”Kaiken ytimessä on virhe” / Noora Dadu: Fail – virheellinen esitys

Jos otsikossa sanotaan, että esitys on virheellinen tai epäonnistunut, niin kuinka se kuuluu esittää? Huvitin itseäni tällä ajatuksella Noora Dadun uuden Fail-esityksen ensi-illan jälkeen.

fullsizerender-19
KonMari-käännösvirhe oli ainakin mulle uutta tietoa! Toisin kuin Dadusta, mun mielestä kukoistaminen kuulostaa paljon kiinnostavammalta kuin ilo.

”Kaiken ytimessä on virhe”

Päädyin katsomaan Failin aika ex tempore, bongasin sen vain pari päivää ennen ensi-iltaa. Selasin viime viikolla Baltic Circle -festivaalin ohjelmistoa ja kun luin Dadun kirjottaman esittelytekstin, tuli heti tunne, että tämän jutun haluan nähdä:
”Tein keväällä 2015 Teatteri Takomoon esityksen nimeltä Minun Palestiinani, jossa ratkaisin Palestiinan ja Israelin välisen konfliktin. Unohdin valitettavasti kertoa ratkaisusta asianosaisille. Miehitys, saarto ja väkivalta siis jatkuvat edelleen. En voi sanoa onnistuneeni.

Halusin joka tapauksessa tehdä jatko-osan. Tämä on se jatko-osa.

Esityksen nimi on FAIL. Kaiken ytimessä on virhe. Ei yksikään valaistunut ihminen ole osannut jakaa kokemustaan. Ei yksikään sana osu maaliinsa. Ainoa mahdollinen totuudellisuus on väärässäolemista. Fail on virheen ylistys ja synnintunnustus.”

fullsizerender-20

Hieno lähtökohta, hieno esitys.

Ajattelin, että kirjoitan tämän kirjoituksen samassa armollisessa hengessä. On sunnuntai-ilta, väsyttää, eikä ajatus oikein kulje. Fail – virheellinen esitys on henkilökohtainen ja ajankohtainen sekä hyvin puhepainotteinen, joten pohdittavaa riittäisi vaikka millä mitalla. Mielessäni on sitkeästi pyörinyt muutama juttu esityksestä, ja päätin kirjoittaa ne muistiin ja jakaa muidenkin kanssa. Ei siksi, että mielestäni tarjoilen jotain todella järisyttävää, tai että tällä olisi jotain merkittävää vaikutusta maailman menoon – vaan ihan vaan siksi, että haluan saada ajatukset tuoreeltaan muistiin ja, niin, joku saattaa myös kiinnostua tai ilahtua, ja se on tärkeämpää kuin se, että tästä tekstistä tulisi täydellinen. Ja olen aiemminkin muuten luvannut, että tässä blogissa saa leikkiä ja kokeilla ja virheet on ok.

Tässä siis epätäydellisesti kolme asiaa:

1. Vuonna 2061

Mitäköhän sitä tekee vuonna 2061? Osana esitystä on videopätkiä, joissa kameralle puhuu mahdollisia kahdeksankymppisiä noora daduja eri puolilla maailmaa, esimerkiksi räyhäkkä ja haistatteleva pulimummo Berliinissä, voipunut aktivisti Palestiinassa, elämäniloinen sielu Oregonissa, pitkän uran tehnyt näyttelijä Kansallisteatterin aulatiloissa. Onko tämä elämä jota haluan elää vai mihin suuntaan se kääntyy, mihin sen kääntäisi? Samoja asioita miettii moni kolmekymppinen.

Oli muuten ihailtavaa, miten Dadu muutti ääntään ja olemustaan näytellessään itsestään iäkkäämpää versiota – hienovaraisesti ja todella uskottavasti.

2. Tärkeä suru, merkityksellinen masennus

Lavalla on styroksista tehty valkoinen mökki, jonka ikkunan läpi Dadu juttelee yleisölle suurimman osan ajasta. Kun puhelin soi, tunnollinen freelance-näyttelijä vastaa. Yleisö seuraa Dadun puolikasta dialogeista ja nauraa, kun hän ihmettelee, miksi kuusankoskelaisnaista halutaan toistuvasti ”etnisiin” rooleihin. Välillä tunnelmat vakavoituvat.

Mä en halua sanoa olevani masentunut. Masennus on tautiluokitus. Mä sanon mieluummin, että mä olen surullinen.

Dadu puhui kauniisti masennuksesta ja surusta: masennusta ei pitäisi käsitellä vain yksilön asiana, sillä se liittyy kiinteästi nykymaailmaan. Miten masennus voi olla tuntemattomia tunteita, haluttomuutta olla surullinen, halua olla onnellinen.

Masennus on normaali reaktio epänormaaliin yhteiskuntaan, masennus on terve reaktio sairaaseen maailmaan.

3. Taideteos on kuin lapsi

Taideteos on kuin lapsi. Sitä ei kannata tuomita vanhempiensa eli taiteilijan tekojen perusteella.

Kiinnostavan ajatuksen taiteesta esitti lavalla pistäytynyt Teemu Mäki, Dadun puoliso. Dadu kysyy Mäeltä, voiko tämä kiinnostua taideteoksesta, vaikka tietäisi taiteilijan tehneen jotakin kauheaa. ”Miten esimerkiksi Woody Allenin elokuvat, voitko katsoa niitä miettimättä, mitä Allen on tehnyt?” Mäen mielestä taideteokset ansaitsevat sen, että niitä kohdellaan tekijästään itsenäisinä kokonaisuuksina ja esittää vertauksen taideteoksesta lapsena. Taiteilija on vaikuttanut sen syntyyn, mutta lasta ei pidä syyttää vanhempiensa teoista.

Olen itse taipuvainen ajattelemaan samalla tavalla, mutta vaikeaa se silti välillä on käytännössä. Ja miten esimerkiksi ne tuotot, jotka taiteilijat saavat teostensa perustella, eikö sitä kuitenkin jollakin tavalla tue epämiellyttävää henkilöä…? Tämä ajatus jää nyt keskeneräiseksi.

Kiehtova, välillä vähän hassu, mietiskelevä ja rohkea esitys. Suosittelen.

Tämä oli muuten eka kerta, kun olin Kiasma-teatterissa katsomassa teatteriesitystä, aina aiemmin olen nähnyt siellä elokuvia tai videotaidetta. Vaikuttava, korkea tila – en tiedä, jättäisikö vähän kylmäksi, jos tupa ei olisi yhtä täynnä kuin torstaina. Samaten tämä oli mun ensimmäinen vierailu Baltic Circle -festivaalilla. Elokuvafestareilla olen käynyt paljon ja ollut mukana tekemässäkin muutamaa, mutta teatterifestivaaleilla olen vieraillut tosi vähän, vaikka teatterissa muuten käynkin aika aktiivisesti. Niillä kyllä näkisi kiinnostavia uusia tapauksia ja tietysti kansainvälisiä produktioita myös, jatkossa varmaan tulee seurattua tarkemmin niiden tarjontaa.

Noora Dadu: Fail – virheellinen esitys Kiasma-teatterissa 17.11. – 10.12.2016

Jos haluat lukea kunnon arvion, lue vaikka tämä Yle Kulttuurin juttu: Palkittu teatterintekijä yritti ratkaista Palestiinan kriisin, nyt hän käy kiinni syyllisyydentunteeseemme

 

 

Mainokset

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s