisistä – ovat systemaattisesti käyttäneet sitä ääntä, jonka he saavat kuuluviin vähäosaisia puolustaakseen ja miten he ovat ottaneet kantaa demokraattisen järjestelmän perusarvojen ja arkisen inhimillisyyden puolesta. Todellista arvojohtajuutta, näin toisesta joukkueestakin käsin.

Esimerkiksi pääsiäisen aikaan minun korvani huusivat siitä hiljaisuudesta, jossa niin harva halusi keskustella tämän kirkkovuotemme suurimman juhlapyhän äärellä sen nykytodellisuuteen kytkeytyvästä symboliikasta – me elämme joka tapauksessa maassa, jossa luterialisuus nivoutuu tiiviisti kulttuurihistoriaan ja tämän päivän kulttuuriin, joten nämä asiat koskettavat mielestäni myös meitä kirkkoon kuulumattomia kansalaisia. Paljon mukavampihan sitä on jutustella vaikkapa lempparilammasreseptistä. (Ja miksi sitä lammasta syödäänkään taas pääsiäisenä…)

Jälki-jälkikirjoitus.

Välillä tuntuu, että aikamme on jo aika täynnä herkkyyspuhetta (ja erityisherkkyyspuhetta). Itsestäni on aina hivenen ärsyttävää, kun jotakin termiä aletaan hokea joka puolella, usein kritiikittömästi. Siitä tulee doxaa – käyttääkseni termiä, joka on jäänyt mieleen yliopiston alkuajoilta filosofian opettaja Tuomas Tolosen mestarillisilta luennoilta. On jotenkin omituista, kun jotakin ominaisuutta aletaan palvoa kaiken kattavana ratkaisuna jokaiselle ja jokaiseen tilanteeseen.

Samalla tuntuu, että nimenomaan herkkyys on sellainen asia, jolle on ajassamme tilausta. Herkkyys, niin kuin itse sen ymmärrän, on perimmäiseltä merkitykseltään totuuden rakastamista ja sen etsimistä omassa elämässä. Ajassa, jossa turrumme niin moneen asiaan, kuten informaation ja ärsykkeiden tulvaan, herkkyyden esillä pitäminen ja sen kuunteleminen tuntuu vaativan erityistä vaivannäköä. Tai ehkä tämä on vain näköharha – ehkä se on ollut yhtä vaativaa aina, kaikkina aikakausina, eri syistä. Mikä ei tarkoita sitä, ettei vaivaa kannattaisi nähdä.

Suosittelen siis lämpimästi tutustumaan esimerkiksi Brené Brownin ajatuksiin. Hän kirjoittaa asiaa eikä mitään huttua.

Upporikasta ja rutiköyhää

(Soundtrack-ehdotus: Pulp ja Common People.)

Kerro, kerro, Instagram – millaisiin todellisuuksiin saammekaan kauttasi kurkistaa?

GET RICH OR...

Jokin aika sitten tulin tietoiseksi ilmiöstä Rich Kids of Instagram.

Park the small toy in the big toy. by clarisselafleur #yachts #rkoi #wealth

A post shared by Rich Kids Of Instagram (@richkidsofinstagram) on

Somen etujoukoille ja muille valveutuneille tämä on epäilemättä tuttu juttu. Heh heh.

Pick up a pair for summer! Our collab with @romeromcpaul. 3 styles available. Link in profile. #rkoi #richkidsofinstagram #americanpharoah

A post shared by Rich Kids Of Instagram (@richkidsofinstagram) on

(^ En ole ihan varma, onko tämä vitsi, pelkäänpä, ettei.)

Kyseessä on siis Instagram-tili, jonka kautta pääsee näkemään, miten todella, todella rikkaat nuoret ihmiset – se 1% – viettävät aikaansa. Hmmm.

