Lady Macbeth kävelee näyttämölle mustavalkoisessa leningissä. Helman heilahdus sen paljastaa, vilahduksen verran: vuoren, joka on myrkynkeltainen.

Macbeth hurjistuu nähdessään surmatun Banquon haamun. Hän kiskaisee illallispöydästä liinan yhdellä vetäisyllä ja säikäyttää juhlavieraat, jotka pakenevat väistellen ympäriinsä lentäviä astioita. Macbeth lysähtää istumaan, hetkellisesti musertuneena, keltainen pöytäliina kuin viittana harteillaan.

32406916883_23b0f9ab47_o
Kas, sieltä se keltainen vuori pilkottaa. Kuvassa Macduffin poika / Timo Kalliokoski ja Lady Macbeth / Katariina Kaitue. Kuvaaja Mitro Härkönen. Kuva: Kansallisteatteri

Istun Kansallisteatterin katsomossa ja seuraan roolihahmojen vaihtuvia asuja kuin jännitysnäytelmää. En ole varmasti koskaan kiinnittänyt puvustukseen sellaista huomiota kuin Kansallisteatterin Macbethissä. En varmaan olisi tälläkään kertaa, ellen olisi bongannut käsiohjelmasta kiinnostavaa osiota.

”Macbethin värimaailmassa tehostevärinä on Yellowstonen kansallispuiston rikkikerrostumista muistuttava keltainen, joka viittaa vallanhimon myrkylliseen luonteeseen”, käsiohjelmassa kerrotaan. On hieno oivallus avata puvustussuunnitelija Tarja Simonen ratkaisuja yleisölle, niiden ohjaustyötä koskevien tavanomaisten (ja silti tietenkin kiinnostavien) huomautusten lisäksi.

Simone kertoo miettineensä kauan Lady Macbethiä esittävälle Katariina Kaitueelle tilatun printtivaatteen kuviointia ja päätyneensä lopulta valitsemaan aiheeksi naaraspuolisen monarkkiperhosen: ”’Lyhytikäinen mutta kuninkaallisesti nimetty hyönteinen, monarkki, on itsessään hieno metafora vallan ja miksei myös teatterin hetkellisestä luonteesta.'” (Harmi kyllä tästä upeasta asusta ei ole sattunut kunnollista kuvaa pressikuvien joukkoon.)

”Punaista on tällä kertaa vältetty, koska siihen liittyy liian ilmeisiä mielikuvia verestä ja vallasta”, Simone summaa.

William Shakespeare: Macbeth, Kansallisteatterin käsiohjelma

Käsiohjelmassa mainitaan myös, miten Shakespeare käyttää Macbethissä paljon vaatetukseen liittyviä vertauksia. ”Puhutaan lainahöyhenistä ja huonosti istuvista vaatteista, toivoon pukeudutaan, kunniaa riisutaan ja sydän naamioidaan.”

Varmaan juhlat ovat siellä oikein somat – mutta varo, uudet vaatteet voivat olla mahdottomat; liian ahtaat, kukaties, tai liian suuret; huomaat, että vanhat sopivatkin meille paremmin kuin uudet.

Macduff, II näytös, 4. kohtaus

Tai kun Lady Macbeth moittii puolisoaan, joka epäröi ensimmäisen ja ratkaisevan hirmutyön alla:

Päissäänkö se olikin, se haave, jonka puit jo yllesi?

Lady Macbeth, I näytös, 7. kohtaus

Puvut noin muuten ovat tietysti sydäntäni lähellä. Ensimmäisen kerran muistan kiinnittäneeni erityisesti huomiota Tarja Simonen suunnittelemiin pukuihin  Luulosairaassa Kansallisteatterin Pienellä näyttämöllä keväällä 2015. Ihastelin erityisesti Kreeta Salmisen näyttelemän Angéliquen tylliunelman uskomattoman kaunista, liukuvärjättyä ja koristeellista helmaa.

Tästäkin puvusta pääsin onnekkaasti keskustelemaan pukusuunnittelija Simonen kanssa, kun reilu vuosi sitten sain kierrellä Kansallisteatterin kulisseissa silloisen työni puitteissa. (Eräs ihanimmista työkeikoista koskaan.) Juttelimme erityisesti kauneudesta suhteessa teatterin tekemiseen, mitä Simone pohti seuraavasti:

Mä ajattelen, että me ei tehdä teatterissa mitään rumaa. Kaikki tietää, että me ollaan teatterissa, ja se antaa meille vapauden – ja samalla siinä on jonkinlainen vaatimus tyylittelystä tai vieraannuttamisesta. Vaikka tehtäis kuinka krouvia ja rososta, niin se voi silti olla harmonista ja tasapainoista.

