”Kaikki suuret prinsessat ovat hulluja” / Q-teatteri: Prinsessa Hamlet

Poissa ovat kuningas Claudius ja Hamletin isän haamu; Q-teatterin Prinsessa Hamletista on turha etsiä liian uskollisia yhtymäkohtia Shakespearen klassikkoon. Tanskan kruununprinssin tarina toimii innoittajana ja eksistentialistisena taustatekstinä, hieman samaan tapaan kuin Ryhmäteatterin viime syksyn Farmi assosioi vapaasti Orwellin Eläinten vallankumouksen pohjalta. Molemmat on ohjannut Linda Wallgren. Käsiohjelmassa siteeraataan myös Virginia Woolfin Mrs. Dallawaytä.

Näyttämöllä on taitureita joka lähtöön: karismaattinen Leea Klemola kuningatar Gertrudina,  Emma Parviainen sensuellina kertojana, Lotta Kaihuan vimmainen Hamlet-prinsessa. Silti show’n uhkaa varastaa Eero Ritalan ovela Ofelio, jonka läsnäolossa on vaaran tuntua. Eikä tämä ihailija päädy heittämään henkeään virran viemänä, vaan luovii opportunistisesti otollisesta tilanteesta toiseen.

Kun ei ole hukkunutta Ofeliaa, jolle kaivaa hautaa, ei kaivata myöskään kohtausta, jossa haudasta nostettu kallo motivoisi monologiin. Muutamia tunnettuja sitaatteja on siroteltu sitomaan näytelmiä toisiinsa.

32537690410_f0b71daa74_k
Kuva: Pete Pasonius / Q-teatteri

”Loppu on hiljaisuutta.” Mutta mitä tapahtuu ennen kuin koittaa iäisyys?

Prinsessa istuu yksin huoneessaan ja kauhu puristuu kurkkuun nyrkin lailla, kertoja kuvailee. Hamlet piirtää kasvoihinsa haavan. Hän haaveilee poistuvansa tulipatsaana, jättävänsä historiaan palavan huutomerkin. Lähipiiri epäilee hänen menettäneen järkensä.

”Kaikki suuret prinsessat ovat hulluja”, vakuuttaa Ofelio ihailemalleen kruununperijälle.

Myös Shakespearella hovi arvelee pakkomielteistä ja synkkää Hamletia hulluksi, hänhän keskustelee muille näkymättömän isänsä aaveen kanssa. Prinssi pitää itseään valittuna, hänellä on tehtävä.

Minulle päähenkilö toi mieleen Jeanne D’Arcin, erityisesti Carl Theodor Dreyerin vuoden 1928 tulkinnan, jossa Maria Falconettin  vetoavat kasvot täyttävät valkokankaan ja kyyneleet vierivät poskilla kämmenen kokoisina.

Naismarttyyrien esitaistelija poltettiin noitana. Ehkä moderni prinsessa haluaa itse sytyttää rovionsa?

Hulluus voi olla terve reaktio epäterveeseen todellisuuteen. Jokainen sijoiltaan mennyt aika ja perhe luo omat taudinkuvansa, sankarinsa, marttyyrinsa, prinsessansa, hullunsa.

”To thine own self be true”, Polonius tunnetusti ohjeistaa poikaansa Laertesia. Kiinnostavaa on tämä tieto: se, mikä nykykorvaan kuulostaa neuvolta seurata sydämensä ääntä, oli Elisabetin ajan Englannissa oikeastaan isällisen pragmaattinen ohje miettiä aina ensin omaa etua. Niin saattaa muuttua ’tosi’ ja ’itse’ vuosisatain saatossa. Nyt samat sanat sopisivat vapaan maailman mahtavimman johtajan suuhun, jos hän tuntisi Shakespearen tuotantoa, mitä rohkenen epäillä. Ehkä jätän sitaatin viljelyn synttärikorteissa vähemmälle tulevaisuudessa.

Olla oma johtotähtensä, ehdoitta. Tehdä niin kuin on oikein, tai niin kuin on pakko. Mutta muista: mikään ei takaa, etteikö historia käyttäisi tarinaasi omiin tarkoituksiinsa.

Shakespeare-sitaatin suomennos Eeva-Liisa Manner.

Tänä keväänä on onneksi muuten monta mahdollisuutta nähdä Shakespeare-tulkintoja, kuten Kansallisteatterin Macbeth ja Rikhard III. Niitä odotellessa.

 


Edit 26.2.2017: Tässäpä mielenkiintoinen näkökulma aiheeseen: Prinsessa Hamletin käsikirjoittajan E. L. Karhun haastattelu.

”On banaalia ajatella, että taiteilija on jotenkin uskottavampi, kun se on ollut mielisairaalassa. Jokainen mielisairaalassa ollut tietää, että ei siellä mitään suurteoksia kirjoitella. Jos on seurannut läheltä mistä tahansa syystä sortuvaa ihmistä tietää, että glooria on kaukana siitä arkisesta asiasta.”

Kulttuurivieras, näytelmäkirjailija E.L. Karhu sai tarpeekseen taiteilijoiden hulluuden romantisoinnista: ”Oikeasta hulluudesta on glamour kaukana” Karhun mielestä hulluus kahlitsee mieltä. Suljetuilla osastoilla ei tehdä suurteoksia. / YLE 26.2.2017

Toivottavasti en itse vaikuttanut glorifioivani hulluutta kirjoituksessani. Mielisairaudessa ei ole hohdokkuutta (paitsi silloin, kun sillä on viihdearvoa tai se pönkittää nerokulttia, kuten E. L. Karhu huomioi). Toisaalta hulluiksi on leimattu toisinajattelijoitta kautta historian. Shakespearen Hamlet myös käyttää hyväkseen sitä, että häntä epäillään hulluksi ja suorastaan ruokkii huhuja omalla käytöksellään, jotta muut eivät pääsisi perille hänen pyrkimyksistään kostaa isänsä murha.

Advertisements

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s