Tai se osuus tästä joukosta, joka otaksuttavasti haluaa tehdä jotakin selväksi muille, sille/meille 99 prosentille:

Tyte #onfleek

A post shared by Rich Kids Of Instagram (@richkidsofinstagram) on

Provoisoivaahan tuo on, ja typerryttävyydessään verraten absurdia. Ihme ei liene, että #rkoi on kirvoittanut koko joukon parodioita, kuten ilmeisen Poor Kids of Instagram.

Onhan näitä. Ja historian sivuhan rikkaita on ihaltu ja tirkistelty, kadehdittu ja paheksuttu, erityisesti Yhdysvalloissa. Heitä on kuvattu korkeakirjallisuudessakin, ja tositv-teollisuus tietenkin käänsi nupit kaakkoon, kun se avasi ennennäkemättömällä tavalla pääsyn pällistelemään vaurauden banaaleja ilmentymiä. Tympeydessään niin kuolettavan tylsää, etten tästä yksistään olisi keksinyt kastaa kynääni musteeseen, semminkin, kun on vaikea löytää aikaa oikeasti merkittäviin asioihin, kuten vaikkapa True Detective 2:n seuraamiseen ja viikinkien historiaan perehtymiseen (reissu näköpiirissä!).

Ökypelleily yhdistyi kuitenkin mielessäni toiseen Instagramin kautta hahmottuvaan todellisuuteen, johon tutustuin hiljattain:

SYÖPÄVÄYLÄ

En tiedä kuinka monelle käsite Cancer Alley on tuttu, mutta itse törmäsin siihen ensimmäistä kertaa tässä postauksessa:

”Syöpäväyläksi”*) kutsutaan siis noin 135 kilometrin pituista vyöhykettä Louisianan osavaltiossa, jonka varrella on yli 200 öljynjalostukseen liittyvää laitosta. Sen alueella asuvaa väestöä yhdistää erityisen alhainen elintaso; merkittävä osa heistä on myös afroamerikkalaisia. Ei kuulosta ihan matkailuvaltilta, eikä kovin toivorikkaalta alueelta ylipäätään.

*)oma vapaa käännökseni

Matt Black kiertää ympäri Yhdysvaltoja ja kuvaa kohtaamaansa köyhyyttä tunnisteella #geographyofpoverty. Tarinat tekevät näkyväksi tilastot, joissa jopa kolmannes tietyn alueen väestöstä elää köyhyysrajan alapuolella.

Gallup, NM. Officer with the Gallup Police. "So around here, you know, I'm lucky. I had my parents, and I tell my cousins, my siblings, 'Don't do what I did, by having a child in high school.' But I'm lucky: I got to continue my education, I have a job, I have a house, and I have everything that I need. You don't have to have it all, but just having enough to where you're stable, where you feel safe. You don't have to rely on public assistance; you don't have to worry about how you're going to get to work. And that's usually what you'll see when you arrest people here: it's like, 'Well, I'm here, I'm stuck here. I don't have a ride.'" Gallup is a city in McKinley County, New Mexico. The population is 21,678 and the 21.9% live below the poverty level. #geographyofpoverty

A post shared by Matt Black (@mattblack_blackmatt) on

Siinä missä etuoikeutettujen elämäntapaelitistien otokset virtaavat vulgaarin värikyllästettynä mattona, Black on valinnut köyhyyden maantieteelle hillityn ilmaisukeinon. Mustavalkoiset kuvat piirtävät kohteensa poeettisina, harmonisinakin, kontrastina shokeeraavalle sisällölle: ne pysäyttävät.

#WEALTHGAP

Sattumalta juuri näitä kahta Instagram-kolikon kääntöpuolta pohdiskellessani silmiini osui Washington Postin lehtiartikkeli The Rich Kids of Instagram are a product of extreme inequality, and they’re not afraid to show it. Teksti taustoittaa (erityisesti Yhdysvalloissa, mutta myös maailmanlaajuisesti) koko ajan kasvavaa yhteiskunnallista epätasa-arvoisuutta, jonka tuotos jossakin määrin Rich Kids -ilmiökin on.

