”En antanut pienintäkään aavistusta siitä, että minulla oli jotain salattavaa…” — Ihminen nimeltä Minna Canth

Eräänä iltana löysin ystävän. Haluaisin esitellä hänet teille — tai esitelköön hän itse itsensä:

Muutamia lehtiä olin saanut suomennetuksi, kun kuulin etehisen oven käyvän. Taivas! Siellä varmaankin tuli vieraita. Mihinkä ehtisin saada kaikki paperit kätköön? Ruokakaappi seisoi siinä lähellä tyhjennettynä huomista matkaa varten. Sinne työnsin yläosan vasemmanpuoleiseen kaappiin sekä Kiljanderin vihon että käännöspaperit ja kaikki. Ehdin parhaiksi saada kaapin kiinni ja vääntää lukkoon, kun ovea avattiin ja sieltä erään tuttavani pää pisti sisään.

— Otetaanko vastaan?

— Otetaan! Terve tultua.

Ja minä kiirehdin tulijaa kättelemään hyvin viattoman näköisenä. En antanut pienintäkään aavistusta siitä, että minulla oli jotain salattavaa, vieläpä lisäksi niin intresanttia salattavaa.

– – –

Päivemmällä virkistyin taaskin ja tuolla puolisten jälkeen asettui pieni tyttösenikin ja nukkui sikeään uneen. No nyt — ajattelin — nyt pääsen lempityöhöni! Lapsenpiika tuli kätkyen luokse, minä kaappasin ylös. Suomennos esille! Mutta —? Niin, mihinkäs sen paninkaan eilen illalla? Mihin kummalle sen laskin käsistäni? Hain, etsin kaikista mahdollisista paikoista. Turhaa! Sitä ei löytynyt. Minulle alkoi nousta sydän kouraan. Hukkaanko se on joutunut? Herra Jumala, mitä Kiljander sanoisi? Mutta eihän sitä ole voinut maa niellä, täytyyhän sen löytyä. Pitelin molemmin käsin päästäni kiinni ja koetin ajatella. Missä olin kirjoittanut? Ruokasalissa. Sitten tuli vieraita ja minä kiireessäni — Herra hyvästi siunaa ja varjele! Minähän — niin, aivan varmaa, minä työnsin paperit kaikki ruokakaaappiin! Ja nyt ne olivat matkalla Kuopioon!

– ”Kuinka meistä tuli kirjailijoita”, Taiteilijaseuran joululehti 1894, teoksessa Taisteleva Minna Canth (1994)

Näin Minna Canth myöhemmin muisteli kiihdyttävää tapausta elämänsä varrelta. Tapahtumien aikaan vuonna 1879 hän oli juuri jäänyt yllättäen leskeksi vain 35-vuotiaana, odottaessaan seitsemättä lastaan. Edessä oli muutto rakkaasta Jyväskylästä lapsuuden kotikaupunkiin Kuopioon, missä Minna pystyi saamaan toimeentulon isänsä kangaskaupassa. Imeväisen tuoreena äitinä, suurperheen muuttoa tuon ajan oloissa yksinhuoltajana organisoiden, hän etsi yhtä kaikki aikaa omistautua intohimolleen: kirjoittamiselle.

Miksi Minna sitten poti tästä suomennoksesta niin suurta huolta? Hän oli kieltämättä käyttäytynyt juonikkaasti, joskin hyvissä aikeissa. Minnan ystävä Robert Kiljander oli kirjoittanut näytelmän, mutta hänellä oli itsekritiikin korventaessa pahana tapana polttaa tällaiset  hengentuotteensa ennen kuin kukaan näki niistä silmäystäkään. Minna taivutteli Robertin vaimon Olgan ottamaan salaa ”Mästarens snusdosa” -käsikirjoituksen pöytälaatikosta ja tuomaan sen hänelle näytille. Minna halusi suomentaa ruotsinkielisen alkuteoksen ja samalla todistaa ystävälleen, että hänen piti ehdottomasti julkaista teos.

Nyt asiat olivat siis hullusti: Robert saattaisi kaivata näytelmäänsä minä hetkenä hyvänsä, ja paperinivaska oli visusti ruokakaapissa, joka matkasi kohti Kuopiota. Seuraavina päivinä (ja öinä) Minna tuskailee, saako hän näytelmän takaisin ja paljastuuko juoni. Hän keksii hätävalheita pelokkaalle Olgalle, joka tuon tuosta kovistelee ystäväänsä jouduttamaan käännöstä.

— Milloin luulet saavasi sen valmiiksi?

— Ensi viikolla.

— Vasta ensi viikolla? Etkö jo tällä?

— En mitenkään.

— No, olkoon sitten. Mutta kyllä minua pelottaa.

