(Soundtrack-ehdotus: Pulp ja Common People.)
Kerro, kerro, Instagram – millaisiin todellisuuksiin saammekaan kauttasi kurkistaa?
GET RICH OR...
Jokin aika sitten tulin tietoiseksi ilmiöstä Rich Kids of Instagram.
https://instagram.com/p/31j5_mD-B8/?taken-by=richkidsofinstagram
Somen etujoukoille ja muille valveutuneille tämä on epäilemättä tuttu juttu. Heh heh.
https://instagram.com/p/3mvetJD-BZ/?taken-by=richkidsofinstagram
(^ En ole ihan varma, onko tämä vitsi, pelkäänpä, ettei.)
Kyseessä on siis Instagram-tili, jonka kautta pääsee näkemään, miten todella, todella rikkaat nuoret ihmiset – se 1% – viettävät aikaansa. Hmmm.
Tai se osuus tästä joukosta, joka otaksuttavasti haluaa tehdä jotakin selväksi muille, sille/meille 99 prosentille:
https://instagram.com/p/3hSHLfD-IN/?taken-by=richkidsofinstagram
Provoisoivaahan tuo on, ja typerryttävyydessään verraten absurdia. Ihme ei liene, että #rkoi on kirvoittanut koko joukon parodioita, kuten ilmeisen Poor Kids of Instagram.
Onhan näitä. Ja historian sivuhan rikkaita on ihaltu ja tirkistelty, kadehdittu ja paheksuttu, erityisesti Yhdysvalloissa. Heitä on kuvattu korkeakirjallisuudessakin, ja tositv-teollisuus tietenkin käänsi nupit kaakkoon, kun se avasi ennennäkemättömällä tavalla pääsyn pällistelemään vaurauden banaaleja ilmentymiä. Tympeydessään niin kuolettavan tylsää, etten tästä yksistään olisi keksinyt kastaa kynääni musteeseen, semminkin, kun on vaikea löytää aikaa oikeasti merkittäviin asioihin, kuten vaikkapa True Detective 2:n seuraamiseen ja viikinkien historiaan perehtymiseen (reissu näköpiirissä!).
Ökypelleily yhdistyi kuitenkin mielessäni toiseen Instagramin kautta hahmottuvaan todellisuuteen, johon tutustuin hiljattain:
SYÖPÄVÄYLÄ
En tiedä kuinka monelle käsite Cancer Alley on tuttu, mutta itse törmäsin siihen ensimmäistä kertaa tässä postauksessa:
”Syöpäväyläksi”*) kutsutaan siis noin 135 kilometrin pituista vyöhykettä Louisianan osavaltiossa, jonka varrella on yli 200 öljynjalostukseen liittyvää laitosta. Sen alueella asuvaa väestöä yhdistää erityisen alhainen elintaso; merkittävä osa heistä on myös afroamerikkalaisia. Ei kuulosta ihan matkailuvaltilta, eikä kovin toivorikkaalta alueelta ylipäätään.
*)oma vapaa käännökseni
Matt Black kiertää ympäri Yhdysvaltoja ja kuvaa kohtaamaansa köyhyyttä tunnisteella #geographyofpoverty. Tarinat tekevät näkyväksi tilastot, joissa jopa kolmannes tietyn alueen väestöstä elää köyhyysrajan alapuolella.
Siinä missä etuoikeutettujen elämäntapaelitistien otokset virtaavat vulgaarin värikyllästettynä mattona, Black on valinnut köyhyyden maantieteelle hillityn ilmaisukeinon. Mustavalkoiset kuvat piirtävät kohteensa poeettisina, harmonisinakin, kontrastina shokeeraavalle sisällölle: ne pysäyttävät.
#WEALTHGAP
Sattumalta juuri näitä kahta Instagram-kolikon kääntöpuolta pohdiskellessani silmiini osui Washington Postin lehtiartikkeli The Rich Kids of Instagram are a product of extreme inequality, and they’re not afraid to show it. Teksti taustoittaa (erityisesti Yhdysvalloissa, mutta myös maailmanlaajuisesti) koko ajan kasvavaa yhteiskunnallista epätasa-arvoisuutta, jonka tuotos jossakin määrin Rich Kids -ilmiökin on.
Ja kas, seuraavaksi huomasin, että samaa aihetta pohdiskeli hieman yllättävässä yhteydessä Flavorwire-sivustolla ”aikuinen mies, joka katsoi ensimmäistä kertaa elämässään Cluelessin” (jonka ensi-illasta tulee viikonloppuna kuluneeksi 20 vuotta, tiedoksi vain – ja jota hehkutin sivumennen jo parin viikon takaisessa halpamuotia käsitelleessä postauksessani). Hän suorastaan ihasteli elokuvan lempeyttä ja päätyi mietiskelemään, ettei Cherin miljonäärielämää voitaisi enää kuvata yhtä viattomaan sävyyn kuin 90-luvulla: 2000-luvun maailma on tehnyt meistä kovin kyynisiä, oikeutetustikin. Elämmehän aikaa, jota kuvastaa #wealthgap, kuten kirjoittaja asian tiivisti.
Kun lähdin tutkailemaan Twitterin tarjontaa tällä tunnisteella, vastaan tuli tuore tallenne Last Week tonight with John Oliverista, jossa isäntä ruotii aihetta pistämättömään tyyliinsä:
Kutsu sitten zeitgeistiksi tai miksi vain.
Yhdysvalloissa kuilu rikkaiden ja köyhien välillä on suurempi kuin koskaan sitten 1920-luvun. Pistäähän se miettimään.
Sekä Washington Postin teksti että John Oliver muistuttavat, että perinteisesti amerikkalaisessa kulttuurissa uskotaan optimistisesti siihen, että omalla työllä ja sinnikkyydellä kaikki on mahdollista (ja yritteliäisyyden eetosta puoltaa myös kulttuurinen narratiivi, itsenäisyysjulistus jne) – mutta tilastojen valossa optimismille ei vain ole enää katetta. Alkaa olla yhä vaikeampaa vaikuttaa omaan elämäänsä koulutuksen tai työn avulla; lähtökohdat määrittävät vahvasti myöhempää elämää. Ja kun liikkuvuus yhteiskunnan luokasta toiseen vähenee, hukataan samalla väistämättä paljon resursseja ja lisätään näköalattomuutta, muun muassa.
Often, wealth in America is like a one-way mirror. The poor have plenty of channels to watch the rich through social and entertainment media. But the rich are increasingly isolated from lower classes. (Washington Post)
Toisaalta nykyaikana tietoa erilaisista elämänkohtaloista on saatavilla varmasti enemmän ja helpommin kuin koskaan aiemmin, vain hipaisun päässä – jos haluaa.
Oi Instagram, tuo aikamme kuvastin. Mutta ei pidä syyttää peiliä, jos naama on vino, kuten Gogol totesi.
Neiti Hoi 