”joutessaan huvikseen tuhosi hänet kuten tuon lokin” / Teatteri Jurkka: Lokki

Eikö lokki ole aika arkinen lintu näytelmän aiheeksi? Se ei ole runollinen kuin joutsen tai kohtalokas kuten korppi.

Niin vain Anton Tšehov kirjoitti valkoisesta lokista draaman, maineikkaimmista näytelmistään ensimmäisen.

Ja nähtävästi tämä lokkikin on vertauskuva, mutta, suokaa anteeksi, minä en ymmärrä sitä… Minä olen niin yksinkertainen, etten ymmärrä teitä.

– Nina

Lokki ilman lokkia

Näin eilen Teatteri Jurkassa version Lokista. Kompakti tulkinta klassikosta oli niin oivaltava iloittelu, että olen edelleen aivan myyty.

Kaksi näyttelijää, seitsemän roolia – kaikki erilaisia ja tunnistettavia. Ella Mettäsen ja Eero Ojalan salamannopeat vaihdot henkilöhahmosta toiseen ihastuttivat ja riemastuttivat. Jurkan intiimissä tunnelmassa yleisö ja esitys olivat yhtä, näyttelijät kosketusetäisyydellä, miltei yleisön sylissä – ja tuntui, että puolin ja toisin, aidosti ja aistittavasti, nautittiin joka hetkestä. Olipa mahtavaa olla läsnä kokemassa tämä.

Minä tein tänään halpamaisen teon, tapoin tämän lokin.

– Konstantin Gavrilovitš Treplev

Minimalistinen puvustus ja lavastus, muutama harkittu proppi (kirjoitetaanko se muuten noin?), siinä kaikki tarvittava. Oivaltavaa oli sekin, että tämä Lokki toimii mainiosti ilman lokkia: linnunraatoa ei näyttämöllä nähdä.

Mutta kattoon on ripustettu flyygelin muotoinen pilvi, jonka varjo heijastuu seinälle.

On olemassa pakkomielteitä – ihminen ajattelee koko ajan yötä ja päivää esimerkiksi kuuta, ja minulla on sellainen oma kuuni. Yötä päivää minä olen yhden ja saman hellittämättömän ajatuksen vallassa: minun täytyy kirjoittaa, minun täytyy kirjoittaa, minun täytyy… (…) Näen sattumalta pilven, joka on flyygelin muotoinen. Mietin: täytyy mainita kertomuksessa jossakin kohtaa, että taivaalla leijaili flyygelin muotoinen pilvi.

– Trigorin

Kirjailija Trigorin metsästää pilviä, kunnes hänen nenänsä eteen ilmestyy maalaistyttö, joka pysäyttää ja pyytämällä pyytää: ”Jos sinä joskus tarvitset minun elämääni, niin tule ja ota se.”

Pienen kertomuksen aihe: järven rannalla on asunut lapsuudestaan saakka nuori tyttö, sellainen kuin te. Hän rakastaa järveä kuin lokki ja on onnellinen ja vapaa kuin lokki. Mutta sitten tuli mies, näki ja joutessaan huvikseen tuhosi hänet kuten tuon lokin.

– Trigorin

 

Sattumalta tuli mies, näki ja joutessaan ampui… Pienen kertomuksen aihe…

– Nina

 ”Miten voi kutsua komediaksi näytelmää, joka päättyy laukaukseen…”

”Halusimme valmistaa Lokin, joka on ennen kaikkea hauska, kevyt ja liikuteltava versio ja joka liitää keikalle kutsuttaessa”, käsiohjelmassa kerrotaan. (Toivottavasti muuten jossain, jotenkin, tulee lisää mahdollisuuksia päästä osalliseksi, nyt esitykset vaikuttavat loppuunmyydyiltä. – Edit 8.10. – lokakuulle on tullut kaksi lisäesitystä. Jee!)

fullsizerender-15

Käsiohjelma myös lupaa: ”Mitään ei ole Lokkiin lisätty, jotain on kylläkin poistettu, mutta ei huumoria ja draamaa.” Ohjaaja Henri Tuulasjärvellä ja työryhmällä tuntui olevan kristallinkirkas näkemys Lokistaan, ei sitä ollut turhan päiten silvottu. Kuplivasta keveydestään huolimatta – tai ehkä juuri sen ansiosta? – 1890-luvun venäläisklassikko hengitti suoraan tähän aikaan.

Mutta miten ihmeessä Lokin kaltaisesta surullisuuden huipentumasta kuoriutuu näinkin koominen 80-minuuttinen? Tosin jo Tšehov itsepintaisesti nimitti Lokkia komediaksi, ehkä siksi, että sen traagisuus on niin äärimmäistä, että kääntyy tragikoomisuudeksi.

