Kontrolli katoaa, kutrit kihartuu. Ei mikään uusi juttu Hollywoodissa. Pyörähdys dinosauruspuistossa sai pohdiskelemaan pääasioita.
#DINOLOVE
Näin Jurassic Worldin ja jäin mietiskelemään reaktiotani. Leffahan oli tietysti aika hupsu (kuules mimmi, juoksit juuri pari tuntia viidakossa – niin ja pahoittelut tästä juonipaljastuksesta, kukaan ei varmaan arvannut – ja edelleen toikkaroit noissa koroissa?), raivostuttava (ei edes mennä niihin sukupuolirooleihin…), turhan nokkela, ennalta-arvattavakin. Mutta kumma juttu, nautin aivan valtavasti.
Varmaankin sitä osaa nykyisin antautua valtavirtaleffan vietäväksi, ja sehän on taito sinänsä. Jotenkin dinosauruspuisto oli tosi lumoava. Liskot olivat huimia, erityisesti 3D:nä. Ja niitä oli paljon. Kipinä pääparin välillä viehätti riittävästi. Ja vaikka raha epäilemättä ja raadollisesti lieneekin vahvin vaikutin koko leffan taustalla, mieltä lämmitti, että tästä jatko-osasta henki rakkaus alkuperäistä Jurassic Parkia kohtaan. Faneja palkittiin viittaamalla ensimmäiseen elokuvaan useaan otteeseen.
Ja lisäksi sattumoisin itselläni on eräs heikkous, nimittäin punapäät. Bryce Dallas Howard on ihastuttava.
CURLY BUSINESS
Mutta sitten ne hiukset. Se on kyllä jännä juttu, Hollywoodissa ja muutenkin.
Jos pitää ilmentää visuaalisesti (nais)ihmisen sisäistä muodonmuutosta, napakasti ja selkeästi (esimerkiksi parin tunnin leffan aikana), niin hiusten kihartuminen tai suoristuminen on yllättävän näppärä konventio tähän saumaan.
Kuten Jurassic Worldissä: olipa kerran piinkova bisnesmimmi, viileä tehopakkaus, järkeilijä joka nakuttaa treffien aikataulut exceliin… = suorat hiukset. Juoksenneltuaan pari tuntia viidakossa ja jouduttuaan luottamaan kaikkeen muuhun kuin mihin on hyvin järjestetyssä arjessaan tottunut = no, katsokaa kuvaa sivun yläreunassa. Pakollista saivartelua: luonnollisesti Jurassic Worldin leveysasteilla Väli-Amerikassa, Costa Rican rannikolla, (fiktiivisellä) Isla Nubarin saarella ilmasto on kostea, joten kyse voisi olla vain olosuhteiden väistämättömästä vaikutuksesta kutreihin. Mutta asia ei vaikuta olevan aivan niin yksioikoinen. Kun kiharat kesytetään, saattaa taustalla olla muutakin, tiedostamatta tai ei.
Case Prinsessapäiväkirjat vuodelta 2001, artikkeli Baltimore Sunissa: kelpaisiko prinssille kiharapää?
Newyorkilaisessa Observerissa pohdittiin tässä vuonna 2008 julkaistussa artikkelissa, onko (leffoissa) käkkärä kuontalo = pirstaleinen psyyke.
Popkulttuurifaniudelle ja -obsessioille omistettu That’s Normal -sivustolla taas ihmeteltiin vuosi sitten, miten monet julkkikset ovat hylänneet villit kiharansa, esim. case Nicole Kidman – ja Sarah Jessica Parker.
Osittain kyse lienee tietysti myös vaihtuvista tukkatrendeistä. Osittain.
”C-c-c-curly!” Sinkkuelämän klassikkokohtauksia: Carrie, Miranda ja Charlotte jakavat Parhaat vuotemme -leffan perusteella maailman naiset kahteen kastiin: Katie’ihin ja muihin. Samantha ei ole nähnyt elokuvaa (”chick film”) ja on pihalla.
#CURLPOWER
Muistelin, että tästä aiheesta olisi ollut puhetta taannoin opiskeluaikoina jollakin leffaluennollakin, mutten saanut muistin perukoilta kiinni sopivaa teoreetikkoa. (Sen sijaan muistan kyllä analysoineeni yhdessä tentissä punahiuksisia naisia Richard Dyerin Älä katso -artikkelikokoelman perusteella. He ovat kapinallisia tyyppejä, mutta potentiaalisia väliinputoajia. Voin kertoa aiheesta lisää.) Yrittäessäni jäljittää epävarmaa muistijälkeäni googlettelin hajamielisesti aiheesta, ja havahduin huomaamaan, miten latautunut ilmiö kiharat hiukset on, kulttuurisesti ja jopa poliittisesti.
