Heitä nimitettiin guancheiksi

Teneriffa – suosikkisaaren nimi on suomalaiseenkin suuhun sopiva. Mutta mistä nimi on peräisin?

Siinä missä naapuri Gran Canaria on espanjalaisittain looginen, Teneriffa ei tarkoita mitään – espanjaksi. Se onkin saanut nimensä toiselta naapurisaarelta, luoteisen La Palman alkuperäisasukkailta: tene = vuori + ife = valkoinen (espanjalaiset lisäsivät sujuvuuden vuoksi ärrän väliin). Palmalaiset nimesivät sen, mitä näkivät häämöttävän horisontissa eli maamerkki Teiden, lumihuippuisen tulivuoren.

Kanariansaaret ja historia, koko yhdistelmä voi kuulostaa vähän kummalliselta. Rooman kaduilla kävellessä katse eksyy historiankirjasta tuttuun näkymään ja mietteet hakeutuvat luontevasti kohti ihmiskunnan varhaisia vaiheita, mutta käsi pystyyn: kuka suuntaa charter-koneeseen tutkiakseen temppeleitä? Etelänmatkalla ensisijaista on nykyhetki, lohduttava lämpö ja virkistävä valo, ja se on ymmärrettävä juttu. Itsekin kiinnostuin historiasta vasta palattuani Teneriffalle useampaan otteeseen (miksi näin on käynyt, siitä kerroin edellisessä kirjoituksessani). Ja se mitä löysin ällistytti minut, kuten löytöretkeilijät aikoinaan:

ME KUTSUMME HEITÄ GUANCHEIKSI

Kun espanjalaiset valloittajat alkoivat saapua 1200-luvun lopulla Kanariansaarille, he kohtasivat erikoisen kansan.

Vielä ihmeellisempää on, että tässä melko lähellä Afrikan rannikoa sijaitsevassa saaristosssa alun perin asui vaaleatukkainen, sinisilmäinen ja ihonväriltään vaalea kansa. Heitä nimitettiin guancheiksi. (…) Kun Kanarian saaret löydettiin, siellä vallitsi teknisesti kivikausi, mutta yhteiskuntakulttuuri oli korkealla tasolla. Aikaisemmin väitettiin, että kanarialaiset olivat viimeinen jäte Atlantis-mantereen kansasta.

Yrjö Kokko: Hyvän tahdon saaret, 1953

’Guanchi’ oli alun perin nimi, jolla teneriffalaisten kutsuivat itseään: guan = mies/ihminen + Chinech/Chinet = Teneriffa. Sittemmin termiä on alettu käyttää yhteisnimikkeenä kaikille Kanariansaarten alkuperäisasukkaille.

HE PYSYVÄT VAITI

Luku- ja kirjoitustaidottomilta guancheilta ei ole jäänyt omakohtaisia todistuksia kulttuureistaan. Tiedetään, että he asuivat luolissa, paimensivat vuohia, vaihtoivat asuinpaikkaa saaren eri puolille vuodenajan mukaan, viestivät vuoristossa rotkojen yli vihellyskielellä, valmistivat taidokkaita keramiikka-astioita ja balsamoivat vainajat tuonpuoleista varten. Heidän perintönään yhä tänä päivänä Kanariansaarilla syödään talkkunamaista gofio-maissijauhoa, joka maistuu mukavan paahteiselta viljalta, ja sopii hyvin aamupuuron sekaan. Ravintoloissa tarjoillaan myös gofiosta valmistettua jäätelöä ja muita erikoisuuksia.

FullSizeRender (41)

Vaikka tiedot ovat niukat, guancheista kerrotaan yhtä ja toista – ja ehkä juuri siksi toinen toistaan kiehtovampia ja mystisempiä seikkoja:

HE OLIVAT VAALEITA JA PITKÄIKÄISIÄ

Guanchit olivat espanjalaisiin verrattuna vaaleita ja pitkiä, mikä on tehnyt ensikohtaamisista varmasti entistä epätodellisempia, leveysasteet huomioon ottaen. Pääkallotutkimusten perusteella he olivat myös pitkäikäisiä, Teneriffan pohjoisosissa yli kolmasosa väestöstä eli yli 60-vuotiaiksi.

HE RAKASTIVAT RAUHAA, LIIKAAKIN

Edellisen kirjoitukseni lopussa lupasin paneutua siihen, miksi Teneriffalla ilma tuntuu jotenkin – onnelliselta. Hellin ajatusta, että tämä johtuu Kanariansaarten erityislaatuisesta menneisyydestä kaipuun kuviteltuna kultamaana: miten jo antiikin kreikkalaisten kerrotaan kutsuneen tätä maailmankolkkaa onnellisten saariksi, autuaitten asuinsijaksi, Elysiumiksi.