Tarja Simonen TV1:n Puoli seitsemän -ohjelman haastattelussa (esitetty helmikuussa 2016; selvennykseksi: hän käyttää nykyisin ilmeisesti sukunimeä Simone)

”Fair is foul and foul is fair”,  lausuvat noidat Macbethin alkuperäistekstissä, Paavo Cajanderin vuoden 1885 suomennoksessa ”häijy on kaunista ja kaunis häijyä”: mikään ei ole sitä miltä se näyttää.

Valtamme ei ole varma, siksi meidän täytyy pestä kunniamme imartelun kuohussa ja muuttaa kasvot naamioiksi, joiden taakse kätkeytyvät todelliset ajatukset.

Macbeth, III näytös, 2. kohtaus

Kaikkihan alkaa varsin viattomasti. Macbeth on palaamassa kotiin, kun matkalle sattuvat noidat tervehtivät häntä kuninkaana. Hän kummeksuu outoa ja ennustuksenomaista arvonimeä, mutta toteaa lopulta: ”Jos sattuma siis kruunun tarjoaa, niin tehköön minusta myös kuninkaan”. Mutta siemen on kylvetty, ajatus itää, eikä sattumalle ole enää sijaa. Pian ollaan tilanteessa, jossa Macbeth voi vain todeta:

Jos julma alku meille kehnon pohjan loi, vain julma jatko vahvistaa sen voi.

Macbeth, III näytös, 2. kohtaus

Macbeth puhuu meistä, sillä hänellä on mahtava liittolainen: puoliso Lady Macbeth. Aivan kuin House of Cardsin power couple Frank ja Claire. Vetävimmät tarinat harvoin syntyvät tyhjästä.

Kun valta käskee, kunnon mieskin saattaa taipua.

Malcolm, IV näytös, 3. kohtaus

Vallanhimon juovuttavuutta Shakespeare ennen kaikkea käsittelee synkässä tutkielmassaan, jonka hän pohjasi vanhoihin skotlantilaisiin taisteluihin . Macbethissä onkin paljon hienoja sitaatteja vallasta.

Ahneus on miekka, joka kääntyy kuninkaita vastaan ja on heidän turmionsa.

Macduff, IV 3

Vereen kahlasin ja puolivirtaan jäin; yhtä vaikeaa kuin palata on jatkaa eteenpäin.

Macbeth, III näytös, 4. kohtaus

Vääryydellä haalittu valta on häilyväistä, Macbeth varoittaa, ja sen seuraukset ovat tuhoisat ihmisen mielelle. Niin Lady Macbeth kuin Macbeth murenevat. Lady Macbeth pesee tuloksetta käsistään näkymätöntä verta, Macbeth hourailee ja näkee ilmassa tikareita sekä illallispöydässä aaveita.

Kun loppu on lähellä, Macbeth esittää tunnetun vertauksen:

Elämä on vaeltava varjo, kehno näyttelijä, joka temppuilee ja rehkii näyttämöllä hetken, eikä palaa. Se on hullun loru, täynnä huutoa ja vimmaa, mutta mieltä vailla.

Macbeth, V näytös, 5. kohtaus

33093636621_535971e166_o
Kun loppu on jo lähellä. Lady Macbeth / Katariina Kaitue & Macbeth / Antti Luusuaniemi. Kuvaaja: Mitro Härkönen. Kuva: Kansallisteatteri.

Entä näytelmä itse? Olin vaikuttunut, en lumoutunut. Saa nähdä, kuinka käy tänään, kun luvassa on hehkutettu Rikhard III Willensaunassa. Odotukset ovat korkealla.

  • Shakespeare-sitaattien suomennokset: Matti Rossi (WSOY, 2004) (pois lukien se yksi erikseen mainittu Paavo Cajanderin käännös)

Jälkikirjoitus Shakespeare-entusiasteille: 

Moni tuntee  Shakespearen yhteydessä sanaparin hollow crown eli ’ontto kruunu’, josta puhuu nimihenkilö eli kuningas näytelmässä Rikhard II. Samoin oli nimetty BBC:n tv-sarja, jota YLE Teema on esittänyt Suomessa.

Macbethissä taas kuninkaaksi vääryydellä päätynyt Macbeth tuskailee ’hedelmätöntä kruunuaan’, fruitless crown. Matti Rossi on kääntänyt sen ’tyhjäksi vanteeksi’. Kansallisteatterin tulkintaa varten ohjaaja Janne Reinikainen ja dramaturgi Eva Buchwald olivat tehneet oman suomennoksen, ja Antti Luusuaniemen suulla Macbeth valittaa, miten hänen päähänsä asetettiin ’maho kruunu’.

Advertisements

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s