Pelottihan minuakin. Jospa hän olisi aavistanut, kuinka sydämmeni sykki pelosta ja hätääntymisestä. Mutta minä osasin aika hyvin teeskennellä. Hän ei huomannut minussa mitään vilppiä.

– ”Kuinka meistä tuli kirjailijoita”, Taiteilijaseuran joululehti 1894, teoksessa Taisteleva Minna Canth (1994) Kirjoitusasu on alkuperäinen, jos joku miettii tuon sydämen kahta ämmää. 🙂

Kuinka Minnan salajuonen kävi? Jäikö hän nalkkiin vai pääsikö pälkähästä? Palataan siihen myöhemmin. Tässä välissä kerron muutamia hauskoja seikkoja suurenmoisesta ihmisestä, joka edelleen — toistaiseksi — on ainoa suomalainen nainen, jolla on oma liputuspäivä.

FullSizeRender (44)
Kuva kirjasta Minna Maijala: Herkkä, hellä, hehkuvainen: Minna Canth (2014).

5 X CANTH

  • Nuorena sydämellinen ja kekseliäs Canth viehätti monia kosijoita. Hän päätti kuitenkin opiskella ensin opettajaksi ja muutti Jyväskylään. Hän haaveili siis ajan tapojen vastaisesti  — naisena — itsenäisen ihmisen elämästä. Canth osui toiveineen otolliseen vaiheeseen Suomen historiassa: hänen aloittaessaan opinnot ensimmäistä kertaa Suomessa nainen pystyi kouluttautumaan muuksi kuin kätilöksi. Opettajattaren toimi houkutteli, sillä se tarjosi toimeentulon ilman naimakauppaa. — Sittemmin opinnot keskeytyivät, kun Canth kihlautui opettajansa kanssa. Naimisissa olevan naisen opiskelua ei pidetty soveliaana.
  • Jotenkin vekkuli on tieto, että Canth rakasti elämänsä loppuun asti pitkiä kävelyitä ja — ympäröivä maailmanaika huomioiden — voimisteli vielä viimeisinä vuosinaan renkailla! Kuntoilu oli tarttunut häneen Jyväskylän kansakoulunopettajaseminaarissa, missä tulevia opettajattaria kannustettiin oman kehon voimistamiseen.

Ooh — joka olisi päässyt teaatteriin ja saanut ruveta näyttelijäksi! Mutta minulla oli mies ja kuusi lasta — eihän semmoista voinut ajatellakaan. Ajatella? Miksei? Ajatukseni — ovathan ne tullista vapaat. Iltaisilla kun olin saanut joukkoni levolle, kuvittelin minä olevinani teaatterissa näyttelijänä, kuvittelin hurmaavani koko Suomen yleisön näyttelemiselläni.

– ”Kuinka meistä tuli kirjailijoita”, Taiteilijaseuran joululehti 1894, teoksessa Taisteleva Minna Canth (1994)

  • Suomalaisen teatterin vierailu Jyväskylässä vuonna 1876 oli Canthin elämässä käänteentekevä kokemus. Hän olisi kovasti mielinyt näyttelijäksi, mutta se oli perheenäidille aivan mahdoton toive (aika vaikeaa se olisi samassa tilanteessa muuten nykyäänkin, eikö totta). Canth kanavoi rakkautensa teatteriin alkamalla kirjoittaa näytelmiä. Hän yhdisti realististen draamojen tarinankerrontaan halunsa parantaa yhteiskunnan vähäosaisten elämää.
  • Canth kirjoitti teoksensa sohvapöydän ääressä, ja vierailijoiden pistäytyessä kylään hän sujautti paperit pöytäliinan alle piiloon. Kerran lapset päättivät lahjoittaa hänelle hienon kirjoituspöydän. Mutta ei Canth osannut muuttaa tapojaan. ”Minna naurahti, kun se tuotiin, mutta antoi kantaa sen sivuhuoneeseen, eikä käyttänyt sitä milloinkaan.” (Maijala 2014, s. 78) Tämä tieto tuntunee hauskalta kaikille meille, joilla ei ole omaa huonetta, vaan kirjoittelemme muistiin ajatuksiamme ties missä keittiönpöydän kulmalla.
  • Kun Canth leskeydyttyään joutui muuttamaan Kuopioon ja alkoi hoitaa isänsä kangaskauppaa, kaikki pitivät liiketoimen ryhtymistä sulana hulluutena ja povasivat konkurssia. Canth kuitenkin tajusi, ettei olisi pystynyt elättämään perhettään pelkillä sanomalehtikirjoituksilla ja näytelmillä. (Sivumennen tämä kertoo mielestäni paljon siitä, miten erilaisessa asemassa miehet ja naiset olivat kirjailijoina — leskimies olisi todennäköisesti päätynyt aivan toisenlaiseen ratkaisuun. Ylipäätään harvalla naisella historiassa on ollut uhrautuvaa fredrika runebergiä mahdollistamassa omaa luomistyötä…) Kun kauppa alkoi sujua ja myyntityötä alkoivat hoitaa apulaiset, Canthille vapautui aikaa kirjoittamiseen. Hän menestyi siis kulttuurin lisäksi myös liike-elämässä aikakauden olot huomioiden aivan epätodennäköisen hienosti. ”Arvostuksesta ja kunnioituksesta kollegojen taholta kertoi sekin, että Minna Canth valittiin ensimmäisenä naisena äänivaltaiseksi edustajaksi yleiseen kauppiaskokoukseen. Seuraavan kerran elinkeinoelämän ylimpään elimeen valittiin naisedustaja vasta vuonna 1989.” (Maijala 2014, s. 75)
FullSizeRender (42)
On aina sykähdyttävää, kun toisen aikakauden teksti puhuttelee kuin se olisi kirjoitettu tänään – tätä mietiskelin jo viime syksynä kirjoittaessani Vivica Bandlerista. Joskaan ei voi iloita siitä, että epätasa-arvoisuus on edelleen päivänpolttava ongelma. Tämä Kirjeitä Kuopiosta vuodelta 1885 päättyy sanoihin, joita siteerataan Canthilta usein: ”Vapaus, tasa-arvo, rakkaus – toteutuvatko ne koskaan tässä matoisessa maailmassa?” – Ote teoksesta Taisteleva Minna Canth (1994)