IMG_0753

Kiintoisaa on, miten sivistyneiltä kivikautisissa oloissa eläneet guanchit vaikuttivat. Kanariansaarten ”löytämistä” käsittelevissä kirjoituksissa kerrotaan vierailijoiden panneen merkille, että alkuperäiskansan keskuudessa vallitsi rauhaarakastava ilmapiiri. Kiinnostavaa tämä on siksi, että kertojan roolissa ovat valloittajat, siis käytännössä viholliset. Historiankirjoihin olisi hyvin voitu tallentaa kuva alkukantaisista barbaareista, mutta eri lähteissä toistuvasti ihaillaan guanchien yhteiskuntarakenteita sekä luonteenlujuutta ja jalomielisyyttä – mikä ei lopulta valitettavasti koitunut heidän edukseen. Arvostus ei estänyt guanchikulttuurin murskaamista.

Urhoollinen soturihenki tosin viivästytti valloittajien suunnitelmia useilla vuosikymmenillä: Teneriffa kukistettiin viimeisenä vasta vuonna 1496, kun ensimmäiset retket saarille tehtiin jo 1300-luvun vaihteessa.

He eivät surmanneet sotavankejaan, vaan nämä saivat, mikäli käyttäytyivät rauhallisesti, kansalaisoikeudet; heillä oli lupa mennä naimisiin saarten tyttöjen kanssa ja harjoittaa omaa uskontoaan. Nuo rauhaa rakastavat ihmiset olivat mitä parhaimpia sotilaita. Heidän korkea moraalinsa ihmetytti valloittajia.

Yrjö Kokko: Hyvän tahdon saaret, 1953

Kansa, joka ei osannut kirjoittaa, salli uskonnonvapauden? Nykypäivän näkökulmasta, näppisten sauhutessa syystä jos toisesta, kirjoitustaito ei totisesti ole lisännyt sivistystä kaikissa kansanosissa.

Kuinka paljon ihailussa on sitten kyse halustamme uskoa primitiiviseen idylliin vailla modernin maailman (tai aikanaan 1400-luvun…) murheita – en tiedä.

Kaikkein erikoisin on kuitenkin tämä tieto:

HE EIVÄT OSANNEET PURJEHTIA

Tästä tiedosta on pääteltävissä, että

  • joko saarille jätettiin (karkotettiin?) ihmisiä, jotka eivät osanneet rakentaa aluksia tai purjehtia alunperinkään, esimerkiksi Afrikan sisäosista, missä merenkulkutaidolle ei ollut tarvetta, tai
  • saarten asukkaat kadottivat taitonsa ajan saatossa. Omasta mielestäni jälkimmäinen vaihtoehto kuulostaa epätodennäköiseltä – vai tietäisikö joku, onko tällaisen merkittävän taidon kollektiivisesta katoamisesta muita esimerkkejä historian saatossa?

Oli miten oli, espanjalaisten saapuessa saarten asukkailla ei ollut merenkulkutaitoa. Se herättääkin ajatuksia… Ja muistoja.

Joulupäivän aamuna lähdimme automatkalle ja ajoimme ylhäällä pitkin Teiden luonnonpuiston kuunmaisemaa. Laskeuduimme maantietä vuorenrinteen länsipuolelta alas ja pysähdyimme lounasaikaan syömään eväitä levähdyspaikalla kanarianmäntyjen katveessa. Muistan erityisesti, miten matkaseuralaisia huvitti onneton omenankuorimistekniikkani (minkäs teet, olin tottunut käyttämään pyöriväteräistä kuorimaveistä, en tavallista teräväreunaista hedelmäveistä). Meillä oli tuuria; päivä oli kirkas, ja ihastelimme horisontissa siintävää La Palmaa.

– Kuinka tiedemiehet voivat väittää, etteivät guanchit käyneet katsomassa toisiaan naapurisaaressa ja etteivät he osanneet purjehtia. Jos minä olisin ollut heidän nuoria miehiään, olisin vaikka uinut toiseen saareen katsomaan, olisiko siellä ollut nätimpiä tyttöjä kuin omassa saaressa.

– Vai niin, sanoi tytär painokkaasti.

Yrjö Kokko: Hyvän tahdon saaret, 1953

Ajatella: kutsumme Teneriffaa Teneriffaksi siksi, että La Palman asukkaat antoivat nimen taivaanrannassa häämöttävälle Valkoiselle vuorelle. Heillä oli siis jopa nimi tutulle merestä kohoavalle muodolle. Mutta että he eivät koskaan vuosisatojen saatossa ryhtyneet ylittämään tuota vettä, että sata kilometriä erotti nämä naapurit toisistaan niin, etteivät he koskaan kohdanneet…  Eikö ole huima juttu?

tenerife-375427_1920
”Yleensä saarelaiset saivat pysyä uskossaan, että he olivat ainoat ihmiset maailmassa ja että maailman muodosti kunkin saarelaisen oma saari.” Yrjö Kokko: Hyvän tahdon saaret, 1953

 

Lähteitä:

Yrjö Kokko: Hyvän tahdon saaret (WSOY, 1953)

Saga Roos: Arkea ja juhlaa Teneriffalla (Gummerus, 1991)

Manuel de Paz-Sánchez & Oliver Quintero Sánchez: La Historia de Canarias (2008)

HistoCanarias

Museo Arquelógico del Puerto de la Cruz

Guanches (Wikipedia)

The Guanches

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s