Lucille Ball oli ujo teini-ikäinen, jolle hauskuus oli tärkeämpää kuin kauneus

”Aivan liian ujo näyttämölle.” Newyorkilaisesta teatterikoulusta lähetettiin kirje teini-ikäisen opiskelijan äidille 1920-luvun lopulla. Tyttären eli Lucille Désirée Ballin mahdollisuuksia menestyä näyttelijänä epäiltiin vahvasti: ”hän hukkaa vain aikaa, niin meidän kuin omaansa.”

Eyes GIF - Find & Share on GIPHY

Kuuntelen podcastin Lucille Ballista.

Kävelen Sturenkadun laitaa, todellakin, on vielä keväinen päiväkin hyytävien kuukausien jälkeen, ja olen matkalla kohti ruokakauppaa. Korvanapit korvissa.

Joskus 1990-luvun alkupuolella Suomen tv-kanavilla on lähetetty  puolitoistatuntinen elämäkertadokumentti Lucille Ballin elämästä. Tiedän tämän siksi, että ohjelman vhs-taltio oli ala-asteikäisenä suurimpia aarteitani.

Muutamaa vuotta aiemmin nuoreen tietoisuuteeni oli astunut aivan uudenlainen naisen malli. I Love Lucyn uusinnat alkoivat TV2:lla, ja minä löysin esikuvan, joka oli fiksu, karismaattinen ja hauska. Hän oli höpsö, mutta moitteettoman tyylikäs. Usein hän oli aivan liikaa, mutta ei antanut sen haitata. Hän nauroi paljon, itselleen ja maailmalle. Minä ihailin ja palvoin Lucyä, mustavalkoisen tv-sarjan punatukkaista tähteä.

lucille-ball-399439
Public Domain / Pixabay
Joten tänä keväisenä launtaina kuuntelen podcastin Lucille Ballista. Opin kolme asiaa, jotka kirjoitan ylös:

1) Aivan liian ujo: rohkeuden kerääminen kiertotien kautta

Lucille Ball itse kommentoi opiskeluaikojaan myöhemmin toteamalla, että hän oppi teatterikoulussa ainoastaan olemaan peloissaan. Epävarmuutta ei ilmeisesti lieventänyt tippaakaan se, että luokkatoverina oli itsevarma tähtioppilas Bette Davis.

Jonkin aikaa Ball elätti itsensä mallintöillä. Sitten hän alkoi tehdä pikkurooleja elokuvissa. Vastoin kaikkia todennäköisyyksiä hän löi lopulta läpi prime time -televisiossa nelikymppisenä omalla ohjelmaideallaan.

Tiesittekö muuten, että Ball käytti nuorempana taiteilijanimeä Diane Belmont? Hmm. I love Diane…?

2) Kunnianhimo: valmistautuminen helpottaa hetkeen heittäytymistä

Ball suhtautui komedian tekemiseen hyvin vakavasti. Kollegoiden mukaan hän oli täysin peräänantamaton, absolutely relentless, tavoitellessaan täydellistä lopputulosta tv-tuotannoissaan.

Tv GIF - Find & Share on GIPHY

I Love Lucy -show’n tilanteet vaikuttavat usein niin spontaaneilta, että monet ovat uskoneet kuvausten pohjanneen pitkälti improvisointiin. Oikeasti taustalla oli kuitenkin valtava työmäärä. Ball harjoitteli kohtauksia ja vähäisimpiäkin vuorosanoja niin kauan, että pystyi toistamaan ne virheettömästi ja antamaan vaikutelman siitä, että kaikki tapahtui hetkessä ja ennalta suunnittelematta.

Itsehän käsikirjoitusnatsina hykertelin kuullessani tämän. Olen itse tv-töissäni (tosin toimittajana, en näyttelijänä) aina vannonut tarkkojen käsisten nimeen, sillä omalla kohdallani olen huomannut, että nimenomaan taustatyö ja valmistautuminen vapauttaa reagoimaan hetkessä.

3) Hauskuus oli tärkeämpää kuin kauneus

Lopulta se, mikä nosti Ballin omaan kastiinsa ja teki hänestä esikuvan monille tuleville naiskoomikoille, kuten Mary Tyler Moorelle tai vaikka Amy Schumerille, oli hänen valmiutensa heittäytyä tekemään täysin naurettavia juttuja.

Being pretty was not as important as being funny. Hauskuus oli tärkeämpää kuin kauneus.

Huumorin avulla Ball teki historiaa. I love Lucyä pidetään yhtenä televisiohistorian vaikutusvaltaisimmista sit comeista, ja se on äänestetty kaikkien aikojen parhaaksi tv-ohjelmaksi. Newsweek valitsi Lucille Ballin 1900-luvun merkittävimmäksi naisviihdetaiteilijaksi.

Lucille Ball oli paitsi televisiokomedian uranuurtaja myös studiopomo ja liikenainen, joka teki töitä Hollywoodissa yli 50 vuoden ajan.

Lucille Ball GIF - Find & Share on GIPHY

Ja hauskuuden takana…

Paitsi että oikeastaan Lucille ei pitänyt itseään hauskana:

Kuvahaun tulos haulle lucille ball i'm not funny. what i am is brave

I am not funny. What I am is brave. Hän piti itseään rohkeana. Ja sitä hän oli.

Mitä ujosta tytöstä tulee siis isona? Esimerkiksi yksi vuosisadan merkittävimmistä koomikoista. Ja esikuva miljoonille ujoille tytöille ympäri maailmaa.

Wink GIF - Find & Share on GIPHY

…not as important as being funny. Lucille Ball & Harpo Marx. ❤ Tämän peilikohtauksen muistan erityisen hyvin siitä elämäkertadokkarista, jota katsoin uudestaan ja uudestaan, lukemattomia kertoja.


Lähde: Stuff You Missed in History Class: Lucille Ball (Feb 1, 2017). Podcastista myös englanninkieliset sitaatit ”absolutely relentless” ja ”being beautiful was not as important as being funny”.

Edit 1.6.: havahduin huomaamaan, että olin suomentanut alun sitaatin perin kökösti ja muokkasin paremmaksi, muutin ”lavalle” muotoon ”näyttämölle” (alun perin ”way too shy for stage”).

 

 

Mainokset

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s