”MITEN EN OLE HOKSANNUT TUTUSTUA SINUUN PAREMMIN?”

Palataan alun jännitystarinaan ja Minnaan, joka siis saatuaan karkuteille lähteneen näytelmän takaisin suomentaa sitä henkensä hädässä ja kärvistelee vilpissään. Minna ehtii kuin ehtiikin kääntää koko käsikirjoituksen ennen kuin Robert Kiljander huomaa sen kadonneen. Koko juoni paljastuu sattumalta Minnan veljen (joka auttoi postittamalla paperit takaisin Jyväskylään) laittamattomiin sanoihin kahvipöydässä, mutta se tapahtuu onnekkaasti tarpeeksi myöhään. Kiljander pahastuu hieman, mutta ei lopulta pane vastaan, kun Minna kertoo aikovansa lähettää näytelmän Suomalaisen teatterin johtajalle Kaarlo Bergbomille — ”joka sen heti hyväksyi näyteltäväksi semmoisenaan, ilman minkäänlaisia muutoksia”, Minna kommentoi myöhemmin. Huh!

Törmäsin tähän episodiin lukiessani erinäisiä Minna Canthia käsitteleviä teoksia työprojektia varten. Selailin läpi vuonna 1994 ilmestynyttä teosta Taisteleva Minna. Minna Canthin lehtikirjoituksia ja puheita 1874 – 1896 (toim. Eila Tuovinen). Jostain syystä tämä edellä mainittu päiväkirjanomainen merkintä hurmasi minut täysin. Tapa, jolla Minna kuvasi tapausta ja päänsisäistä maailmaansa, oli valloittavaa: hyväntahtoinen viekkaus, kiihdyttävä innostuminen työn äärellä, hajamielisyys, sen aiheuttama yhtäkkinen sydämen pysäyttävä kauhistuminen sekä luonnollisesti järkähtämätön hätävalheiden syöttäminen ovat elävästi kuvattuna vastaansanomattoman samastuttavaa toimintaa.

FullSizeRender (43)

Olin toki kunnioittanut Canthia jo aiemmin, ja vanhana kirjallisuuden(kin) opiskelijana osasin antaa hänelle arvoa näytelmäkirjallisuuden uranuurtajana. Jostakin syystä olin päätynyt pitämään häntä kaikki nämä vuodet jotenkin etäisenä.

Siksi yllätyin niin suuresti: tässä kirjoittaa ihminen, jonka ajatuksenjuoksun tunnistan – verevä, hengittävä, huumorintajuinen ihminen. Canth suorastaan rynnisti sivuilta viereeni sohvankulmalle istumaan ja tarinoimaan. Sukulaissielu! ”Missä sinä oikein olet ollut?”, teki mieleni kysyä. Siis oikeastaan: ”Miten en ole hoksannut tutustua sinuun paremmin?!”

Myös Minna Maijalan parin vuoden takainen elämäkerta Herkkä, hellä hehkuvainen: Minna Canth (2014) oli elämys. Se tuo Canthista esiin puolia, jotka itseltäni olivat jääneet aiemmin huomiomatta. Canthista on ollut ehkä tapana rakentaa kuvaa jonkinlaisena rautarouvana, joka puolusti tasa-arvoaatetta ja köyhien asemaa antamatta minkään horjuttaa itseään. Maijala näyttää, miten läpi elämänsä Canth oli impulsiivinen tunneihminen, joka poti syvää iloa sekä synkkiä tunnontuskia monista asioista.