Törmäsin artikkeleihin, joissa pohditaan, kannattaako työhaastatteluun mennä aidot kiharat valloillaan, tai avataan sitä, miten tärkeää pienille kiharapäätytöille on nähdä heitä muistuttavia päähenkilöitä elokuvissa, myös ihan Wikipedia-artikkeliin hiuslaadun perusteella harjoitettavasta syrjinnästä, ja jopa curl power -aatteeseen.
Wow. Avautuipa maailma taas uudesta näkökulmasta. Tai en tiedä kuinka monelle tämä on peruskauraa, mutta mulle mukana oli myös paljon uutta.
Asia vaikuttaa olevan tapetilla erityisesti Yhdysvalloissa / jenkkisivuistoilla, varmaan jo siksi, että etnisen kirjon vuoksi kiharapäitä on enemmän. Ja afroamerikkalaisten kohdalla keskustelu saa tietysti vielä erilaiset mittasuhteet. Suomessa tämä lienee marginaalisempi ongelma, mutta voi toki mietiskellä, miten me suhtaudumme asiaan. Positiivisesti voisi ajatella, että täällä ihanalla kiharapehkolla voisi myös erottautua, kun suurimmalle osalle väestöä päänvaivaa aiheuttaa lähinnä liiskaletti.
Ajatella, jos joka aamu joutuisi pohdiskelemaan peilin äärellä sitä, saavatko hiukset olla sellaiset kuin luonnostaan ovat tai millaisia viestejä ne mahdollisesti sellaisenaan ympäristölle lähettävät. Itse kun lähinnä hapuilee käteen kuivashampoon ja suihkuttaa juurikasvuun vähän ytyä.
A short translation in English:
Well, it goes without saying that Jurassic World was silly (hello, missy – you’ve been running around in that jungle for the past couple of hours – sorry for the spoiler, nobody saw that coming, right – and you’re still sporting those stilettos?), infuriating (don’t even get me started on the gender roles and a range of other issues), a bit too clever for its own good (the cute dialogue), predictable, even. Still, I enjoyed it, hands down.
Perhaps I’ve just reached a certain age. (Even though, I went and got carded the same night I saw the film! I went to buy a couple of beers, and the adorable young cashier dude just put a cherry on top of my Wednesday night.) Perhaps I have just learned to let myself sink in a fullblown blockbuster, and enjoy it in its own terms, not expecting it to be something it is not cut out to be to begin with.
I mean, there were a lot of dinos, which was somewhat of a deal braker. And they were scary. ”More teeth”, it read, and delivered the goods. And there was the spark between the main couple. And, most importantly, and heart-warmingly, it felt like they had made this sequel with love. Jurassic Park fans got their fair share of nostalgic moments and rewarding winks.
Also, I have a thing for redheads. And, as far as redheads go, Bryce Dallas Howard is pretty amazing.
But, I also ended up thinking about girls and curls, and mainstream movies in general. Funny enough, it seems that as soon as the female lead loses control, her hair turns curly (or, vice versa: once control is gained, the hair turns straight). And as I googled about it, I discovered this whole cultural discussion around the phenomenon. Well, #curlpower, ’s all I can say, even though I begin most of my days with an ambitious dose of hair powder, to pump up my mane.
Neiti Hoi 
joo, ja mä olen myös usein huomannut että elokuvissa ja telkkarisarjoissa hiukset ovat juuri ne, joilla kuvataan hahmon persoonaa ja luonnetta. kiharat hiukset niin vähän villi ja hippi, hiukset kiinni tiukasti nutturalla = tiukkapipo. ja jos tiukkapipon ote höllenee, aukeavat aina hänen hiuksensa 🙂 tähän tuli muuten mieleen tänään mainitsemani india arien kappale ”i am not my hair” 😀
TykkääTykkää
Kiitos Linda! Kuuntelin tänään India.Arieta , se oli kyllä ihan sun tyylista musaa, tulit mieleen. 🙂
TykkääTykkää
Kyllä sitä kuule tällainen normitukka saa joka aamu pohdiskella peilin edessä, saavatko hiukset olla kuten ovat, ja todeta sitten etteivät kyllä varmana. Harottaen, lituskoituina ja unen jälkeen sinne tänne hapuillen. Joko pesu ja muotoilu tai sitten tynkä hätäponnari niskaan. Nih. Persiistä. Bad hair life.
TykkääTykkää
Hehe Tani, kuulostaa tutulta toi tukkakriiseily! 😀 Lähinnä mua mietitytti, että ois aika järkkyä, jos joutuisi pelkäämään syrjintää, ihan oikeasti hiuslaadun vuoksi – siinä liikutaan jo eri tasolla. Kuulostaa musta tosi kreisiltä. Mutta ilmeisesti sitä tapahtuu, unbelievable.
TykkääTykkää