Ja kas, seuraavaksi huomasin, että samaa aihetta pohdiskeli hieman yllättävässä yhteydessä Flavorwire-sivustolla ”aikuinen mies, joka katsoi ensimmäistä kertaa elämässään Cluelessin” (jonka ensi-illasta tulee viikonloppuna kuluneeksi 20 vuotta, tiedoksi vain – ja jota hehkutin sivumennen jo parin viikon takaisessa halpamuotia käsitelleessä postauksessani). Hän suorastaan ihasteli elokuvan lempeyttä ja päätyi mietiskelemään, ettei Cherin miljonäärielämää voitaisi enää kuvata yhtä viattomaan sävyyn kuin 90-luvulla: 2000-luvun maailma on tehnyt meistä kovin kyynisiä, oikeutetustikin. Elämmehän aikaa, jota kuvastaa #wealthgap, kuten kirjoittaja asian tiivisti.

Kun lähdin tutkailemaan Twitterin tarjontaa tällä tunnisteella, vastaan tuli tuore tallenne Last Week tonight with John Oliverista, jossa isäntä ruotii aihetta pistämättömään tyyliinsä:

Kutsu sitten zeitgeistiksi tai miksi vain.

Yhdysvalloissa kuilu rikkaiden ja köyhien välillä on suurempi kuin koskaan sitten 1920-luvun. Pistäähän se miettimään.

Yhdysvallat on tällä hetkellä yhtä epätasa-arvoinen kuin Iso-Britannian luokkayhteiskunta 1900-luvun alkupuolella. Lähde: Washington Post.
Yhdysvallat on tällä hetkellä yhtä epätasa-arvoinen elinympäristö kuin Iso-Britannian luokkayhteiskunta 1900-luvun alkupuolella. Lähde: Washington Post.

Sekä Washington Postin teksti että John Oliver muistuttavat, että perinteisesti amerikkalaisessa kulttuurissa uskotaan optimistisesti siihen, että omalla työllä ja sinnikkyydellä kaikki on mahdollista (ja yritteliäisyyden eetosta puoltaa myös kulttuurinen narratiivi, itsenäisyysjulistus jne) – mutta tilastojen valossa optimismille ei vain ole enää katetta. Alkaa olla yhä vaikeampaa vaikuttaa omaan elämäänsä koulutuksen tai työn avulla; lähtökohdat määrittävät vahvasti myöhempää elämää. Ja kun liikkuvuus yhteiskunnan luokasta toiseen vähenee, hukataan samalla väistämättä paljon resursseja ja lisätään näköalattomuutta, muun muassa.

Often, wealth in America is like a one-way mirror. The poor have plenty of channels to watch the rich through social and entertainment media. But the rich are increasingly isolated from lower classes. (Washington Post)

Toisaalta nykyaikana tietoa erilaisista elämänkohtaloista on saatavilla varmasti enemmän ja helpommin kuin koskaan aiemmin, vain hipaisun päässä – jos haluaa.

Oi Instagram, tuo aikamme kuvastin. Mutta ei pidä syyttää peiliä, jos naama on vino, kuten Gogol totesi.

@tenundies ja muita pikkariuutisia

Ten Undies -pikkuhousumerkin Daphne Javitchin Instagram-tili on loistava.

TEN 🌱 #fbf

A post shared by Daphne Javitch (@daphnejavitch) on

Ihania kuvia kulttisuosioon nousseista laadukkaista, tyylikkäistä ja mukavista pikkareista. Javitch ei löytänyt sellaisia, joten perusti firman. Kannatti.

HBD Diane Keaton 👄

A post shared by Daphne Javitch (@daphnejavitch) on

Ihania kuvia inspiroivista naisista vuosien takaa, esimerkiksi tässä nuori Diane Keaton.