Se sujui! Se sujui kuin itsestään! Oli kuin joku minulle vieras voima olisi kirjoitusta sepittänyt, enkä minä itse. Ja kuinka minä olin onnellinen! Jokainen repliikki, joka tuli paperille herätti minussa riemua. Että minä osasin, osasin todella kirjoittaa, kuka sitä olisi uskonut!

– ”Kuinka meistä tuli kirjailijoita”, Taiteilijaseuran joululehti 1894, teoksessa Taisteleva Minna Canth (1994)

Koskettavaa oli tietenkin ajatella nuorta leskeä, joka joutuu tekemään äkkikäännöksen itse piirretyn talon pihalla omaa ryytimaata viljelevästä lehtorin rouvasta ja rakentamaan elämänsä uudestaan vieraassa kaupungissa. Canth kirjoittaa muutosta raastavan rehellisesti; sydäntä viilsi, kun sovittelin itseäni samaan asemaan. Toisaalta häntä on turhaa uhriuttaa liiaksi. 1800-luvun lopulla Canth eli oman sukupuolensa edustajaksi harvinaisen itsellistä elämää menestyvänä liikkeenharjoittajana ja yhä enenevässä määrin kunnioitettuna kirjailijana — sekä, kaiken aikaa, rakastavana äitinä.

Et usko, kuinka uupuneena tulen iltaisin puodista ja kuinka suloista on vaipua pikku Lyylin kanssa unen helmoihin tuossa 1/2 9 aikaan. Kaikki lapset ovat olleet terveinä ja pikku Lyyli vaurastuu päivä päivältä. Jumalan avulla kaikki kuitenkin taas käy valoisaksi.

Minna Canthin kirjeet – teoksessa Minna Maijala: Herkkä, hellä, hehkuvainen: Minna Canth

Ensimmäisenä opiskelemassa opettajaksi, ensimmäinen suomenkielinen naistoimittaja, ensimmäinen realistinen näytelmäkirjailija, ensimmäinen nainen äänivaltaisena edustajana kauppiaskokouksessa — jonkun on oltava ensimmäinen, jotta myöhemmin olisi hivenen helpompaa.  Jälkikäteen katsottuna tällaiset heittäytymiset saattavat näyttää turhan helpoilta, kun muistaa, kuinka paljon vieroksumista uusien ideoiden airuet aina saavat osakseen! Kunpa tässä ajassa olisimme yhtä rohkeita raivaamaan tietä tuleville sukupolville.

Kun nyt siis Canthin syntymäpäivänä 19.3. vietämme tasa-arvon päivää, mieleni tekee sanoa: malja sinulle, ystävä — malja Minnalle!


Lähteitä:

Eila Tuovinen (toim.). Taisteleva Minna. Minna Canthin lehtikirjoituksia ja puheita 1874 – 1896. Suomalaisen kirjallisuuden seura, 1994.

Minna Maijala. Herkkä, hellä, hehkuvainen: Minna Canth. Otava, 2014.

Minna Canthin päivä, tasa-arvon päivä 19.3.

Soundtrack:

Hilary Hahn: J.S.Bach: Violin Concertos (2003)

Edit 19.3.2016: Ihanan Tanin vinkkauksesta huomasin, että Robert Kiljander oli yhdessä kohdassa vaihtunut Kajanderiksi, korjasin sen. Lisäksi samalla korjasin yhdysmerkit ajatusviivoiksi tarpeellisissa kohdissa.

Mainokset

7 kommenttia artikkeliin ””En antanut pienintäkään aavistusta siitä, että minulla oli jotain salattavaa…” — Ihminen nimeltä Minna Canth

  1. Samaa mieltä, tämä lähtee jakoon heti! Todella näpsäkästi lyhennetty elämä upeasta naisesta! Taidan laittaa tuon elämäkerran lukulistalle. Kiitos taitava Hanski! ❤️

    Liked by 1 henkilö

    1. Kiitos! ❤ Maijalan elämäkerta oli kyllä mulle todellinen elämys. Sehän oli pohjana myös Kansallisteatterin tän talven Canth!-tulkinnalle (joka sivumennen jätti mut ehkä vähän kylmäksi, enkä jotenkin saanut siitä suunnittelemaani kirjoitusta ikinä julkaistua…).

      Tykkää

    1. Hei ihana tarkka Tani! 🙂 Korjasin sen yhden Kajanderin Kiljanderiksi. Ja käytin samalla hyväkseni tilaisuuden korjata myös kaikki yhdysmerkit ajatusviivoiksi (en jostain syystä aiemmin löytänyt sitä). Kiitos!!!

      Liked by 1 henkilö

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s