”Miten voi kutsua komediaksi näytelmää, joka päättyy laukaukseen, nuoren runoilijan itsemurhaan?”, miettii Kirsikka Moring esipuheessaan Lokin suomennokseen vuodelta 1998, ja jatkaa: ”Sehän kuulostaa julmalta. Kuin kirjailija nauraisi luomilleen henkilöille. Mutta sitä Tšehov ei tee. Hän kirjoittaa ihmisistä suurella rakkaudella, myötäeläen – ja samalla hyvin kriittisesti.”

Raivostuttavat, rakkaat ihmiset

Naiset eivät anna anteeksi epäonnistumista.

– Konstantin Gavrilovitš Treplev

Tšehov tuntuukin edelleen tuoreelta ja samastuttavalta juuri ihmiskuvansa vuoksi: itserakkaat, pikkumaiset, raivostuttavat ja hellyttävät ihmiset ovat hyvin tuttuja. Kuten Kujerruksia-blogin Linnea osuvasti tiivistää: ”…näytelmän ihmiset ovat tavattoman rasittavia tunnekuohuineen ja elämäntuskineen. Ehkä juuri siksi he kuitenkin ovat niin samaistuttavia ja rakastettavia, inhimillisiä puutteineen ja heikkouksineen.” (Kannattaa lukea tuo arvio muutenkin.)

Te kyselette aina vedenpaisumuksen aikaisia asioita. Mistä minä tietäisin.

– Irina Nikolajevna Arkadina

Lempihenkilöhahmoni on muuten varmaan itsekäs diiva Irina Nikolajevna, hänellä on monta loistavaa replaa:

Se on kateutta. Ihmiset, joilla ei ole lahjoja, mutta jotka luulottelevat olevansa jotakin, kykenevät vain kieltämään todelliset kyvyt.

– Irina Nikolajevna Arkadina

 

Sanokaa mitä tahansa, mutta pukeutua minä osaan.

– Irina Nikolajevna Arkadina

Tšehov myös ironisoi ihmisten halua palvoa taiteilijoita puolijumalina (aika paljon luovaa elämäntapaa ihannoidaan nykyisinkin…).

Mutta minä luulisin, että sille, joka on kokenut luomistyön ilon, ovat kaikki muut nautinnot olemattomia.

– Nina

Jonkinlainen piikki on ehkä aistittavissa myös kirjailijoiden suuntaan, tai taiteilijoiden, noin ylipäätään. Lokki-Nina kun on Trigorinille ”pieni kertomuksen aihe”, ja niinhän kaikki ympäröivä maailma aina on taiteilijalle materiaa. Valta vie helposti mennessään.

Minä tahtoisin antaa Kostjalle aiheen kertomukseen. Sen nimeksi on pantava: ”Ihminen joka tahtoi”, ”L’Homme qui a voulu.”

– Sorin

Samalla Tšehov  ymmärtää halun elää elämää, jolla on syvempi merkitys – jotakin muuta kuin mitä oleskelu järvenrannan maalaistalossa pitää sisällään. Helpotusta ei aina ole luvassa. Vuodet valuvat sormien läpi, joskus on tyytyminen laimeaan kompromissiin.

Minä olen palvellut oikeuslaitoksessa kaksikymmentäkahdeksan vuotta, mutta en ole vielä elänyt, en mitään kokenut, loppujen lopuksi, ja tietenkin minulla on kova halu elää. Te olette kylläinen ja välinpitämätön, ja siksi teillä on taipumusta filosofointiin, minä taas tahdon elää ja siksi juon päivällisen jälkeen viiniä ja poltan sikaria ja niin poispäin. Selvä juttu.

– Sorin

Hölynpölyä! Toivoton rakkaus – sitä on vain romaaneissa. Lorua! Ei vain saa heittäytyä hervottomaksi ja koko ajan odottaaa jotakin, odottaa tyhjää tulevaksi… Jos rakkaus on päässyt pesiytymään sydämeen, niin se on ajettava pois.

– Maša

Vaikka elämisen ehdot olisivat olleet toiset näytelmän ilmestyessä 1895, nykyihminenkin ymmärtää Kostjan, Ninan, Trigorinin ja Irina Nikolajevnan epäröinnin, haikailun ja ahdistuksen.

Te olette löytänyt oman tienne, te tiedätte, mihin pyritte, mutta minä heittelehdin koko ajan houreiden ja kuvien sekamelskassa, tietämättä mihin ja kenelle ne ovat tarpeen. Minulta puuttuu usko, enkä minä edes tiedä, mikä on kutsumukseni.

– Konstantin Gavrilovitš Treplev

Sitaatit Jalo Kaliman suomentamasta Lokin painoksesta vuodelta 1998 (WSOY). Jurkan versiossa on muuten käytetty Martti Anhavan suomennosta (Otava, 1999). Vaikuttavat tyyliltään aika samanlaisilta.

Taas kävi niin, että pitää siteerata Goethea: ”Minulla ei ole aikaa kirjoittaa lyhyttä kirjettä, saat tyytyä pitkään.” Sitä kuvittelee kirjoittavansa vain pari hassua lausetta – mutta oh well, yöunet kutsuvat, ei tässä nyt editoimaankaan aleta.

 

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s