#FBF young Sigourney Weaver 'please, don't let me be normal'

A post shared by Daphne Javitch (@daphnejavitch) on

Lisää ihania kuvia, kuten vastustamaton nuori Sigourney Weaver.

Viimeisen viikon olen hykerrellyt New York Timesin uutiselle, jossa kerrottiin muutoksesta alushousurintamalla: Yhdysvalloissa viimeisen vuoden aikana stringien myynti on vähentynyt seitsemän prosenttia ja samaan aikaan isojen pikkareiden myynti kasvanut 17 prosenttia. Artikkelissa pohditaan syitä muuttuneeseen ostoskäyttäytymiseen: naiset eivät enää osta alushousuja miellyttääkseen miehiään (ja kuinka moni heistäkään on oikeasti stringeistä tykännyt), markkinoilla on kauniita isoja pikkareita, granny panties -trendi… Jutussa mainitaan myös Ten Undies ja muita merkkejä. Oh who knows. Mutta mahtavaa, että tästä uutisoidaan. Hooray for panties.

We love @clembutt + her insta name is 🍑🙏

A post shared by @its_meandyou on

Tämä omituinen valokuvatrendi

Uusi Image kolahti postiluukusta tänään, ja jo kansi aiheutti hämmennyksen ja huvituksen tunteen. Viime aikoina kiitäväpaperisissa aikakauslehdissä on nimittäin harrastettu vallan metkaa kuvajournalismia, mistä tämä kaupunkikulttuurin suunnannäyttäjän viimeisin numero on oiva esimerkki. (Toinen esimerkki on juttu Hanna Gullichsenista jossain alkukevään Oliviassa. Eli todistettavasti tämä on ilmiö.)

IMG_6595
Image 4/2015 .

Henkilöhaastattelujen yhteydessä on nyt näemmä tyylikästä ja ilmaisuvoimaista käyttää hassusti rajattuja ja kelmeästi valaistuja kuvia, joissa henkilöt poseeraavat oudoissa asennoissa (tämä sinänsä ei uutta). Ja sitten tämä erityinen seikka: sähköjohdot ja pistorasiat. Niiden on jäätävä kuvarajauksen sisään.

IMG_6596
Pinkki jatkojohto, tärkeä. Mihin töpselit johtavat, ei tiedossa.

  

Tämä lienee jokin laajempi trendi ja tarkkanäköinen visuaalinen diskurssi, jota itse katselen ulkopuolelta kuten se aiempien sukupolvien hyvin tuntema, mutta nuoremmille varmaan täysin uppo-outo lehmä silmäillessään uutta porttia. Otaksun asiaan mitenkään perehtymättä (sillä se pilaisi vapaan spekuloinnin), että se jotenkin pyrkii heijastelemaan yhteiskunnallis-kulttuurista ilmapiiriä. Perinteisen kaunis ja sovinnainen kuvailmaisu olisi vaan kykenemätön vangitsemaan zeitgeistia. Ehkäpä sähkövirran lähteiden esiin nostaminen on jopa vaivihkainen energiapoliittinen kannanotto: riippuvaisuutemme jne.

IMG_6597
Heikki Lampela ja puoliso, mahdollisesti purkkapallo ja saunakauha. Huomio kiinnittyy pistorasiaan.

Tai sitten pienessä maassa tämä saattaa tietenkin olla vain yhden kuvaajan keksintö.

Omituisia ja kovin kolhojahan nämä kuvat ovat. Onneksi trendeillä on tapana vaihtua aika ajoin.

IMG_6598
Ha! Ja puhelinkin latauksessa.

Jään suurella mielenkiinnolla seuraamaan ja bongailemaan lisää pistorasioita. Mitä kertoo haastateltavasta, että hänellä on kotonaan pinkki jatkojohto?

Alkuperäiset valokuvat Juuso Westerlund.